1.4.2015

Lasikuistin astiahyllykkö.


Tämä on sellainen kohta talosta, jonka joku hätäisempi olisi saattanut vaan rakentaa umpeen. Onneksi oli sellainen tekijä, joka näki kolosen mahdollisuudet ja oikean ajan osuessa kohdalle rakensi siihen hyllykön. On käynyt niin onnellisesti, että tuo tekijämies on puolisoni, viime viikonloppuna hän  sitten laittoi hihat heilumaan. Maanantai-aamuna pääsin asettelemaan astiat uutukaiselle hyllylle.

Että voi ihminen olla iloinen tälläisestä pienestä jutusta! Ja että voi ihminen kyllästymättä rakastaa osb-levyn ja raakalaudan yhteistä liittoa!

Tämä hyllykkö on rakennettu sillä ajatuksella, että siihen voi myöhemmin rakentaa ovetkin. Voi olla, että se hetki koittaa piankin. Saattaa nimittäin pölyjen pyyhkiminen tuosta astiamäärästä alkaa jossain vaiheessa närästämään...

Ennen kolonen näytti tältä:



31.3.2015

Tour de Korkeavuorenkatu.




Miltei jokainen Helsingissä käynyt tai kaupungista kuullut tietää jollakin ihmeellisellä tavalla Korkeavuorenkadun. Jos ei nimeltä, niin rakennuksia kuvailemalla alkaa varmasti kellot soimaan. Johanneksen kirkko ja sen vastapäinen talo on tullut tutuksi ainakin heille meille, jotka joskus tuijottivat nenät kiinni ruudussa torstai-iltaisin Kotikatua. 
Museoissa mielellään aikaa viettävät tietävät varmaankin, lähes kirkon vastapäätä olevan, Designmuseon. Kun taas intohimoisille elämänkertojen lukijoille sama talo on juuri se, missä Tove Jansson kävi lapsena koulua. 
Helsingissä neulontaa aktiivisesti harrastaneet ovat lienee liki jokainen puolestaan poikenneet siinä tiilisessä talossa, jonka kulmasta on käynti Menitan lankalaareille (vaikka kyseisen kaupan osoite onkin Ratakadulla).

Ullanlinnan ja Kaartinkaupungin kulttuurimaisemissa kulkevaa katua tallaillessa saattaisi hyvinkin voida kuvitella olevansa jossain keskieurooppalaisessa lämmintunnelmaisessa pikkukaupungissa. Vaan ei, tämä peräpohjolan Berliini, eli tuttavallisemmin Helsinki, ilahduttaa kulkijaansa tälläisellä helmellä, jota siis Korkeavuorenkaduksikin kutsutaan.  

Armaat bloggaritoverit Laura ja Silja Maaria olivat kutsuneet viime lauantaiksi kymmenkunta kanssa bloggaajaansa viettämään päivää tuonne Korkeavuorenkadulle. Minä olin yksi heistä. 
Kolutaan Korkkari -päivän ohjelma oli suunniteltu valmiiksi, mikä ilahdutti kovasti tälläistä landepaukkua, joka kaupunkiin eksyessään tapaa turvallisuuteen, tai johonkin vastaavaan, vedoten kulkea aina niissä ennestään tutuissa paikoissa.

Päivän aikana vierailtiin ainakin näissä:

Café Succès

Sumuinen aamu käynnistyi tuttavallisesti omassa kotikolosessa ja muutaman lyhyen välietapin jälkeen löysin itseni kymmeneltä Pore Helsingistä. Oli sanomattakin selvää, että niskassa roikkuva maaliskuun harmaus häipyi sen siliän tien, kun kaupan ovi aukesi. 

Poreessa pääsimme silittelemään mahtavia huovutettuja mattoja, ihastelemaan Ferm Livingin valikoimaa ja sovittelemaan Coston hattuja. Muunmuassa. Liike on todellakin tutustumisen arvoinen paikka jokaiselle jolle materiaalin tuntu ja -taju ovat tärkeitä. 
Poreesta hilpaistiin kadun toiselle puolelle Succès kahvilaan, jonka voisilmäpulla vei kielen mennessään ja kahvi virkisti kukonlaulun aikaan nousseen ihmistaimen mieltä enemmän kuin sopivasti. 
Tikaun, Helsinki Secondhandin ja Armas designin kautta siirryttiin ihmettelemään Vitran myymälää Yrjönkadulle ja tehtiin siinä pieni keikaus Iso Robertinkadullakin. Sen jälkeen ruokailtiin Latvan sapaksilla, otettiin sinä lasilliset viiniäkin, rupateltiin ja päivän kruunuksi käytiin Designmuseossa katsomassa postmodernismia käsitellyt näyttely. Lopuksi kipitettiin vielä museon alimpaan kerrokseen huokailemaan Paavo Tynellin valaisimien ja piirustuksien äärelle.

Oli kerrassaan mahtavan mukava päivä, kiitos seurasta:



26.3.2015

Hunajaa puikoilla.

Kanssaeläjäni hieraisivat silmiään melkoisesti, kun joku aika sitten nostin puikoille Honeyn. Syy ei ollut suinkaan entisten keskeneräisten neuleiden määrä vaan se, että työhön valitsemani langat olivat heidän silmissään silkkaa hämähäkinseittiä. 
On toki myönnettävä, että kymmenen vuotta sitten en itsekään olisi ikimaailmassa uskonut neulovani tuollaista ohuen ohutta lankaa, mutta aika lienee tehnyt tehtävänsä. Aiemmin suosikkipuikkoni olivat kokoa 5mm, kun nyt käsiini eksyy yhä useammin jotain 2,5 mm ja 4 mm väliltä. Syytä tähän muutokseen en osaa selittää. 

Helga Isagerin Finstickat kirja on majaillut hyllyssäni jo reilun vuoden päivät, mutta iloisena otin vastaan myös uutisen kyseisen kirjan suomennoksesta, joka ilmestyy vielä tänä keväänä kaimani suomentamana. Rehellisyyden nimissä on nimittäin sanottava, että tanskankielikään ei kuulu niihin, joita puhun (saati ymmärrän) niin kuin tuota hilijoo ja kovvoo luistavaa kotimurrettani. Kirjan uskomattomat kuvat tosin kuiskailevat helisten yli kielirajojen.

Kirjassa on muitakin erittäin potenttiaalisia neuleohjeita Honeyn lisäksi, vaan jospa sitä nyt tikuttelisi tätä rivin kerrallaan valmiimmaksi. Tässä nimittäin olisi oiva neule mukaan pakattavaksi kevään ja kesän reissuille. Valmiin neuleen paino ei tule päätä huimaamaan, lankaa tähän saa varata ainoastaan muutaman kerän ja vyyhdin. Ja voin vaan kuvitella, miten ihanalta tämäkin vaate näyttää tavaramerkiksini muodostuineiden mustien farkkujen ja simppelin t-paidan kaverina.

Ehkä valmiista neuleesta haaveilemalla itse työkin etenee hieman nopeammin?