Pohjimmiltaan kysymys oli nimenomaan siitä, että onko äiti hyvä silloin jos hän laittautuu tai silloin jos ei laittaudu. Karrikoidustihan ajatusmalli tässä asiassa menee niin, että jos laittaudut et halua viettää aikaasi lasten kanssa ja jos et laittaudu näytät lapsellesi ettet välitä itsestäsi.
Minä haistatan pitkät edellisen lauseen ajatusmalleille. Viihtyypä sitten korkkareissa tai pieruverkkareissa lapsi ei niistä välitä. Lapsi välittää siitä, että aikuisella on hyvä olla.
Itse kuulun varmaan enemmän tuohon niin sanottuun korkkariäiti-ryhmään. Yritän laittaa itseäni edes vähän joka aamu. Meikata, katsoa miten hiukset on ja pukea puhtaat ehjät vaatteet päälleni. En tee tätä siksi, että tahtoisin miellyttää olemuksellani muita (toki sekin on plussaa) vaan siksi, että minulla on itseni kanssa parempi olo jos en näytä ihan harakalta.
Minullakin on niitä päiviä, kun hiihdän niissä pierulegginsseissä ja huppareissa, takkuinen hiuspehko suttunutturalle sidottuna. Se tuntuu välillä oikein hyvältä. Minulla on oikeus valita ja se on mahtavuutta se!
Ulkonäköön, naiseuteen ja äitiyteen liittyy valtavasti paineita, joiden helposti kuvitellaan tulevan ulkopuolelta, vaikka tosiasiassa jutut pyörivät pääsääntöisesti siellä omien korvien välissä. Jos päänupissa on asiat reilassa myös ulkonäköpaineet hellittävät.
Minulla on vartalossani hyvä olla. Painoa voisi olla kenties hieman vähemmän, kynnet kauniimmat ja hiukset pidemmät, mutta pääsääntöisesti viihdyn näin. Haluan näyttää sen myös lapsilleni. Toivon, että heille syntyisi hyvä suhde omaan vartaloonsa.
Vartaloni on muuttunut kyllä. Muutokset kropassani ovat kuitenkin ok, koska minä en ole enää sama ihminen kuin 17 vuotiaana esikoisen saadessani. Melkein kolmekymppisen viiden lapsen äidin pitääkin näyttää erilaiselta. Olla ylpeä jäljistä, joita elämä on jättänyt.
Vaatetuksella tai meikillä minun ei tarvitse julistaa tai kertoa jotain. Voin vaan pukea sellaiset vaatteet, joissa on hyvä olla. Oli ne sitten mekkoja korkokenkineen tai verkkareita tennareineen.
Pukeutumisella ja itsensä huolehtimisella arvostan mielestäni myös kanssaihmisiä.
Ihmisen voi muistaa monenlaisista asioista, mutta tosiasia on, että ulkonäkö on merkittävä juttu mielikuvien ja muistojen luomisessa.
Reilu neljä vuotta sitten mummoni kuoli. Juttelin poismenosta mummon ystävien ja entisten työtovereiden kanssa. Mielestäni oli liikuttavaa kuulla, kun eräs rouva sanoi minulle, että hän aina muistelee niitä Tyynen kauniita hiuksia. Viimeisiin päiviin saakka ne olivat puhtaat, hyvin leikatut ja kiharretut.
Mummoni viimeisenä iltana tuo samainen rouva oli kammannut mummoni miltei valkoisiksi muuttuneet hiukset, kääntänyt niihin sormikiharat.
Siksi, koska niin mummokin olisi tehnyt jos olisi voinut.
Minusta sinä olet tosi tyylikäs ja ihana villatakki-äiti ja olisit varmaan tosi tyylikäs villatakki-Jonna vaikka et äiti olisikaan. Olen aina vähän salaa ihaillut kaikkia ihania neulomuksiasi, vaatteitasi ja tyyliäsi. Sinä kuulut minun mielestä niihin ihmisiin, joilla on kasvoillaan useammin jonkinlainen luonnollinen hymy kuin mutru, se tekee kauniiksi. Sellaisia pikkuisen kadehdin, minä taas olen naamaltani useammin vakava, kuin iloinen.
VastaaPoistaEhkä lapsistasikin tulee niitä, jotka voivat pukea vaatteet, joissa on hyvä olla ja jotka ovat niitä oman näköisiä, välittämättä siitä mihin kategoriaan sitä sitten niissä vaatteissa kuuluu.
Tuikkis-muru <3
PoistaHyvin kirjoitettu. Minä haluaisin meikata joka päivä silmät näkyviin ja olla niinkuin minun 90 vee mummo, tukka valkoinen ja kikkarat pitää olla <3 huolehtia itsestään, mutta vielä en ole keksinyt miten sen teen tuon vajaa 2 kk olevan ihmeen kanssa. Olishan se kivaa olla nätti ja puhdas Äiti. Miten onnistut viiden kanssa? ihailen sinua, monessa asiassa.
VastaaPoista-Tessa-
Homma kuuluu aamurutiineihin niin kuin hampaidenpesu :)
PoistaMielenkiintoinen aihe. Ensiksi haluan sanoa että sinulla on mukava ja persoonallinen tyyli. Aina huoliteltu, vaikka olisi miten rento.
VastaaPoistaMinä olen kolmen lapsen kanssa yksin. Isoin koulussa ja pienin alle vuoden. Kyllä laitan joka aamu siistit vaatteet ja teen 5min meikin. Hiukseni ovat "näyttävät" ja olen tumma, joten varsinaisesti aikaa laittautumiseen ei mene. Tämä on itselleni tärkeää. Oloni ei ole hyvä jos puen "mitä sattuun" tai naama kukkii kirjavana. Herätän katraani kanssa huomiota, koska minunhan pitäisi olla väsynyt ja rähjäinen yh jonka lapsetkin käyttäytyvät kehnosti ;) Vitsivitsi.
Opetan lapsille että hyvä olo on tärkeää. Ruoka, puhtaus, liikunta ja ne vaatteetkin. Oma tyyli. Se ei kuitenkaan ole pinnallista, vaan sisältä tulevaa hyvää oloa korostavaa. Emme shoppaile kaupoissa, vaan teemme itse ja kierrätämme.
Nimenomaan, laittautumisen pitää olla tuota sisältä tulevaa hyvää oloa korostavaa. Minusta on ihan ok olla meikkaamattakin jos se tuntuu itsestään paremmalta vaihtoehdolta. Yhtä oikeaa vaihtoehtoa, kun ei ole.
PoistaMinä kyllä hankin uutena kaupastakin. Joskin myös teen jotain ja kirpputoreja koluan myös ahkerasti.
oi toi viimeinen kappale, sait mulla valumaan kyyneleet! <3
VastaaPoista<3
PoistaHyvä kirjoitus, palasin lukemaan sen näin aamutuimaan ajan kanssa kun ei ole vielä kiire töihin ja pikkukakkonen viihdyttää lasta... Minä olin kotona ollessani molempia, välillä korkkareissa ja välillä verkkareissa. Jälkikäteen ajateltuna mahtavuutta kotiäitiydessä oli just se, että joka päivä sai itse valita kaiken: miten pukeutuu, harjaako hiuksensa, mitä tekee, moneltako, minne menee. Jotenkin mulla kesti vain tosi kauan tajuta, ettei kaikkea tarvitse tehdä ohjekirjojen saati muiden ihmisten ohjeiden mukaan, ja luulen että siitä on vähän tässä ulkonäköasiassakin kysymys.
VastaaPoistaTessa, joka kommentoit yläpuolella. Halusin sanoa sinulle, etten minäkään ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) vauvani ollessa ihan pieni pystynyt juuri mihinkään ylimääräiseen. Vauvan hoito ja siitä huolehtiminen, teenkö kaiken "oikein" (kun en vielä tajunnut, että kaiken tekemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa) vei kyllä kaiken energian, etenkin kun vauvani ei juuri nukkunut. Älä huoli, omatkin rutiinit kyllä muotoutuvat sitten kun vauvalle muodostuu rutiinit. Siinä vaiheessa kun lapsi joskus puolen vuoden ikäisenä alkoi nukkua säännöllisesti aamupäiväunet, minäkin aloin saada säännöllisesti hiukseni pestyä. :)
Mä olen nauttinut suunnatomasti nyt satunnaisista työpäivistä, silloin voi jotenkin enemmän panostaa siihen mitä päälleen laittaa. Vähän parempi mekko päälle jne.
PoistaHei Mirva! Kiitos, näin minäkin haluan ajatella. Joskus vain harmittaa kun ystäviä ja perhettä tulee kylään ja olen aivan hirveän näköinen. Koti on onneksi siisti ja vauva vie huomion minusta :) mutta kyllä uskon että tulee päivä että olen oma itseni, hiukan meikkiä, tukka sykkyrällä, mekko, sukkahousut, korvakorut ja käsikorut kilisemässä :) Tessa
PoistaEi siihen varmasti kauaa kulu, kun korut kilisevät ja mekon helmat hulmuavat. Pienen vauvan kanssa eläminen on erilaista, mutta ihanaa ja palkitsevaa minun mielestäni myös! Siinä lapsen kasvua seuratessa oppii itsestäänkin paljon.
PoistaMinäkin tykkään laittautua. Vähän meikkiä, jotain kivaa päälle. Hiukset kylläkin usein sujautan vain ponnarille.. Mutta jos en tekisi mitään niin oloni olisi vetämätön.. Myös korut piristävät minua. Valitsenkin usein korviini ja /tai kaulaan kivan korun piristämään, vaikkakin ihan kotioloissa. :)
VastaaPoistaTuo vetämätön on hyvä termi kuvaamaan sitä tunnetta, joka tulee mullekin herkästi jos en jotain siellä peilin edessä aamulla tee.
PoistaAllekirjoitan tän joka sanalta, ja viimeinen kappale oli koskettava. Meilläkin oli kauniskiharainen Tyyne- mummo, ja nyt meillä on kaksivuotias Tyyne. Hänelläkin aikamoiset kiharat :)
VastaaPoistaMeillä on kolmevuotias Tyyne :)
PoistaMinä olen aina ollut laiska meikkaaja. Siinä on hohtoa silloin kun lähtee johonkin, mutta en normi työaamuina kyllä viitsi. Pyöräillessä vielä valuu vesikin silmistä....(selitystä). Mutta kyllä hiukset pitää kammata ja vaatteet pitää olla puhtaat. Ja Esa Saarisen sanoihin uskoen olen tyytyväinen jopa lapsista jääneeseen vatsaani, sillä "vatsamakkarat ovat kunnialäskiä ja kunniamerkkien kuuluukin roikkua". Ja niinhän se on, että jos ihminen on itseensä tyytyväinen hän säteilee hyvää näköä ja tuulta ulospäin.
VastaaPoistaNiin sen pitäisikin mennä, että jokainen löytäisi itselleen sen oman tavan olla. Kuuluipa siihen sitten meikkaaminen arkena tai ei.
PoistaSamoilla linjoilla, kuin Tuikkis tuolla alussa. Minusta tässä puhutaan nyt ihan kuin äidit olisi jokin naisista erillinen rotu. Eihän äitiys voi sillä tavoin ihmistä määritellä - äidit ovat ihan yhtä erilaisia, kuin me ihmiset yleensä.
VastaaPoistaJa tosiaan, jos on päänupissa on asiat reilassa, niin kaikki muukin on reilassa.
Niin se valitettavasti monesti on, että äidit ovat jotain erirotua joidenkin mielestä. Minusta ei, mutta niitäkin ihmisiä on, jotka niin ajattelevat. Ihmisillä on tapana kategorisoida ja lokeroida toisiaan ja väittäisin, että äitiys-laatikkoon heitetty ihminen herättää helposti mielikuvia ja ajatuksia siitä millainen äidin kuuluisi olla. Ainakin itse olen joskus tälläiseen ajattelutapaan törmännyt. Asioiden ei tarvitse olla kovin kummallisia, mutta jotain kuitenkin.
PoistaHei. Ihanaa pohdintaa äitiidestä :) itsellenikin arvet ja roikkuva vatsa vain kunniamerkkejä kahdesta tytöstäni :) haluaisin kysyä että minkä nimisiä lapsia sinulla on ja minkä ikäisiä?
VastaaPoistaT.Sanniska
Nuorimmaisen nimi täällä blogissa onkin tullut selville, mutta muiden virallisia etunimiä en taida kuitenkaan kertoa. A:lla alkavat kaikki. Lapsieni iät ovat pian 12, 8, pian 7, 3 ja 1 vuotta.
Poista