Kätevän emännän patalappumatto.

 

Minulla on ollut dilemma, mattoisa sellainen, joka on lienee viimein saanut onnellisen loppunsa. Antaakaas, kun kerron.

Lasikuisti (eli olohuoneemme) on ollut sille oikeaa mattoa vailla jo iät ja ajat. Siinä on pyöritelty milloin mitäkin villaisaa ja räsyistä toveria, mutta oikein mikään ei ole iskenyt. Eikä liioin toiminutkaan.
Huone on kooltaan jotain kolmenkymmenen neliön luokkaa, sen läpi kuljetaan niin keittiöön, pienempien tyttöjen huoneeseen, yläkertaan, kylpyhuoneeseen kuin uloskin.
Kaiken kruunaa keskellä huonetta töröttävä talon runkopalkki. Ilman tuota palkkia tilaan olisi heittänyt sen suuremman Ikean Randin, joka siihen oli suunniteltu ja hankittukin, mutta tolppa tosissaan pilasi sen suunnitelman. Mutta ei se haittaa, blogimatto sopii mainiosti yläkerran työtilaan.

Takaisin asiaan. Jokunen viikko sitten pyörähdin tuolla kotikaupunkimme tavaratalotaivassa eli tuttavallisemmin Anttilassa, ja mitä silmäni näkivätkään. Pyöreitä kahdenkokoisia vesihyasinttimattoja uskomattoman hyvässä alessa. Nappasin kainalooni kolme siltä seisomalta ja kotona asettelin ne lattialle. Mielikuvani toimi! Muutaman päivän päästä hain kolme lisää.
Kaapista kaivoin suuren neulan ja kalalankaa, aikani mallailtuani mattojen paikkoja. Ompelin matot yhteen ja hei! Meillä on matto! Tarpeeksi suuri ja käytännöllinenkin. Mukavan pehmeän värinen ja sellainen, joka tuntuu paljaankin jalan tai reiden alla lämpimältä.
Kissat luonnolisesti rakastaa raapia sitä ja koirat hieroa irtokarvansa turkista sen epätasaiseen pintaan. Kelpaa siis koko perheelle ja äiti-ihminen on onnellinen, sillä vaikka täällä keskeneräisyyksien keskellä elääkin, niin on se vaan ihanaa ja onnenpurkauksia herättelevää, kun joku nurkka näyttää juuri siltä, kun sen haluaakin.
Joku toinen kätevä emäntä se olisi saattanut trikookuteesta virkkailla tuollaisia suuria pylpyrämattoja ja yhdistellä niitä. Tämä Rauhanmantereen emäntä meni ikäänkuin siitä, mistä aita oli matalin. Tai ainakin matalampi.

Sohva oli toinen juttu, mitä mietittiin ja pohdittiin kauan, kunnes armas toverini päätti myydä oman vanhan sohvakalustonsa ja me se sitten hankittiin. Vanha sohva muutti yläkertaan ja tuo meille uudempi sai paikan lasikuistilta.
Muutama päivä sitten sain lahjaksi pilkullisen tyynyn, joka nyt tuntuu kruunaavan mielessäni kaiken tuossa sohvaisassa mattoisassa yhtälössä. Tomaatinpunainen on vaan kertakaikkisen ihana väri.

Enää kattovalaisimet ja pari seinää niin tila olisi valmis...