Talviolennot.

 

Alkuvuosi ja kiireitä. Eräs kaipailee kaukomaille ja toinen haluaa hävitä peitonpesään. Voisipa vain sipsutella villasukat puhki viileillä lattioilla. Lunta toivon, pakkasta on jo riittämiin.
Kenties se toinen pääseekin kaukomaille, ei voi vielä tietää. Vaan sen tiedän, että haaveet kannattaa sanoa ääneen.

Uuneissa rätisee tulet, parhaiten syttyy pitkällä tulitikulla ja kuivalla tuohella. Halkopinot hupenee. Montako puuta kaadetaan, kun kuu vaihtuu. Ei tiedä vielä. Katsotaan.
Ulkona on kauneinta iltapäivällä, kun aurinko heittää heit puiden persikkaisten latvojen takaa. Metsä on vihreä talvellakin. Vihreä ja hiljainen.
Käveltiin Aurinko-lapsen kanssa tienvartta päivänä eräänä. Huomaamattamme alettiin kuiskata. Pidettiin käsistä kiinni ja katsottiin silmiin. Ehkä puun oksa rasahti.

"Miks me äiti kuiskataan?"
"Emmä tiiä."
"Ehkä siks, kun metsä on niin hiljaa ja talven olennotkin nukkuu."

Niin. Talven olennotkin nukkuu.