Välillä sitä miettii, että mihin suohon sitä on itsensä ajanut.
Sitten seisoo tuolla pihalla, kuuntelee kun korppi kraakkuu ja lentää pihan yli komeana. Kävelee mäen päälle, katsoo omaa pihaa. Tämä on minun paikka maailmassa. Vaunuissa nukkuu vauva, koira juoksee, kissa maukuu.
Lapset ovat rakentaneet majan purkumateriaaleista ja vanhoista ikkunoista. Miettivät pitäisikö eristää.
Maitokärryllä viedään polttopuita kodalle, kun on syntymäpäivä. Tehdään iso vadillinen pullataikinaa. Mies vuolee tikut.
Saatte olla siellä keskenään, isot lapset.
Minä ajattelen: juoskaa metsässä niin kuin tuuli juoksee. Juokaa kannustaa kuumaa kaakaota, kun tulee viileä ja muistakaa olla tulen kanssa varovaisia. Naurakaa, naurakaa.
Välillä sitä miettii, että marraskuu on pitkä ja harmaa. On se. Pitkä, harmaa ja kovin kaunis. 11 vuotta sitten marraskuussa minusta tuli äiti. Järvi meni jäähän ja oli lunta. Pieni mustatukkainen tyttö sylissä.
mahtava teksti.
VastaaPoistasinulla on rikas elämä, ajattelen.
-kristiina-
Ihana postaus <3
VastaaPoistaMulla on viikonloppuisin remonttitalossa ihan samanlaiset suo-ajatukset usein mielessä. Mutta sitten huomaan viikolla kaipaavani sinne takaisin, ajattelevani, että siellä meillä on paikka missä juosta metsissä ja pelloilla, antaa lapsen kasvaa tuulessa. Sanoit tuon niin kauniisti, että sitä oli pakko mukailla tässä kommentissa.
VastaaPoistaHymyilytti tuo majan eristäminen. Juuri puhuin tulevan naapurin kanssa yhteisen leikkimökin lisäeristyksestä, ja sitten tajusin miten absurdi koko ajatus oli.
Kaunis, kaunis teksti. Ihanat ruskeat sävyt ja kaunis marraskuu kuvissasi. Kiitos. <3
VastaaPoista