Rakkaudesta käsitöihin.

Juuri ilmestyneen Modan sivuilta saattaa bongata tutun näköisen mamman, kera jokusen karvaisen assarin. Minähän se siellä! 

Haastattelussa kerron rakkaudestani käsitöihin eli neulomiseen. Taitoon, jonka mummoni minulle opetti, kun olin pikkutyttö ja johon hurahdin totaalisesti siinä vaiheessa, kun eräs Tattimies asui mahanahkani toisella puolella. Hahtuvavillahousuista on päästy hieman pidemmälle, vaikka yhä minua viehättää kaikista eniten yksinkertaiset neuleet, jotka sujuvat ilman, että ohjetta tarvitsee koko ajan tapittaa silmäkulmat kurtussa. 

Jutussa mainitsen esimerkiksi siitä, että neulominen on minulle parhaimmillaan kuin terapiaa. Luulen sen olevan myös edullisempi tapa ratkoa päässä risteilevät ajatukset kuin istuen ammattiauttajan penkissä. On toki myönnettävä, että tämän terapiamuodon sivutuotteena villavuoret allekirjoittaneen kotinurkissa ovat kasvaneet kerrassaan huomattaviin mittoihin. Mutta kuten kunnon apteekkarilla on käsikauppatavaraa myynnissä, on neulojallakin mielestäni syytä olla oma villainen varastonsa. Sillä eihän sitä koskaan tiedä, koska inspiraatio yllättää. Sen iskiessä on ikävä jäädä nuolemaan näppejään langan puuttuessa. (Kylläkyllä, selittää ne hiihtäjätkin.)

Lehden sivuilta löytää myös ohjeen täällä blogissakin aiemmin vilahtaneeseen Mymmeli-mekkoon, jonka kuva on myös tuossa yläpuolella. Kertokaa toki jos nostatte kyseisen neuleen puikoille ja olisipa myös huisia jos näkisin valmiita Mymmeleitä. Niitä nimittäin maailmaan mahtuu, kuten neulojiakin!