31.7.2014

Ei huomattavaa satoa pähkinäpuussa.

Olen virkannut. Haitula ja Aurinko saivat Kerän maanantaisen virkkauskurssin tiimoilta kaulukset. Aurinko kutsuu kesäkoruksi. Haitula valitsi omaansa itse värin, Aurinko napin. Se on kuin helmi. Uskoisin sen olevan Tyyne-mummolta peräisin. Virkkasin kauluksen itsellenikin, se on puuterinvärinen ja vielä napiton. Laitan mustan, yksinkertaisen. Ehkä kuvaan senkin sitten ja näytän.

Haluan ottaa kaiken irti näistä viimeisistä lomapäivistä. Haluan rypeä mahdollisuudessani tehdä tai olla tekemättä.
Kaikista eniten haluan olla näiden pienten kanssa, seurailla. Katsella leikkejä tekemättä siitä numeroa, pestä pikkuautoja pienimmäisen kanssa ja kuunnella, kuinka hän kuiskaa uudet sanat ensin hiljaa itsekseen ennen kuin lausuu ne muille ääneen.
Ehdottaa, minkä värisen hevosen voisi seuraavaksi värittää. Ottaa syliin kiirettä.
Kaataa pussista herneitä tarjolle ja laittaa kannuun mehua jääpaloilla. Pestä mattoja mäntysuovalla, juuriharjalla hangaten, painepesurilla huuhdellen.
Tahdon mennä monta kertaa uimarantaan, olla veden syleilyssä lapsi sylissäni. Kikattaa vesiroiskeille, hassuille sukelluksille ja vesipompuille. Rohkaista kokeilemaan, miltä kelluminen tuntuu.

Ajatukseni tuntuvat jumittavan totaalisesti paikallaan, kiertävät ympyrää etsien jotain uutta. Koitan kurkistella syvemmälle, nähdäkseni jotain, mutta ei siellä tunnu olevan nyt aavistuksia ja ajatelmia kummempia. Kyllä ne sieltä vielä tulee.
Tällä hetkellä tuntuu, että olen onnellisen yksinkertainen, pieneen tyytyväinen.
En lienee ollut siinä jonossa, missä kunnianhimoa jaettiin. Jäin hymysuisena vilkkusilmänä sinne, missä lastattiin sylikaupalla haaveita, mahdollisuudesta iloita muiden onnistumisista ja intoa kokeilla toisinaan niitä omia siipiäkin.

30.7.2014

Calm after the storm.


Ei sanota lauseita. Sanoja vaan. Ukkonen on jättänyt mäen, siirtynyt kauemmas. Ulkona seisoo raskas ilma ja pienet tytöt keittävät ravintolassaan kuravelliä. Poika lukee tiiliskiven paksuista kirjaa.
Siirtelen tavaroita paikasta toiseen. Tuntuu etten saa aikaan mitään näkyvää. Ehkä jonkun virkatun silmukan.
Pieni nukkuu päiväuntaan. Ei herää silityksiin, ei aavistusta kovemmalla äänellä sanottuihin sanoihin.  Nukkukoot. Kun aurinko vielä aavistuksen siirtyy herää hän kyllä.

Pää on tahmeana mitättömistä ajatuksista, jotka kiertävät alati ympyrää. Mitä tehdä, minne mennä. Ripustan pyykit ja lupaan meille iltauinnin, kun työläinen palaa kotiin.

24.7.2014

Loman jatkoaika.

Vietetään luonnostaan siestaa. Köllitään sylikkäin sekä lomittain sohvilla ja sängyillä. Juodaan kurkku- ja kuplavettä vuorotellen. Herätään iltapäivän viimeisinä tunteina toimeen. Siivotaan, ripustetaan pyykkiä, otetaan valokuvia.
Eräät uivat niin, että saattavat pian kasvattaa kidukset ja suomut. Se on aivan oikein, todellinen kesänmerkki. Ovat saaneet uusia ystäviä, kaivanneet entisiä. Joku on kesäleirillä, toinen matkalla, joku sukkuloi ja sukuloi ympäri Suomea. Kesänmerkki myös se.
Pienin kaipaa Aurinkoa ja Haitulaa kotiin purjehdusreissulta. Rakentaa duploilla, leikkii pikkuautoilla ja pyytää kylpyä. On alkanut puhua pulputtaa kamalasti. Raajat ovat venyneet ja minun pitäisi päättää leikataanko sänkipellon näköinen hiuskuontalo lyhyeksi vai annetaanko vaan kasvaa.

Helteet ovat muuttaneet pellot kellertäviksi. Puiden vihreiden sävyjä saa katsoa hyvin tarkkaan huomatakseen. Mäntykangas tuoksuu paksulta ja kuumalta.

Illalla pesen mattoja pihassa. Saaliina kaksi hyttystä ja yksi paarma, viisi puhdasta mattoa. On sopivan lämmin. Kaivovesi saa matot puhtaiksi, varpaani viileiksi. Pieni on mennyt ajoissa nukkumaan, Timo istuu nurmikolla lukemassa ja sanoo tämän hetken olevan loman jatkoaika. Hän on palannut takaisin töihin.

En saata ajatella vielä päiviä tai viikkoja pidemmälle, ollaan vaan tässä hetkessä nyt. Pian hän taas matkustaa toiselle mantereelle.