Sateiden välissä paistaa aina aurinko.

 

Tiellä tanssii mymmelimekkoinen pikkutyttö. Vuohenputkien tummilla lehdillä lepäävät kastepisarat, pikkukärpäset ja nimettömät siemenet. Maa tuoksuu mullalta.
Pieni toverini kertoilee uusia koulussa kuultuja satuja, runoja, sitten heiluttaa käsiään ja virnistää jos pyydän katsomaan kameraan. On parempi pysyä vaiti, kun kuvaa lasta. Tehdä kamera tutuksi ja ottaa kuva vasta sitten.

Haitula kertoo, että mekko saa odottamaan viileämpiä päiviä. Koska se on niin lämmin ja pehmeä. "Saanhan äiti laittaa sen jo huomenna päälle?" Kiellän. Ei vielä huomenna kouluun, vasta sitten kun kunnolla viilenee.
Nämä sääntöjen lukemiset tuntuvat juuri nyt typeryydeltä. Lapsihan on ihastunut uuteen vaatteeseensa ja se jos mikä on kiitoksista parhain. Koitan kuitenkin perustella järkevillä lauseenparsilla: Kun ensimmäisillä syysviileillä ei vielä vedä villaa päälleen, tarkenee talvellakin. Sitten keväällä toisin päin. Älä riisu ulkotakkia ennen kuin jäät ovat järvestä lähteneet. Niin nenä ei ehkä ala niin herkästi vuotaa ja ääni painu matalaksi.

Niin tai näin, mymmelimekko ja Haitula ovat melkein valmiina talveen. Minä neulon kuulema vielä hänelle villapipon, lapaset, sukat, villahousut ja raidallisen villatakin. Niin. Ensin kuitenkin huivin. Se on kyllä lähes valmis. Luotto neulovan äidin kaikkivoipaisuuteen on kerrassaan mieltä ylentävää kuunneltavaa.
"Kyllä sä äiti ehdit!"
Toivottavasti äiti ehtii, olisi ihanaa vastata näihin haaveisiin.

Tämä neule on kuitenkin valmis!
Kolmetoista puunappia selässä ja pehmeää Malabrigon Worstedia 3,5 vyyhtiä.
5 mm puikot ja tyyli vanha tuttu ylhäältä alas, hihoja lukuunottamatta ilman saumoja.
Ideana on se, että neuleen voi halutessaan pyöräyttää toisinkin päin. Ei sitten tammikuisissa aamukiireissä tarvitse miettiä, että miten tämän nyt sitten päälleen pukisi.

Sekin vielä loppuun lisättäköön, että tämän langan neulominen se on ihanaakin ihanempaa. Tarttukaa puikkoihin toverit ja kokeilkaa itse jos kohdallenne osuu!