30.9.2013

Kuuluisat viimeiset sanat.



Sauna ja kylpyhuone kiteyttää aikalailla koko tämän meidän remontin. Ajateltiin vaan, että laitetaan pinnat uusiksi. Ne olivat ne kuuluisat viimeiset sanat.

Koko entinen kylpyhuone räjäytettiin atomeiksi. Siinä missä nyt on kodinhoitohuone (=pyykkiparatiisi), kylpyhuone ja sauna oli kesän alussa 2012 hiekkamonttu, jossa oli ulkoseinät ympärillä ja katto päällä. Että pitkälle oltiin päästy siitä "pinnat vaan uusiksi" ajatuksesta.
Jo monen monta vuotta sitten, kun asuttiin vielä Helsingissä olin sanonut Timolle, että jos ikinä päästään remppaamaan kylppäri jossain niin sinne tulee valkoiset peruslaatat seiniin ja kuusikulmaiset kaakelit lattiaan. Ja niin tuli. Tosin sellaiset täällä oli ennestäänkin, lattialaattaa ei vaan ollut koko lattiassa, osassa oli pelkkä betoni.
Kylpyhuone, sauna ja tuo suurperheen pyykkiparatiisi on kolmisenkymmentävuotta sitten rakennetussa tiilirunkoisessa laajennuksessa talon kyljessä ja sen vieressä. Kodinhoitohuone mukailee talon sivua, mutta sauna ja kylpyhuone ovat mutterinmallisessa lisäsiivessä. Puolet saunaa, puolet kylpyhuonetta.
Heinäkuussa -12 tuli urakoitsija tekemään betonivalut lattiaan yhdessä T:n kanssa, siitä eteenpäin homma oli ihanan Markun käsissä ja me odoteltiin. Ahman ristiäisiin oltiin haaveiltu sisävessaa, mutta haaveeksi jäi. Elokuun alussa päästiin sitten suihkuun ja sisävessapissille.
Sisäkatto valmistui ennen kuin ulkona oli järkyttävän kylmä ja katto sai puhallusvillaeristeet. Saunaa odoteltiinkin sitten huhtikuulle saakka.
Saunan malli vaati hieman päänraapimista, jotta siitä saatiin kaikki mahdollinen irti. Tilaa jokaiselle pyllylle istua esimerkiksi. Aikansa se otti, että valmistui (melkein valmiiksi), mutta kyllä kannatti rasittaa aivonystyröitään. Lopputulos on ihana.

Saunasta piti tulla alunperin kokonaan musta puuosiltaan, mutta kun sormipaneelit oli lyöty seiniin ja kattoon niin mieli muuttui. Päätettiin jättää puunväriseksi. Lauteiden väristä käytiin pientä kädenvääntöä puolison kanssa, mutta minä sain tahtoni läpi vannomalla, että ei se niin paljon kuumempi voi se käsitelty olla. Ei se olekaan. Lupasin käsitellä lauteet kernaasti ja sen teinkin. Muuten saunanrakennushommat hoisi Timo.

Yhteenveto: Meillä on pieni, mutta mukava sauna. Ja saunominen on vaan niin parasta.

29.9.2013

Illalla.



Päivän kaunein hetki on silloin, kun aurinko tekee laskuaan punaisina ja keltaisina hehkuvien haapojen taa. Lapset keräävät kauneimpia vaahteranlehtiä. Minä imen itseeni viimeisiä valonsäteitä.
Kun pimeä laskeutuu ollaan sen sylissä. Sytytetään kynttilät, laitetaan yövaatteet päälle.
Lasten nukahdettua juon vielä uniteen ja laitan tekstiviestin maapallon toiselle puolelle. Hyvää yötä meille, hyvää päivää sinulle.

26.9.2013

Pit stop.




Väsyneenä pään sisukset muuttuu tahmeaksi. Onneksi on tämä tiimi ympärillä. Pit stop and let's go again.

24.9.2013

Laaduntarkkailija.



Ruuvien tarkastaja, sahan ojentaja, vatupassin pitäjä, vasaran hautoja ja mittanauhojen hukuttaja numero 1. Hän on herra Ahmadson, joka on kasvanut remontin mukana aika isoksi jo. (Tämä poika ei muuten säikähdä kiviporan tai pöytäsirkkelin ääntä. Varmaan hänellä on kohtalotovereitakin jossain.)
Kun isi vetää korvilleen peltorit, haluaa hän omat. Vähän ison livakat nuo on, mutta lienee ajavat kuitenkin asiansa tyhjää paremmin.

Isoin remonttimestari puolestaan lentää parasta aikaa jumbojetillä kohti Kalifornian aurinkoa, varmaan jossain preerioiden yllä.
Minulla puolestaan on remontin suhteen yksi suunnitelma näiden parin viikon varalle, jotka hän on poissa. En aiheuta sitä lisää. Koetan kyllä maalata seinän sillä aikaa. Ehkä yläkerran väliseinän ikkunanpokat myös.

Aika jännää tämä on, ensimmäinen kerta viiden kanssa keskenään näin pitkän aikaa.
Ikävä on varmaan lokakuun alussa aikamoinen, kun lentokentälle hurautetaan hakemaan isiä.

*

PS. Terveiset Timolle:
Turvallista matkaa sinne! <3 Vaadin kuvia sekä Golden Gatesta että merileijonista.

19.9.2013

Kiviset.

Mahtavasta OK. Omin käsin -kirjasta on alkanut syntyä. Versioni Kiviset-korusta on keikkunut kaulassa jo monena päivänä. Selkeää lempparikoruainesta!

18.9.2013

Pesä.




Rinteessä on räjäytystyömaan lohkareet. Maanpeittokasveja. Meidän rinnemetsä alkaa entisen tienpohjan takaa. Siinä on puolukkaa, mustikkaa, kanervia ja neljäkymmentämetriä pyykkinarua. Siihen tienpohjaan tulee myös polku liuskekivistä, kun kannan ne paikoilleen. Tyrnimarjapensaita, kun sellaisia vaan löytyy jostain.
Olen luottanut kasvihankinnoissa lähimmän rautakaupan puutarhapuoleen. Westersin puutarha Kemiönsaaressa on haaveilupaikka, ihastelujeni loppumaton kohde. Paljon olen myös saanut, ne ovat tärkeimpiä. On hienoa, kun kasveilla on tarina. Se ei ole mikään klisee vaan totisinta totta.

Saunassa on ikkuna, ei enää uretaanilevyä pitämässä lämpöä sisällä. Kaunis ikkuna se on. Maalaaminen jää ensi kesään. Toukokuu on kuulema paras kuu maalata. Silloin kiurut ovat saapuneet ja ilma on kuiva.

Syksy on märkä ja hämärä. Lapsi sanoo kuuden jälkeen, että alkaa tulla yö.
Toiselle pojalle on tehty pesä sängynpäätyyn. Pienellä patjalla pesässä möröt pysyvät poissa. Sillä kyllä me tiedetään, että möröt tulevat öisin jos tulevat.

17.9.2013

Luja.


Ilta hiipi. Painoin posken lampaan poskea vasten ja paijasin. Ulpukka, hieno lammas. Villakin noin  paksunee ja harmaantuu. Eläin tietää, että kylmät ovat tulossa.
Piha kylpee väreistä kauneimmissa. Tummia vihreitä. Aavistus keltaista jo jossain. Punertavia sekä harmaita kiviä. Hiekka hohtaa kuparisena viimeisissä säteissä. Oi hohda, hohda!

Oloni on luja tässä paikassa. Juureni harjumaassa. Kesä piti otteensa pitkään. Lapsi kasvoi vauvasta taaperoksi.

15.9.2013

Ihmisen paras ystävä.


Kuvissa niin sangen vaatimattomana esiintyvä koiraotus Voimariina jaksaa ihastuttaa olemuksellaan joka ikinen päivä.
Valtava nakkimakkara jaksaa juosta pallon perässä ikuisuuden ja makoilla sylissä silitettävänä sekä rapsutettavana.
Perso ruuallekin se on. Kaikki mäyräkoirat taitaa olla. Omenapuu kun on yläoksiltaan pudotellut satoa, tämä nakkineito pistellyt melkoisen määrän niitä makoisia palleroisia mahaansa, ainakin mahan koosta päätellen. Eikä tämänhetkisen pyöreähkön ulkomuodon kannata antaa hämätä. Hän myös kiipeilee, hulluihin paikkoihin. Välillä ollaan pelastettu jostain käsittämättömästä paikasta ja räkätetty sitten päälle, että tälläistä tänään.

Mitä metsästysvaistoihin tulee niin sellaistakin on. Muutama viikko sitten neiti Nakki töpötteli pihaan järsimään jotain. Minä siinä ihmettelemään ja katsomaan, että mitäs se Voimis nyt syö. Seisovassa pöydässä näytti olleen peuran jalkaa tarjolla. Annoin herkutella loppuun. Ehkä se ei kuitenkaan koko peuraa syönyt.
Muutaman lemmikkikaninkin on laittanut lihoiksi. Ei siis kaneja enää meille, vaikka miten ihania ovatkin. Voimis juoskoot rusakoiden ja metsäjänisten perässä jos sellaisia tänne nurkille uskaltautuu.

Viime syksynä Arttu nukkui näihin aikoihin pois ja sen jälkeen Voimis on säännöllisesti ollut vähän surumielinen. Toveri olisi niin ihana! Mutta kuka vaan ei kelpaa. Leikkaamaton poika sen tietysti pitäisi olla (tytöille ja leikatuille pojille hän vaan rähjää) ja sellainen kompaktin kokoinenkin. Jalkoihin mahtuva ja peiton alle pakkasilla kaipaava. Kyllä se oikea osuu kohdalle, kun aika on.

Vinkiksi ostin miehelle sellaisen tyynyn, jossa on muutaman ranskanbulldogin kuva. Ihan vain pieneksi vinkiksi, että sellainen esimerkiksi voisi olla kiva, sitten joskus.

11.9.2013

Sohvalla istumisen taito.




Istuin tänään muutaman tunnin Kasvihuoneilmiöllä. Se on yksi suosikkipaikoistani täällä omilla nurkillani. Menin sinne yhdessä armaiden työtovereideni kanssa, koska kotona loppui kaasu ja kahvia oli saatava.
Siinä kahvikupin ääressä ollessani mainitsin jotain sohvalla istumisesta ja jostain käsittämättömästä syystä asia jäi pyörimään pieneen mieleeni koko päiväksi. Siis aivan koko päiväksi!

Tällä päällä ei Syyrian kriisiä tai valtionbudjettia ratkota, mutta sohvalla istumista voin helposti mietiskellä. Se jos mikä on nimittäin asia, mitä tässä remontin ja ainaisen puuhastelun luvatussa valtakunnassa kaipaa. Painaa perä pehmeään penkkiin.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan sohva on varmasti yksi jumalten lahjoista ihmisille. Kyllä vain.

Aika moni pitää arkisena asiana mahdollisuutta painaa takalistonsa sohvalle, mutta kerron vaan, että ei se niin ole. Saattaahan siinä istahtaa, mutta että voisi jäädä. Oi niitä aikoja!
Oikeastaan en edes tiedä, miksi istun sohvalla niin vähän. Taidan kuluttaa ne istumishetkeni autonratissa tai ruokapöydän ääressä, joskaan ei nekään hullumpia juttuja ole. Tykkään autoilusta, tykkään myös ruokailusta. Mutta lisäksi on aina tiskiä, pyykkiä, pestäviä pyllyjä, maalattavia lankkuja ja sitä kaikkea sellaista, mitä arjeksi (tai ruuhkavuosiksi) kutsutaan.

Sohvalla istumiseen liittyy hirmuisesti ihania ja rentouttavia asioita. Sohvalla ei kertakaikkiaan kuulu stressata tai ratkoa kovin suuria ongelmia. Ristisanat, sudokut ja haastavat neuleohjeet kyllä sallitaan. Sohvalla saa ryystää teetä, vanua villasukissa, käpertyä peittoon ja tuijottaa sinisenä vilkkuvalta ruudulta aivottomuuksia. Sohvalla on myös ihana halailla ja pussailla. Kertakaikkiaan vaan olla!

Meilläkin on sohva. 50-lukulainen kirppiskaunotar. Ryhdikäs toveri, jossa kelpaa istua vaan ei löhötä. Kertakaikkisen hurmaava yksilö. Lisäksi varastossamme majailee osina kahdeksan vuotta sitten Helsingin kotiin hankittu oranssi suuren suuri, pehmeä ja lämmin syli, löhöilijän unelmasohva. Useat pesut ovat jättäneet siihen jälkensä, mutta toivon kovasti, että sekin löytää vielä paikkansa.

Lisäksi minulla on unelmia sohvista.
Haluaisin puisen sivusta vedettävän, sellaisen jonka voisi kenties kotouttaa keittiöön. Lisäksi tahtoisin myös sellaisen sohvan, joka olisi kuin pesä. Ehkä joku reippaamman värinen (vihreä!), mutta kuitenkin kuin mätäs, johon painaa pehvansa päivän päätteeksi. Ajatella nyt sitä hetkeä. Kaivaa korista neule, saattaa rivi ja toinenkin valmiiksi. Tuijottaa ruutua, antaa sanojen juosta silmissä ja upota tarinoihin, kuunnella, käpertyä peittoon. Vaan istua.

Voi ihme, miten yksinkertaisia asioita ihminen voi kaivata.

*

PS. Kuvat eivät varsinaisesti liity kirjoitukseen. Voisin kuvitella kuitenkin, että kuvataitelija Viljo Hurme rouvineen oli enemmän tuoli- kuin sohvaihminen. Kun taas allekirjoittanut kuuluu siis jälkimmäiseen kategoriaan.
Viljo Hurmeen taitelijakoti Muurlassa on näkemisen arvoinen paikka, poiketkaa ja ihastelkaa miljöötä tuoleineen jos osutte kohdalle sopivaan aikaan.

5.9.2013

Eräänä elokuun päivänä.



Taivas oli korkea, pellot puintia vaille valmiit. Kivellä korillinen aamupäivällä leivottua omenahillopullaa. Perjantai-iltapäivä, lauma kakkosluokkalaisia opettajineen. Sitten nämä minun pienet. Aurinkokivi ja kouluviikon viimeiset leikit pikkumetsässä.

Pullien jälkeen alkoi viikonloppu. Pellon reunaa parturoi puimuri.