Tour de Korkeavuorenkatu.

 

 

 

 

Miltei jokainen Helsingissä käynyt tai kaupungista kuullut tietää jollakin ihmeellisellä tavalla Korkeavuorenkadun. Jos ei nimeltä, niin rakennuksia kuvailemalla alkaa varmasti kellot soimaan. Johanneksen kirkko ja sen vastapäinen talo on tullut tutuksi ainakin heille meille, jotka joskus tuijottivat nenät kiinni ruudussa torstai-iltaisin Kotikatua. 

Museoissa mielellään aikaa viettävät tietävät varmaankin, lähes kirkon vastapäätä olevan, Designmuseon. Kun taas intohimoisille elämänkertojen lukijoille sama talo on juuri se, missä Tove Jansson kävi lapsena koulua. 

Helsingissä neulontaa aktiivisesti harrastaneet ovat lienee liki jokainen puolestaan poikenneet siinä tiilisessä talossa, jonka kulmasta on käynti Menitan lankalaareille (vaikka kyseisen kaupan osoite onkin Ratakadulla).

Ullanlinnan ja Kaartinkaupungin kulttuurimaisemissa kulkevaa katua tallaillessa saattaisi hyvinkin voida kuvitella olevansa jossain keskieurooppalaisessa lämmintunnelmaisessa pikkukaupungissa. Vaan ei, tämä peräpohjolan Berliini, eli tuttavallisemmin Helsinki, ilahduttaa kulkijaansa tälläisellä helmellä, jota siis Korkeavuorenkaduksikin kutsutaan.  

Armaat bloggaritoverit Laura ja Silja Maaria olivat kutsuneet viime lauantaiksi kymmenkunta kanssa bloggaajaansa viettämään päivää tuonne Korkeavuorenkadulle. Minä olin yksi heistä. 

Kolutaan Korkkari -päivän ohjelma oli suunniteltu valmiiksi, mikä ilahdutti kovasti tälläistä landepaukkua, joka kaupunkiin eksyessään tapaa turvallisuuteen, tai johonkin vastaavaan, vedoten kulkea aina niissä ennestään tutuissa paikoissa.

Päivän aikana vierailtiin ainakin näissä:

Pore Helsinki

Café Succès

Helsinki Secondhand

Tikau

Armas Design

Vitra

Latva Bar

Designmuseo

Sumuinen aamu käynnistyi tuttavallisesti omassa kotikolosessa ja muutaman lyhyen välietapin jälkeen löysin itseni kymmeneltä Pore Helsingistä. Oli sanomattakin selvää, että niskassa roikkuva maaliskuun harmaus häipyi sen siliän tien, kun kaupan ovi aukesi. 

Poreessa pääsimme silittelemään mahtavia huovutettuja mattoja, ihastelemaan Ferm Livingin valikoimaa ja sovittelemaan Coston hattuja. Muunmuassa. Liike on todellakin tutustumisen arvoinen paikka jokaiselle jolle materiaalin tuntu ja -taju ovat tärkeitä. 

Poreesta hilpaistiin kadun toiselle puolelle Succès kahvilaan, jonka voisilmäpulla vei kielen mennessään ja kahvi virkisti kukonlaulun aikaan nousseen ihmistaimen mieltä enemmän kuin sopivasti. 

Tikaun, Helsinki Secondhandin ja Armas designin kautta siirryttiin ihmettelemään Vitran myymälää Yrjönkadulle ja tehtiin siinä pieni keikaus Iso Robertinkadullakin. Sen jälkeen ruokailtiin Latvan sapaksilla, otettiin sinä lasilliset viiniäkin, rupateltiin ja päivän kruunuksi käytiin Designmuseossa katsomassa postmodernismia käsitellyt näyttely. Lopuksi kipitettiin vielä museon alimpaan kerrokseen huokailemaan Paavo Tynellin valaisimien ja piirustuksien äärelle.

Oli kerrassaan mahtavan mukava päivä, kiitos seurasta:

Sateenkaaria ja serpenttiiniä

Mintunmustaa

Aniliini

Circus

Keskeneräinen

Muotoseikka

Sula Mahdollisuus

Retromoderni

Pisaroita

Tekemisen maku

Villa Lumi

Seitsemän vastausta, seitsemän kysymystä.

 

Kiitos haasteesta Tessalle Vehkosuon suuntaan!

1. Kengän kokosi?

Tuntuu tätä nykyä aika sopivalta. Ainoa harmitus tässä ei-niin-sirossa-koossa on se, että yhdet unelmakenkäni olivatkin koon 41 jalkaan liian kapeat. Uskon kyllä löytäväni vielä toisetkin unelmakengät! 

On myös näppärää, kun vanhimmalla lapsella on samankokoinen jalka kuin minulla. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvät kengät ovat esimerkiksi hänen. Äärettömän hyvät jalassakin! Tallustelin niillä onnellisena Helsingissä viime perjantaina. Käytin toisiksi vanhinta lastani "steinerhörhöjen taivaassa" niin kuin hän itse Kirjokantaa nimitti ja poikkesin Snurressa. Tämän kokoisilla kengillä jaksaa kävellä hyvin. Syötiin autossa banaanit ja juotiin limpparia. 

Olin myös perjantaina hyvin onnellinen tuosta kirpputorilta löytyneestä Marimekon villa-kashmirtakista. I'm material girl.

2. Asuuko Kouvolassa oravia?

Todennäköisesti kyllä. Jotkuthan kutsuvat oravia söpöiksi rotiksi, mutta minä en ota siihen kantaa. Minulla ei ole kovin voimakkaita mielipiteitä oravista. Joskus tosin puolisoni kutsuu sellaista tietynlaista raivopäistä, mutta positiivista, virnettä oravan ilmeeksi. Luulen, että Ice Age -elokuvilla saattaa olla osuutta asiaan.

Uskon kyllä, että oravasta (kouvolalaisestakin) voi tulla sympaattisempi jos sille antaa nimen. Vanhin tyttäremme nimesi reilu parivuotiaana yhden koivukyläläisen, ankeahkon lähiökerrostalon pihapuissa pomppivan, oravan Pentiksi. Minusta se oli mainio oravan nimi. "Pentti ovara." Niin hän sanoi.

Kouvola puolestaan on kyllä minulle todella vieras paikka, se toistuu puheissani kenties harvemmin kuin Kapkaupunki tai Kalifornia. Jossain siellä Kouvolan lähellä maisema muuttuu kannasmaiseksi, kun ajaa itään päin. Siitä minä pidän.

3. Kuinka monta ihmistä on (liikaa tai liian vähän) maailmassa?

Jokaisella lienee tästä oma, erilainen, mielipide. Enkä usko, että on olemassa yhtä oikeaa vastausta, harvoin on. Kansantieteilijät ja filosofit esimerkiksi miettivät ihmislukua varmaan hyvin erilaisista näkökulmista kuin allekirjoittanut.

Minusta tuntuu, että sellainen määrä ihmisiä olisi kaikista paras, jossa jokaisella olisi joku. Joku joka olisi valmis tekemään hänen puolestaan mitä vain. 

4. Miksi hevoset tykkäävät porkkanasta?

Koska porkkana maistuu hyvältä. Jopa ne vinot tai yhteen kasvaneet, joita hevosille myydään edullisemmin, maistuvat hyvältä. Tosin minä olen syönyt sellaisesta kuormasta myös itse, syöttänyt lapsillenikin.

Porkkana olisi ehdottomasti kurkun, omenan ja tomaatin lisäksi yksi niistä vihanneksista, joita voisin syödä, vaikka loppuikäni jos muuta en saisi. 

5. Kuinka pitkät ovat aikuiselle sopivat päiväunet?

20 minuuttia on aika hyvä. Se ei saa oloa pöpperöiseksi, mutta piristää kivasti. Toisinaan on kyllä tilausta myös kahden tunnin päiväunille. Kenties paras olisi vain löytää sellainen sisäinen tasapaino itsensä kanssa tässäkin asiassa. 

6. Miksi pakettiauto on pakettiauto?

Koska pakettiauton mallisen auton voi kaikista helpoiten kietaista pakettiin. Siksi niin.

7. Mitä ruokaa meillä on tänään? 

Toivottavasti jotakin hyvää. Pääni lyö tyhjää... Mietin pinaattilettuja, mutta paistoin niitä toissapäivänä viimeksi. Pastaakin voisi keittää, mutta sitä on vaan yksi paketillinen jääkaapissa ja siitä ei tule muuta kuin pahamieli. 

Uskoisin, että napsautan uunin päälle ihan kohta ja laitan uuninpellille perunoita, porkkanoita, kikherneitä, ehkä paprikaakin. Päälle heittelen oliiviöljyä, ruususuolaa ja mustapippuria. Lisäksi tarjoilen jugurttikastiketta, joka odottelee jääkaapissa valmiina. Salaattia laitan lautasille myös. Sellaista siis. Iltaruokaa en vielä suostu miettimään.

*

Tässä haasteessa on jujuna se, että haaste heitetään eteenpäin seitsemälle muulle. Vaan koska pääni on tällä hetkelllä melkoista velliä en haasta ketään vaan toivon, että nappaisitte tämän itse. Olisi kiva jos joku vastaisi näihin lasteni laatimiin kysymyksiin. 

1. Haluaisitko syödä puuroa?

2. Minkälainen on se menopeli, jolla mieluiten kuljet?

3. Mikä on sinun lempieläin?

4. Mitä tahtoisit muuttaa kodissasi?

5. Mikä on maailman suurin eläin?

6. Montako kertaa olet lentänyt lentokoneella?

7. Mikä oli lempiaineesi koulussa?

PS. Päädyin kuitenkin pahanmielenpastaan.

Sisältää elämää.

 

Viikonlopun jälkeen maanantai tuntuu tahmealta. Niin kuin olisi työntänyt koko vartalonsa vähän kuivuneeseen liisteriin ja tajunnut sitten, että muualla voisi kuitenkin olla mukavampaa. Jokainen karjuu tyhjänpäiväisyyksiä toisille vaan tajutakseen, miten hiivatin typerää se onkaan.

Täällä on pidetty kotipäivää keskimmäisen kanssa. Käyty tiputtamassa yksi kerhoon, pari kouluun. Onneksi jääkaapissa oli keittoa valmiina. Tänään ruuanlaittaminen ei inspiroi lainkaan. Aamulla ajattelin tehdä jotain ihanaa juomaa mehukoneella, mutta olenkin sitten juonut vain vettä. Hyvällä tahdollakaan en kyllä taio jääkaapista ruokaa perheelle enää illaksi, siksi karkaammekin viettämään romanttista maanantai-iltaa Timon kanssa Lidliin. Kenties jopa Prismaan.

Viikonloppuna pyrähdettiin minilomalle Tampereelle. Oli ihana käydä Kerässä. Nähdä ystäviä, tuttavia ja ihan uusia. Tampere on kyllä hieno kaupunki.

Oli myös virkistävää kävellä kosken äärellä kevyessä lumisateessa ja katsoa, kuinka katuvalot saavat lumihiutaleillekin varjot aikaan.

Illalla kävelin vielä muutaman kilometrin lumisateessa koirarouvan kanssa. Saunoin, turisin. Suunnittelin tulevaa. Inspiroiduin neulomisesta taas mielettömästi.

Sunnuntaina olin kaupungin parhaalla brunssilla ja huristelin kotiin uudella nelipyöräisellä Lissullani.

Tänään kaikessa tässä tahmaisuudessa olen tikutellut perheen heppahöperölle lapasia, jotka kädessä kelpaa hypätä vaikka hoitohevosen selkään, antaa vähän ohjiakin.

Kyllä tästä viikosta vielä hyvä tulee. Nyt kauppatreffeille! Jos pussailee vähän ruokakaupassa niin siitäkin hommasta tulee varmaan aika kivaa?

Puuhapäivä Porvoossa.

 

 

 

Lauantai-aamuna Pasilan aseman kautta Porvooseen. Moottoritien jylinää ja joku joka resonoi siinä nopeudessa. Höpöttelyä, sitten parkkeeraus joen varteen. Silmien edessä vanha kaupunki. Kirkko, jonka katon eräätkin joskus päättivät tuikata tuleen. Harmaana taivasta viistävät pilvet. Sellainen positiivinen jännityskupla oman rungon keskikohdalla. Lepäävä kamera laukussa ja puhelin palelevissa käsissä. Räps, räps, räps. Toisinaan olisi näppärämpää kantaa pikkukameraa mukanaan.

Teetee shopin edessä lisää bloggaritovereita. Taisi olla hymy herkässä. Sisällä Tekstiiliteollisuuden kehityspäällikkö Niina kertoi Teeteen historiaa, esitteli tuotteita ja kauppaa. 

Siellä hyllyjen välissä hipellellessä mieleen palasivat ne ajat, kun työntämissäni vaunuissa oli pikkuinen Tatti ja Haitula, neulomiskärpäsen pureman johdosta Porvoon reissuilla poikettiin Teetee-kaupan nurkissa useamminkin. Nyt sain uutta pontta tutustua puljun lankoihin! Ne on kuitenkin suunniteltu täällä kotimaassa, vaikka kehrääminen tapahtuukin muualla. Jokainen joukkomme jäsen sai mukaan keriä tarkempaa tutustumista varten. 

Pitää nostaa jotain pian puikoille. Ajatus tuntuu kutkuttavalta, juuri nyt tekisi mieli aloittaa miljoona uutta neuletta.

Pieni happihyppely, piipahdus Skafferissa teeostoksilla (täältä saa parhaat tietämäni), sitten ruokaa Zum Beispielissä.  Lehtipinaatilla täytettyä paprikaa, falafel, hummus, tsatsiki, salsa criolla, luomuquinoaa ja salaattia. Maistui. Voisin syödä toistekin.

Sitten putiikkikierroksen kautta Paperipilveen. Siellä yhden (jos toisenkin) naisen unelman äärellä päästiin suihkuttelemaan huikealla Marabun spraykangasvärillä kangaskassia. Sitten kuivaamisen ja silittämisen jälkeen otettiin kirjontalankaa ja neula käteen. Kirjomis-inspiraation hakua muilta ja Pinterestistä. Sitten työ alkuun ja aivomyrsky asian tiimoilta käyntiin. Kotona illalla piti jatkaa...

Ennen kotiin lähtöä vielä porkkanakakut ja kahvit Porvoon Paahtimolla. Melkoinen tunnelma muuten tuossakin paikassa! 

*

Kiitos, että pääsin mukaan joukkoon huikeaan! Mukana puuhapäivässä oli myös bloggaajat seuraavien blogien takaa:

Lauramainen

Sateenkaaria ja serpenttiiniä

Anana

Kummitustalon kuvakirja

Mintunmustaa

Ihan Kaikki Kotona

Lankahelvetti

Neovia House

Sininen sisupussi

Kapteenilla

17. joulukuuta.

Bretzel, peurat ja mäen takana muuttuva maailma. 

Bretzelistä en tiedä. Vehnähuttua suolahipuilla, joku saattaisi sanoa. Ehkä kuitenkin hieman enemmän.

Peurat. Niitä näkee täällä alituiseen. Tänään neljä valkopyllyistä tallin läheisellä pellolla myöhäisellä lounaalla. Kerrankin oli kamera käden ulottuvilla ja valoa kuvata.

Muuttuva maisema. Kun kapuaa honkien ohi saattaa nähdä entistä enemmän taivasta. Vaan myös metsäkoneen hiekkaan jättämät jäljet. Laakson, järven ja sen vastarannan. Ennen oli kuusimetsää. Tontin rajan väärällä puolella seisova Haitulan ajatuspuu. Sen sylissä saattoi istua. Nyt siitä oli enää torso jäljellä. Vain suorat kelpaavat tehtaaseen. 

11. joulukuuta.

 

 

Tovi sitten tuli mittariin kolme vuotta ajokortillisena ihmisenä. Hetken kuluttua tulee neljä vuotta siitä, kun Helsinki jäi taakse, maaseutu kutsui. Jos jotakin nupinaa keksin täällä metsän keskellä asumisesta niin sen, että kävelemällä jokaiseen paikkaan on vähän turhan pitkä matka, ainakin tässä elämäntilanteessa. Kellon viisarit juoksevat todella lujaa. 

Kenties joku kovanluokan downsiftaaja (että muuten inhoan tuota sanaa) kykenisi eloon ilman autoa tälläisenkin joukkion kanssa, mutta meille tuo kumipyöräinen toveri on uskomaton arjen helpottaja.

Silti välillä kaiholla muistelen Helsingissä kulkemista. Kävellen ja julkisilla pääsi kaikkialle. Ehkä aika on vähän kullannut muistoja, eihän se nyt aina niin juhlaa ollut sekään.

Vaan tänään käveltiin. Aurinkoisella oli puurojuhla ja se oli sellaisessa paikassa, johon kahden pikkutyypin kanssa tallusteli alle puolessa tunnissa. Oli muuten ihana! Ja mikäpä noissa maisemissa kulkiessa. Tykkään valtavasti asua täällä, missä aina voi kuulla ajatuksensa, säännöllisesti esiin pullahtavasta Helsinki-ikävästä huolimatta.

Lokakuun viimeinen. Last moments of October.

Huomenna on marraskuu. Kaivoin Muumi-kirjoja hyllystä kolmasluokkalaiselle ja taidan yrittää tarttua itsekin niihin. Siihen Muumilaakson marraskuuhun ainakin. Olen lukenut hävettävän vähän viime aikoina. Ei vaan pysty, ei kykene. Illalla, kun olisi hetki aikaa kirjalle on olo päivästä pöhnäinen ja sanat solmuuntuvat sekunneissa. En kaipaa sellaista iltapuuroa. 

Odottelen niitä pakkasia nyt. Siihen saakka iloitsen jokaikisestä värihippusesta, jonka luonto antaa. Iltapäivällä aurinko maalaa maiseman kauneimmaksi. Täällä on hienoja paikkoja pysähtyä.

*

Have I said this before? Right now here in Finland, autumn is so stunning and calm. Nature is full of colors. There is so many shades of yellow, grey and brown. I can't tell how much I love all of this. Autumn is my favorite time of year. 

Loppuviikko, viikonloppu, alkuviikko.

Tuntuu, että tämä päivä on ollut kuin lyijykynällä nopeasti piirretty luonnos. Viivat ovat rikkonaisia, kokonaisuus ehjä, joka odottaa selkeyttäviä värejä pintaansa. Painin ja pohdiskelen jälleen, äitiysasioita tietenkin. 

Viikonloppu puolestaan kantaa yhä. Oli tapaamisia, kohtaamisia ja aamuyölle naurettuja hetkiä. Joku kyynel, kysymys ihan kaikesta. 

Eilen puolestaan hurautettiin pullavarpaan kanssa Helsinkiin. Jätettiin rattaat kotiin ja kuljettiin käsikädessä. Naurettiin aika paljon. Nauroin kotona vielä illallakin. Pullavarpaalla on niin hyvät jutut, että tekee mieli pussata noita pyöreitä poskia alituiseen. Ehkäpä siis mietin juuri noita nauruja, enkä puurouta päätäni mokomilla muilla. 

Viikonloppuna tänne meille kokoontui joukko ystäviä ja tovereita. Oli notkuvat pöydät, viiniä, villalankaa ja Jonna, joka neuvoi, kuinka kaksi sukkaa neulotaan yhtä aikaa kärjestä alkaen.  

Missioni villasukkia perheelle, ei nyt ainakaan ole yrittelijäisyydestäni kiinni. Olen kokeillut ja antanut kaikkeni. Kenties joku pari valmistuukin. 

Sunnuntaina illemmalla kyllä siirsin toisen sukan odottelemaan sukkapuikoille. Tahmaiset aivoni eivät taipuneet siinä väsymystilassa sen suurempaan lankojen pyörittelyyn. Kiitos seurasta kaikille asianosaisille, otetaan pian uusiksi!

Tuulee kovasti. On kuulema paikoin lämpimämpää kuin juhannusviikolla. Ihanaa juhannusta viikkoa siis vain kaikille. 

Palamuse.

 

Pikkuruinen kylä, jonka läpi kuljettiin muutaman kerran. Tiistaina aamupäivällä oli hiljaista. Kylänraitilla ajoi jokunen auto, puiden takana kulki kumaraselkäinen mummo ja ikkunan takana  lapset olivat koulutöissään. Sorsat uivat ja pikkuruiset vesipisarat kastelivat kasvoni.

Mahtavia nuo vanhat lehtipuut. Kasvaisivatpa oman pihan tammi ja vaahtera nopeammin suuremmiksi!

Ystävien Tallinna.

 

Viikko sitten, sunnuntai-aamuna hyvin varhain, pakattiin itsemme autoon ja suunnattiin nenämme kohti etelää. Moottoritiellä ei juuri ollut liikennettä, satamassa ei joutunut jonottelemaan. Kaikkia taisi vähän jännittää. Parkkeerattiin auto laivan ruumaan bussien viereen ja suhautettiin hissillä ylös. Parituntinen kului siivillä, kun oli leikkipaikkaa, aamupalaa ja rakkaita Joensuun-ystäviä seurana. 

Tallinnaan perille päästyämme käpöteltiin Vanhaan kaupunkiin. Mietin taas, että miksi ei tule useammin, kun on kuitenkin niin lähellä. Sama matka-aika meiltä on jonnekin Tampereen taakse kuin tännekin. Silti Tallinnassa on jotenkin kauempana.

Käytiin Raatihuoneen torilla, patsasteltiin ja kurkittiin näyteikkunoista sisään. Mentiin kahvilaan juomaan kupit kuumaa. Pyyhittiin suklaaviiksiä lasten naamoilta ja kiiteltiin kuorossa hyvää kahvia. Minä olisin saattanut jäädä tuonne satavuotisten talojen varjoihin, kahvikuppi kädessä, pidemmäksikin aikaa, mutta tämä ei ollut päämäärämme, siksi eteenpäin.

Miltei sattumalta tavattiin siellä toreilla vielä lisää ystäviä, naapurista ja Argentiinasta. Poikettiin lankakaupassa, halattiin ja toivottiin, että nähdään pian. Laivatovereiden kanssa syötiin nallekarkit ja jatkettiin matkaa.