Olen koittanut huolehtia siitä, että ulkoilevalla taimella olisi lämmin. Olen neulonut pipoja, kaulureita ja aloitellut montaa villapaitaa. Kaivanut silkkimyssyjä, lapasia ja villasukkia. Käskenyt pukemaan villahousut ja vedenpitävät vaatteet.
Laittanut sienikorin pohjalle paperin, reppuun vesipullon, juomamukit ja Torontosta tuotuja vaahterasiirappikeksejä. Muistanut kamerankin.
Eniten yrittänyt olla jatkuvasti sanomatta ei.
Ollappa repussa kevyt kannettava riippumatto tietokoneen sijaan, taskussa taito olla jatkuvasti juoksematta paikasta toiseen. Mahdollisuus pysähtyä toviksi mättäälle makaamaan tai vaan havannoimaan mitä ympärillä tapahtuu.
Viikonlopun sieniretken paras sato oli jotain yllä näkyvän tapaista. Äitinä sitä oli hyvin kiitollinen, onnellinen ja hieman kateellinenkin. Näillä on jalat niin syvällä maassa. Seisovat kuin hongat.
PS. Haitulan hattu on neulottu 3,5 mm pyöröpuikoilla BC Garnin Allinosta, kauluri Semillasta.
Ihanat värit taas neuleissa! Täälläkin kaivattais henkistä riippumattoa, sammalmättäitä, metsän tuoksua.
VastaaPoistaVoi mikä tunnelma! Ah! Ollappa lapsi! <3
VastaaPoistaNäistä kuvista voi oikein haistaa metsän raikkaan sammalen tuoksun. Pakko päästä pian itsekin metsään, löytyi sieniä tai ei. Ja lapset mukaan.
VastaaPoista