25.2.2015

Huhhei helmikuu.

Joskus sitä voi kuvitella helposti olevansa tiistaissa taikka torstaissa, vaikka olisi keskiviikko. Junarataleikkien seasta sitten kainosti muistutellaan kerhopäivästä ja äiti ampaisee salamana ylös. Hyppää kalsareihinsa ja laittaa lapsosensakin lähtövalmiiksi. Lissussa karvanopat heiluvat mutkien mukana. 
Sillä vaikka unohdin lapsen kerhopäivän olen päässyt siihen ikään, että karvanopat oli hankittava. Koffin lippistä ei ole, ei tule. Amiskahistoriastani huolimatta.

Puikoille on hyppänyt pehmeääkin pehmeämpää silkkimohairia ja villaa. Perjantaikukat jäi viime viikolta hankkimatta, kun käytiin heittämässä sellainen susirajan keikaus. Harmaata oli sielläkin, mutta lunta paljon enemmän. 

Maaliskuu on nurkan takana. Viime vuonna haravoin tien varren lehdistä naistenpäivänä. Saa nähdä, miten tänä vuonna käy. Joku käsittämätön pesänrakennusvietti on meneillään. Tartuin poraan ja kohta pensseliin. Teen keittiöön pientä päivitystä. 

Tekee mieli jotain rouskuvaa. Näkkäriä ehkäpä. Linssikeittoa kaveriksi.

Kirpputorillekin olisi kiva taas päästä, muutamia aika kivoja löytöjä on tullut viime aikoina tehtyä. Ehkäpä otan niistä kuvia ja näytän teillekin. Kumelan lasipurkkeja koitan aina bongailla kirpputorireissuillani, ihan hyvä kokoelma niitä jo on. Isoja soisin löytyvän lisää.

Mitä teille kuuluu? 

PS. Ystävänpäivänä pääsin paijalemaan tuollaista pientä pörröistä, hän asuu ystäväni Anun luona. Aika söpö toveri.

17.2.2015

Mehuvinkkejä puristelijalta.

Työtason nurkassa jo hyvän tovin lähinnä pölyä kerännyt toveri on herätelty eloon. En tiedä ketä tästä nyt olisi kiittäminen, mutta onnellinen yhteiselomme on jatkunut jo aikansa. Täällä on nimittäin laitettu puristellen. 

Tuorepuristetussa mehussa on joku jännä juttu. Sitä on hauska tehdä, välillä onnistuu ja välillä ei. Ihan niin kuin soppakattilankin äärellä. Lisäksi voin melkein tuntea, kuinka vitamiinit imeytyvät kehooni, kun juon lasillisen mehua. Oikeastaan mehunpuristamisessa kulminoituu mielestäni tuo keittiöpuuhailu ylipäätään. On hienoa nähdä, kuinka eri ruoka-aineista syntyy jotakin niin herkullista.

Tämä lienee sellainen juttu, joka väistämättä herättää kysymyksen, että miksi kummassa en vaan rouskuttele niitä hedelmiä ja vihanneksiä siltään. En osaa vastata siihen yksiselitteisesti. Välillä on vaan mukava juoda mehua. Ja väitän, että tuollaisen hedelmämäärän syöminen kerralla ei onnistuisi edes minulta. 
Miksi en osta mehua kaupasta? Ostan kyllä, mutta jotenkin tälläisessä tuorepuristetussa mehussa on parempi, silkkisempi, suutuntuma. Eri porkkana- tai appelsiinierän välisen makueron huomaa myös selvästi, mikä taas laittaa pohtimaan, että millä tavalla niiden "kaupanmehujen" maku saadaan pysymään niin tasalaatuisena. 

Puristan mehua yleensä noin litran kerrall. Kaadan sitten kannuun ja säilytän jääkaapissa. Vuorokauden kuluessa kannu on lähes poikkeuksetta tyhjä. 

Olen jumiutuvaa sorttia, joten viime aikoina mehulinkoon on eksynyt lähinnä porkkanaa, selleriä ja appelsiinia. Sitä on tuo oranssi kuvissa näkyvä mehu. Vihreässä juomassa puolestaan on vihreää omenaa, kurkkua, selleriä, sitruunaa ja inkivääriä. 
Seuraavaksi kokeilen jotain greippimehua, sitä teen kyllä vaan lasillisen, sillä perheessämme ei ole suuria greipin ystäviä lisäkseni.

Onko siellä ruutujen toisella puolella muita puristelijoita? Mikä on suosikkiyhdistelmänne?

16.2.2015

Armas harmaa.

Tummana tammikuisena perjantai-iltana nostin puikoille paksun harmaan. Tallinnasta syystuulien mukana kannettu villa alkoi silmukka silmukalta muodostumaan armaaksi harmaaksi. Valmistumaan tuo pääsi sopivasti näille heleille helmikuisille.

Alusta saakka tässä projektissa mukana oli hitunen normaalia enemmän jännitystä, langan riittävyyden suhteen nimittäin. Aavisteluni menivät kuitenkin oikeaan. Reippaan pituisiin hihoihinkin riitti lankaa, takapuolen päälle myös. 

Armas harmaa on turvavärinen paksu neule, johon kelpaa palelevaisen, kevätaurinkoa kovasti ihmettelevän, ihmislapsosen kääriytyä. On korkeaa kaulusta, etureunaa pidempi takahelma, hihanmittaa ja hieman normaalia alemmas valahtaneet raglanitkin. Tarkoituksella toki. Ja niin kuin tapanani useimmiten on - tämäkin yksilö on neulottu ylhäältä alaspäin ilman saumoja.

Tässä on neule, jota saatan hyvinkin oikean langan osuessa kohdalle vielä hieman jatkojalostaa. Koska jokunen juttu olisi, jotka saattaisin nyt tehdä toisin, vaikka kuinka hykertelenkin täällä onnellisena valmiiksi saatetusta.

Armas harmaa
Malli: Itse itseäni tekiessä ohjaten 
Puikot: 7mm ja 6mm pyöröt
Lanka: Reilut 600g Love yarnin, CosyWool-lankaa, 100% villa. 

PS. Kuvista kiitos isoimmalle muruselleni!

11.2.2015

Seitsemän vastausta, seitsemän kysymystä.








Kiitos haasteesta Tessalle Vehkosuon suuntaan!

1. Kengän kokosi?

Tuntuu tätä nykyä aika sopivalta. Ainoa harmitus tässä ei-niin-sirossa-koossa on se, että yhdet unelmakenkäni olivatkin koon 41 jalkaan liian kapeat. Uskon kyllä löytäväni vielä toisetkin unelmakengät! 
On myös näppärää, kun vanhimmalla lapsella on samankokoinen jalka kuin minulla. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvät kengät ovat esimerkiksi hänen. Äärettömän hyvät jalassakin! Tallustelin niillä onnellisena Helsingissä viime perjantaina. Käytin toisiksi vanhinta lastani "steinerhörhöjen taivaassa" niin kuin hän itse Kirjokantaa nimitti ja poikkesin Snurressa. Tämän kokoisilla kengillä jaksaa kävellä hyvin. Syötiin autossa banaanit ja juotiin limpparia. 
Olin myös perjantaina hyvin onnellinen tuosta kirpputorilta löytyneestä Marimekon villa-kashmirtakista. I'm material girl.

2. Asuuko Kouvolassa oravia?

Todennäköisesti kyllä. Jotkuthan kutsuvat oravia söpöiksi rotiksi, mutta minä en ota siihen kantaa. Minulla ei ole kovin voimakkaita mielipiteitä oravista. Joskus tosin puolisoni kutsuu sellaista tietynlaista raivopäistä, mutta positiivista, virnettä oravan ilmeeksi. Luulen, että Ice Age -elokuvilla saattaa olla osuutta asiaan.
Uskon kyllä, että oravasta (kouvolalaisestakin) voi tulla sympaattisempi jos sille antaa nimen. Vanhin tyttäremme nimesi reilu parivuotiaana yhden koivukyläläisen, ankeahkon lähiökerrostalon pihapuissa pomppivan, oravan Pentiksi. Minusta se oli mainio oravan nimi. "Pentti ovara." Niin hän sanoi.

Kouvola puolestaan on kyllä minulle todella vieras paikka, se toistuu puheissani kenties harvemmin kuin Kapkaupunki tai Kalifornia. Jossain siellä Kouvolan lähellä maisema muuttuu kannasmaiseksi, kun ajaa itään päin. Siitä minä pidän.

3. Kuinka monta ihmistä on (liikaa tai liian vähän) maailmassa?

Jokaisella lienee tästä oma, erilainen, mielipide. Enkä usko, että on olemassa yhtä oikeaa vastausta, harvoin on. Kansantieteilijät ja filosofit esimerkiksi miettivät ihmislukua varmaan hyvin erilaisista näkökulmista kuin allekirjoittanut.
Minusta tuntuu, että sellainen määrä ihmisiä olisi kaikista paras, jossa jokaisella olisi joku. Joku joka olisi valmis tekemään hänen puolestaan mitä vain. 

4. Miksi hevoset tykkäävät porkkanasta?

Koska porkkana maistuu hyvältä. Jopa ne vinot tai yhteen kasvaneet, joita hevosille myydään edullisemmin, maistuvat hyvältä. Tosin minä olen syönyt sellaisesta kuormasta myös itse, syöttänyt lapsillenikin.
Porkkana olisi ehdottomasti kurkun, omenan ja tomaatin lisäksi yksi niistä vihanneksista, joita voisin syödä, vaikka loppuikäni jos muuta en saisi. 

5. Kuinka pitkät ovat aikuiselle sopivat päiväunet?

20 minuuttia on aika hyvä. Se ei saa oloa pöpperöiseksi, mutta piristää kivasti. Toisinaan on kyllä tilausta myös kahden tunnin päiväunille. Kenties paras olisi vain löytää sellainen sisäinen tasapaino itsensä kanssa tässäkin asiassa. 

6. Miksi pakettiauto on pakettiauto?

Koska pakettiauton mallisen auton voi kaikista helpoiten kietaista pakettiin. Siksi niin.

7. Mitä ruokaa meillä on tänään? 

Toivottavasti jotakin hyvää. Pääni lyö tyhjää... Mietin pinaattilettuja, mutta paistoin niitä toissapäivänä viimeksi. Pastaakin voisi keittää, mutta sitä on vaan yksi paketillinen jääkaapissa ja siitä ei tule muuta kuin pahamieli. 
Uskoisin, että napsautan uunin päälle ihan kohta ja laitan uuninpellille perunoita, porkkanoita, kikherneitä, ehkä paprikaakin. Päälle heittelen oliiviöljyä, ruususuolaa ja mustapippuria. Lisäksi tarjoilen jugurttikastiketta, joka odottelee jääkaapissa valmiina. Salaattia laitan lautasille myös. Sellaista siis. Iltaruokaa en vielä suostu miettimään.

*

Tässä haasteessa on jujuna se, että haaste heitetään eteenpäin seitsemälle muulle. Vaan koska pääni on tällä hetkelllä melkoista velliä en haasta ketään vaan toivon, että nappaisitte tämän itse. Olisi kiva jos joku vastaisi näihin lasteni laatimiin kysymyksiin. 

1. Haluaisitko syödä puuroa?
2. Minkälainen on se menopeli, jolla mieluiten kuljet?
3. Mikä on sinun lempieläin?
4. Mitä tahtoisit muuttaa kodissasi?
5. Mikä on maailman suurin eläin?
6. Montako kertaa olet lentänyt lentokoneella?
7. Mikä oli lempiaineesi koulussa?


PS. Päädyin kuitenkin pahanmielenpastaan.

2.2.2015

Sisältää elämää.


Viikonlopun jälkeen maanantai tuntuu tahmealta. Niin kuin olisi työntänyt koko vartalonsa vähän kuivuneeseen liisteriin ja tajunnut sitten, että muualla voisi kuitenkin olla mukavampaa. Jokainen karjuu tyhjänpäiväisyyksiä toisille vaan tajutakseen, miten hiivatin typerää se onkaan.

Täällä on pidetty kotipäivää keskimmäisen kanssa. Käyty tiputtamassa yksi kerhoon, pari kouluun. Onneksi jääkaapissa oli keittoa valmiina. Tänään ruuanlaittaminen ei inspiroi lainkaan. Aamulla ajattelin tehdä jotain ihanaa juomaa mehukoneella, mutta olenkin sitten juonut vain vettä. Hyvällä tahdollakaan en kyllä taio jääkaapista ruokaa perheelle enää illaksi, siksi karkaammekin viettämään romanttista maanantai-iltaa Timon kanssa Lidliin. Kenties jopa Prismaan.

Viikonloppuna pyrähdettiin minilomalle Tampereelle. Oli ihana käydä Kerässä. Nähdä ystäviä, tuttavia ja ihan uusia. Tampere on kyllä hieno kaupunki.
Oli myös virkistävää kävellä kosken äärellä kevyessä lumisateessa ja katsoa, kuinka katuvalot saavat lumihiutaleillekin varjot aikaan.
Illalla kävelin vielä muutaman kilometrin lumisateessa koirarouvan kanssa. Saunoin, turisin. Suunnittelin tulevaa. Inspiroiduin neulomisesta taas mielettömästi.
Sunnuntaina olin kaupungin parhaalla brunssilla ja huristelin kotiin uudella nelipyöräisellä Lissullani.

Tänään kaikessa tässä tahmaisuudessa olen tikutellut perheen heppahöperölle lapasia, jotka kädessä kelpaa hypätä vaikka hoitohevosen selkään, antaa vähän ohjiakin.

Kyllä tästä viikosta vielä hyvä tulee. Nyt kauppatreffeille! Jos pussailee vähän ruokakaupassa niin siitäkin hommasta tulee varmaan aika kivaa?

Interpretation 2 - Unimaginable.


Interpretations vol 2 

Veera's Fly Forward
Joji's Adventurous