19.12.2014

19. joulukuuta.

Kyllä se on niin, että toisinaan lapsen kasvoilta tunnistaa ne vauvavuoden ilmeet aivan täysin. Niin kuin tänään, kun aamulla laitettiin Aurinkoisen hiuksiin kiharaa ja valkoista juhlaleninkiä päälle. Mentiin joulujuhlaan. Ihmetyksen pystyi lukemaan lapsen kasvoilta.

Kotiin tultua piti laulaa pullavarpaalle päiväunilauluksi: "Se allihuuppa." Ja minä tyttö lauloin, molemmilla kotimaisilla. 

Onkohan mistään muusta juhlasta niin paljon lauluja kuin joulusta?

18.12.2014

18. joulukuuta.


Tavallinen torstai. 
Kissa kiipesi puuhun paisti haaveissaan. Ikkunan takaa hihkuttiin kuorossa, että mene nyt Lilli-hyvä alas sieltä puusta, se on lintujen puu! 
On pikkupakkanen. 
Uuniin laitetaan kohta taatelikakku, Aurinko-apulainen sellaista päätti leipoa. Koska isi tykkää niin kovasti sellaisesta herkusta. Pikkuveli viihtyy majassaan. Minä puolestaan taidan tönäistä takalistoni kiinni sohvaan, neuloa yhdet pikkuiset sukat valmiiksi. Haaveilla samalla, että seinä saisi raakalautaa pinnakseen jo huomenissa. Valkoista maalia kanssa. 

Juhlavaatteet pitää pestä ja silittää.

17.12.2014

17. joulukuuta.

Bretzel, peurat ja mäen takana muuttuva maailma. 

Bretzelistä en tiedä. Vehnähuttua suolahipuilla, joku saattaisi sanoa. Ehkä kuitenkin hieman enemmän.

Peurat. Niitä näkee täällä alituiseen. Tänään neljä valkopyllyistä tallin läheisellä pellolla myöhäisellä lounaalla. Kerrankin oli kamera käden ulottuvilla ja valoa kuvata.

Muuttuva maisema. Kun kapuaa honkien ohi saattaa nähdä entistä enemmän taivasta. Vaan myös metsäkoneen hiekkaan jättämät jäljet. Laakson, järven ja sen vastarannan. Ennen oli kuusimetsää. Tontin rajan väärällä puolella seisova Haitulan ajatuspuu. Sen sylissä saattoi istua. Nyt siitä oli enää torso jäljellä. Vain suorat kelpaavat tehtaaseen.