26.8.2014

Listen to your heart.


Neulemallin ja puhuttelevan värin valinta on oikeastaan hyvin yksinkertaista. Yleensä siihen tarvitaan tapauksessani kuva neuleesta (kiitoskiitoskiitos sille, joka kertoi minulle Pinterestistä). Lisäksi toki kuva herättää jonkin sortin lankavision ja seuraava askel onkin sitten se, kun on päästy silittelemään lankakaupan hyllyille (tai vaihtoehtoisesti pienen lankakaupan kokoisille omille lankavarastoille). Siinä se sitten onkin!

Tänään köpöttelin Mäkelänkadulle Eiran lankojen kauppaan uskoen haluavani harmaata tweediä seuraavaan neuleeseeni, mutta kuten arvata saattaa, ei se mennytkään niin.
Harmaa oli hyllyssä liki lopussa ja oikeastaan se oli enemmän kuin hyvä, sillä tuo tiilenpunainen oli juuri se mitä halusin.
Punainen on niin tämän syksyn väri! Näen tuossa langassa jotain sellaista punertuvan ruusunmarjan punaistakin, mutta tiiltä myös. Mutta niin tai näin, toveri Jonnaa ja Roxettea on jälleen kerran uskottu. Kuunneltu sydäntä.

Laatikkopaita tiilenpunaisena pomppaa puikoille, jahka talon pikkuihmiset on saatettu unien hellään huomaan. Lapsen nälkävuoden mittainen neuletoivelista on hetkeksi unohdettu ja tämä täti keskittyy nyt itseensä, omaan neuleeseensa. Edellisestä onkin jo aikaa, puolisen vuotta?

25.8.2014

Tyhjät puikot, kankaat ja paperit.



Kirjoittajalla tyhjän paperin kammo, taitelijalla maalaamattoman kankaan kauhu ja neulojalla neuleinspiraatio hukassa. Toisilla joka ikinen noista.
Mistä se inspiraatio tulee sitten, kun on tullakseen... Ei niin mistään tai mistä tahansa. Kävelyltä, kahvikupista tai kuvasta.
Ei siis kannata neuvoa. Kuunnellakaan niitä neuvoja liiemmin, vaikka miten tarjottaisiin. Pitää vain tarttua toimeen ja alkaa tekemään. Tekeminen ruokkii.
Ihan ensin voi siivota. Sytyttää kynttilän ja kaivaa tarvikkeet tyrkylle.

Täällä on huivi valmiina ja puikot huutavat tyhjyytään korinpohjalla. Että mitähän sitä seuraavaksi. Neuloisiko noista kuvissa näkyvistä keristä vai joistakin muista. Hurauttaisiko huomenna lankakauppaan ja hankkisi puserollisen tweediä.

21.8.2014

Kätevän emännän patalappumatto.

Minulla on ollut dilemma, mattoisa sellainen, joka on lienee viimein saanut onnellisen loppunsa. Antaakaas, kun kerron.

Lasikuisti (eli olohuoneemme) on ollut sille oikeaa mattoa vailla jo iät ja ajat. Siinä on pyöritelty milloin mitäkin villaisaa ja räsyistä toveria, mutta oikein mikään ei ole iskenyt. Eikä liioin toiminutkaan.
Huone on kooltaan jotain kolmenkymmenen neliön luokkaa, sen läpi kuljetaan niin keittiöön, pienempien tyttöjen huoneeseen, yläkertaan, kylpyhuoneeseen kuin uloskin.
Kaiken kruunaa keskellä huonetta töröttävä talon runkopalkki. Ilman tuota palkkia tilaan olisi heittänyt sen suuremman Ikean Randin, joka siihen oli suunniteltu ja hankittukin, mutta tolppa tosissaan pilasi sen suunnitelman. Mutta ei se haittaa, blogimatto sopii mainiosti yläkerran työtilaan.

Takaisin asiaan. Jokunen viikko sitten pyörähdin tuolla kotikaupunkimme tavaratalotaivassa eli tuttavallisemmin Anttilassa, ja mitä silmäni näkivätkään. Pyöreitä kahdenkokoisia vesihyasinttimattoja uskomattoman hyvässä alessa. Nappasin kainalooni kolme siltä seisomalta ja kotona asettelin ne lattialle. Mielikuvani toimi! Muutaman päivän päästä hain kolme lisää.
Kaapista kaivoin suuren neulan ja kalalankaa, aikani mallailtuani mattojen paikkoja. Ompelin matot yhteen ja hei! Meillä on matto! Tarpeeksi suuri ja käytännöllinenkin. Mukavan pehmeän värinen ja sellainen, joka tuntuu paljaankin jalan tai reiden alla lämpimältä.
Kissat luonnolisesti rakastaa raapia sitä ja koirat hieroa irtokarvansa turkista sen epätasaiseen pintaan. Kelpaa siis koko perheelle ja äiti-ihminen on onnellinen, sillä vaikka täällä keskeneräisyyksien keskellä elääkin, niin on se vaan ihanaa ja onnenpurkauksia herättelevää, kun joku nurkka näyttää juuri siltä, kun sen haluaakin.
Joku toinen kätevä emäntä se olisi saattanut trikookuteesta virkkailla tuollaisia suuria pylpyrämattoja ja yhdistellä niitä. Tämä Rauhanmantereen emäntä meni ikäänkuin siitä, mistä aita oli matalin. Tai ainakin matalampi.

Sohva oli toinen juttu, mitä mietittiin ja pohdittiin kauan, kunnes armas toverini päätti myydä oman vanhan sohvakalustonsa ja me se sitten hankittiin. Vanha sohva muutti yläkertaan ja tuo meille uudempi sai paikan lasikuistilta.
Muutama päivä sitten sain lahjaksi pilkullisen tyynyn, joka nyt tuntuu kruunaavan mielessäni kaiken tuossa sohvaisassa mattoisassa yhtälössä. Tomaatinpunainen on vaan kertakaikkisen ihana väri.

Enää kattovalaisimet ja pari seinää niin tila olisi valmis...