Hyvä, lämmin, pehmoinen.

 

Viime päivinä olen:

- huristanut tapaamaan ystäviä Tampereelle, nähnyt matkalla satoja joutsenia pelloilla

- inspiroitunut Kerässä neulovista ja alkanut neulomaan pellavaista kesäpaitaa

- nauraa rätkättänyt itseni kipeäksi illan viimeisinä tunteina

- neulonut, juonut kahvia, neulonut lisää, tavannut lisää ystäviä, juonut kahvia ja neulonut

- kantanut kotiin kaksi uutta valaisinta

- nauttinut avokadopastasta, mozzarellasalaatista, punaviinistä ja parhaasta seurasta

- saunonut ja puhallellut matalia ääniä kaljapullosta saunanlauteilla (ja että nauroin taas)

- halinut ihanaa kummityttöäni

- leikkauttanut hiuksiani

- suunnitellut uusia neuleita

- huutanut jonkun verran, raivonnut melko vähän

- tykännyt hirmupaljonkauheasti

Millainen pääsiäinen sinulla on ollut?

Lasikuistin astiahyllykkö.

Tämä on sellainen kohta talosta, jonka joku hätäisempi olisi saattanut vaan rakentaa umpeen. Onneksi oli sellainen tekijä, joka näki kolosen mahdollisuudet ja oikean ajan osuessa kohdalle rakensi siihen hyllykön. On käynyt niin onnellisesti, että tuo tekijämies on puolisoni, viime viikonloppuna hän  sitten laittoi hihat heilumaan. Maanantai-aamuna pääsin asettelemaan astiat uutukaiselle hyllylle.

Että voi ihminen olla iloinen tälläisestä pienestä jutusta! Ja että voi ihminen kyllästymättä rakastaa osb-levyn ja raakalaudan yhteistä liittoa!

Tämä hyllykkö on rakennettu sillä ajatuksella, että siihen voi myöhemmin rakentaa ovetkin. Voi olla, että se hetki koittaa piankin. Saattaa nimittäin pölyjen pyyhkiminen tuosta astiamäärästä alkaa jossain vaiheessa närästämään...

Ennen kolonen näytti tältä:

Tour de Korkeavuorenkatu.

 

 

 

 

Miltei jokainen Helsingissä käynyt tai kaupungista kuullut tietää jollakin ihmeellisellä tavalla Korkeavuorenkadun. Jos ei nimeltä, niin rakennuksia kuvailemalla alkaa varmasti kellot soimaan. Johanneksen kirkko ja sen vastapäinen talo on tullut tutuksi ainakin heille meille, jotka joskus tuijottivat nenät kiinni ruudussa torstai-iltaisin Kotikatua. 

Museoissa mielellään aikaa viettävät tietävät varmaankin, lähes kirkon vastapäätä olevan, Designmuseon. Kun taas intohimoisille elämänkertojen lukijoille sama talo on juuri se, missä Tove Jansson kävi lapsena koulua. 

Helsingissä neulontaa aktiivisesti harrastaneet ovat lienee liki jokainen puolestaan poikenneet siinä tiilisessä talossa, jonka kulmasta on käynti Menitan lankalaareille (vaikka kyseisen kaupan osoite onkin Ratakadulla).

Ullanlinnan ja Kaartinkaupungin kulttuurimaisemissa kulkevaa katua tallaillessa saattaisi hyvinkin voida kuvitella olevansa jossain keskieurooppalaisessa lämmintunnelmaisessa pikkukaupungissa. Vaan ei, tämä peräpohjolan Berliini, eli tuttavallisemmin Helsinki, ilahduttaa kulkijaansa tälläisellä helmellä, jota siis Korkeavuorenkaduksikin kutsutaan.  

Armaat bloggaritoverit Laura ja Silja Maaria olivat kutsuneet viime lauantaiksi kymmenkunta kanssa bloggaajaansa viettämään päivää tuonne Korkeavuorenkadulle. Minä olin yksi heistä. 

Kolutaan Korkkari -päivän ohjelma oli suunniteltu valmiiksi, mikä ilahdutti kovasti tälläistä landepaukkua, joka kaupunkiin eksyessään tapaa turvallisuuteen, tai johonkin vastaavaan, vedoten kulkea aina niissä ennestään tutuissa paikoissa.

Päivän aikana vierailtiin ainakin näissä:

Pore Helsinki

Café Succès

Helsinki Secondhand

Tikau

Armas Design

Vitra

Latva Bar

Designmuseo

Sumuinen aamu käynnistyi tuttavallisesti omassa kotikolosessa ja muutaman lyhyen välietapin jälkeen löysin itseni kymmeneltä Pore Helsingistä. Oli sanomattakin selvää, että niskassa roikkuva maaliskuun harmaus häipyi sen siliän tien, kun kaupan ovi aukesi. 

Poreessa pääsimme silittelemään mahtavia huovutettuja mattoja, ihastelemaan Ferm Livingin valikoimaa ja sovittelemaan Coston hattuja. Muunmuassa. Liike on todellakin tutustumisen arvoinen paikka jokaiselle jolle materiaalin tuntu ja -taju ovat tärkeitä. 

Poreesta hilpaistiin kadun toiselle puolelle Succès kahvilaan, jonka voisilmäpulla vei kielen mennessään ja kahvi virkisti kukonlaulun aikaan nousseen ihmistaimen mieltä enemmän kuin sopivasti. 

Tikaun, Helsinki Secondhandin ja Armas designin kautta siirryttiin ihmettelemään Vitran myymälää Yrjönkadulle ja tehtiin siinä pieni keikaus Iso Robertinkadullakin. Sen jälkeen ruokailtiin Latvan sapaksilla, otettiin sinä lasilliset viiniäkin, rupateltiin ja päivän kruunuksi käytiin Designmuseossa katsomassa postmodernismia käsitellyt näyttely. Lopuksi kipitettiin vielä museon alimpaan kerrokseen huokailemaan Paavo Tynellin valaisimien ja piirustuksien äärelle.

Oli kerrassaan mahtavan mukava päivä, kiitos seurasta:

Sateenkaaria ja serpenttiiniä

Mintunmustaa

Aniliini

Circus

Keskeneräinen

Muotoseikka

Sula Mahdollisuus

Retromoderni

Pisaroita

Tekemisen maku

Villa Lumi

Viikonlopun hitit: Viisivuotias ja gluteeniton suklaakakku.

 

Sunnuntaina hiivittiin hiljaa alakertaan pakettien kanssa, mentiin sisään kiurukammariin ja laulettiin onnittelulaulu kahdella kielellä. Puhkuttiin ilmapallot täyteen, leivottiin gluteeniton suklaakakku ja jynssättiin petshopit puhtaaksi. Pursotettiin kakun päälle kermarahkavaahtoa ja ne viisi lelutoveria hyppäsi sinne vaahtoon kuin pallomereen konsanaan. 

Aurinko täytti viisi vuotta! Tupa oli täynnä ystäviä ja lapsi oli enemmän kuin onnellinen. Oli hyvä päivä! 

*

Auringonkerääjän gluteeniton suklaakakku

200g voita

2 dl ruokosokeria

3 kananmunaa

3 dl gluteenittomia jauhoja

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 levy tummaasuklaata

1,5 dl maitoa

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat ja vatkaa reippaasti. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan pikkuhiljaa ja sekoita koko ajan. Lisää hyvin pieneksi paloiteltu suklaa ja maito. 

Voitele ja jauhota vuoka (me murskasimme morttelissa riisikakkuja "korppujauhoksi").  Paista kakkua 40-50 minuuttia. 

(Synttärikakku tehtiin tuplaohjeella. Saman ohjeen voi tehdä myös hienoilla vehnäjauhoilla.)

*

Maaliskuu on oikea synttärikuu. Facebook muistuttelee joka päivä, jonkun ystävän tai kaverin juhlapäivästä. On myös käynyt niinkin ihanasti, että viikon sisällä on aamulla herättyään saanut lukea kahteen kertaan puhelimesta vauva-uutisia. Pitäisiköhän neuloa niille ihan uusille, jotain ihan pientä? Pitäisi, ehdottomasti.

Halutessaan lisää synttärikuvia näkee täällä.

Melankolian riemut.

 

Kevätilloissa kulminoituu meneillään olevan vuodenajan huutava ristiriitaisuus. Kirkkaiden päivien kepeys muuttuu illan laskeutuessa haikeaksi melankolisuudeksi. Tämänkaltaisista ristiriidoista voi oppia pitämään. 

Lähteä kävelylle hetki ennen pimeää. 

Hiipiä sen kauneimman, aution näköisen, talon pihaan toivoen, että kukaan ei huomaa.  Kurkata sisään ja uskotella itselleen, että talossa on eletty ihania hetkiä. Miksei olisi. Juotu puunvarjossa päiväkahvit ja heilautettu sitten räsymatot portailla puhtaaksi. Juostu pihan poikki lauantaisaunaan. Käännetty sunnuntaina radiota hieman normaalia lujemmalle, otettu tuvassa tanssiaskelia. Painettu lähtiessä käsi vasten keltaisen oven varmaa pintaa. Työnnetty lujaa, jotta pysyy varmasti kiinni.

Kotiin kävellessä todistaa hetkeä jolloin ensimmäinen tähti alkaa tuikkimaan taivaankannen kaarella. Taittaa pajusta oksat pienimmille. Toivottaa hyvät yöt joutsenille. Toivoa aamulle aurinkoa herättäjäksi.

Mikä päivä sinulla oli?

Tänään oli päivä pienimmäisen kanssa. Oli aamu ilman kenenkään huutoa, sitten ainakin munkkia ja kahvia, rautakauppaa ja perhekahvilaa. 

Oli päivä jolloin joutsenet olivat jäällä päiväkävelyllä. Päivä jolloin käveltiin pikkuisen kanssa käsikkäin mäki alas, kerättiin tienpenkalta kiviä, koottiin kasaksi kuivaan heinikkoon ja hän heitteli  niitä veteen. 

Pudotettiin keppi veteen tierummun toisella puolella ja mentiin katsomaan toiselle puolelle, koska se lipuu ohi. Laitettiin ruskeat lehtiveneet aalloille. Koputeltiin rannassa kuusten suojassa jäätä ja kysyttiin, joko vedenhenkikin on sitä mieltä, että kevät voisi tulla. Se vastasi meille jään natinalla ja narskunnalla. 

Oli hyvä päivä. Pullavarpaalla puolestaan oli autopäivä. Päivä jolloin hän aamulla herätessään sanoi tarvitsevansa kainaloaikaa ja vielä vähän peittoa. Onneksi huomisen jälkeen on viikonloppu.

Osuvat oranssit.

Oranssi sukkalanka oli odotellut täydellistä ohjetta joulusta saakka. Muistutellut toisinaan olemassa olostaan, mutta jäänyt kuitenkin hyllyyn jumittamaan vyyhdin olomuodossa. Kun Game of Thrones -sarjan katselumaratoni saatettiin loppuun, palasi jostain mielen syvimmistä sopukoista verkkokalvoille kuva sukista, jotka oli nimetty Targaryan perheen mukaan. Lähes sillä sekunnilla kaivoin ohjeen netistä, nappasin sukkapuikot käsiini ja loin silmukat. 

Olin ajatellut näitä lohikäärmeensuomusukkia Tatti-poikaselle, mutta hänestä ne oli hieman erikoiset, joten sainkin sukat omaan laatikkooni. Sinne saakka ne eivät toki päässeet, sillä päättelyn ja höyryttelyn jälkeen ne ovat olleet varpaideni teholämmittäjinä.

Osuvat oranssit

Ohje: House Targaryen socks Ravelrystä

Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen, sävyssä Porkkana

Puikot: 2,5 mm sukkapuikot

Huhhei helmikuu.

 

Joskus sitä voi kuvitella helposti olevansa tiistaissa taikka torstaissa, vaikka olisi keskiviikko. Junarataleikkien seasta sitten kainosti muistutellaan kerhopäivästä ja äiti ampaisee salamana ylös. Hyppää kalsareihinsa ja laittaa lapsosensakin lähtövalmiiksi. Lissussa karvanopat heiluvat mutkien mukana. 

Sillä vaikka unohdin lapsen kerhopäivän olen päässyt siihen ikään, että karvanopat oli hankittava. Koffin lippistä ei ole, ei tule. Amiskahistoriastani huolimatta.

Puikoille on hyppänyt pehmeääkin pehmeämpää silkkimohairia ja villaa. Perjantaikukat jäi viime viikolta hankkimatta, kun käytiin heittämässä sellainen susirajan keikaus. Harmaata oli sielläkin, mutta lunta paljon enemmän. 

Maaliskuu on nurkan takana. Viime vuonna haravoin tien varren lehdistä naistenpäivänä. Saa nähdä, miten tänä vuonna käy. Joku käsittämätön pesänrakennusvietti on meneillään. Tartuin poraan ja kohta pensseliin. Teen keittiöön pientä päivitystä. 

Tekee mieli jotain rouskuvaa. Näkkäriä ehkäpä. Linssikeittoa kaveriksi.

Kirpputorillekin olisi kiva taas päästä, muutamia aika kivoja löytöjä on tullut viime aikoina tehtyä. Ehkäpä otan niistä kuvia ja näytän teillekin. Kumelan lasipurkkeja koitan aina bongailla kirpputorireissuillani, ihan hyvä kokoelma niitä jo on. Isoja soisin löytyvän lisää.

Mitä teille kuuluu? 

PS. Ystävänpäivänä pääsin paijalemaan tuollaista pientä pörröistä, hän asuu ystäväni Anun luona. Aika söpö toveri.

Armas harmaa.

Tummana tammikuisena perjantai-iltana nostin puikoille paksun harmaan. Tallinnasta syystuulien mukana kannettu villa alkoi silmukka silmukalta muodostumaan armaaksi harmaaksi. Valmistumaan tuo pääsi sopivasti näille heleille helmikuisille.

Alusta saakka tässä projektissa mukana oli hitunen normaalia enemmän jännitystä, langan riittävyyden suhteen nimittäin. Aavisteluni menivät kuitenkin oikeaan. Reippaan pituisiin hihoihinkin riitti lankaa, takapuolen päälle myös. 

Armas harmaa on turvavärinen paksu neule, johon kelpaa palelevaisen, kevätaurinkoa kovasti ihmettelevän, ihmislapsosen kääriytyä. On korkeaa kaulusta, etureunaa pidempi takahelma, hihanmittaa ja hieman normaalia alemmas valahtaneet raglanitkin. Tarkoituksella toki. Ja niin kuin tapanani useimmiten on - tämäkin yksilö on neulottu ylhäältä alaspäin ilman saumoja.

Tässä on neule, jota saatan hyvinkin oikean langan osuessa kohdalle vielä hieman jatkojalostaa. Koska jokunen juttu olisi, jotka saattaisin nyt tehdä toisin, vaikka kuinka hykertelenkin täällä onnellisena valmiiksi saatetusta.

Armas harmaa

Malli: Itse itseäni tekiessä ohjaten 

Puikot: 7mm ja 6mm pyöröt

Lanka: Reilut 600g Love yarnin, CosyWool-lankaa, 100% villa. 

PS. Kuvista kiitos isoimmalle muruselleni!

Seitsemän vastausta, seitsemän kysymystä.

 

Kiitos haasteesta Tessalle Vehkosuon suuntaan!

1. Kengän kokosi?

Tuntuu tätä nykyä aika sopivalta. Ainoa harmitus tässä ei-niin-sirossa-koossa on se, että yhdet unelmakenkäni olivatkin koon 41 jalkaan liian kapeat. Uskon kyllä löytäväni vielä toisetkin unelmakengät! 

On myös näppärää, kun vanhimmalla lapsella on samankokoinen jalka kuin minulla. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvät kengät ovat esimerkiksi hänen. Äärettömän hyvät jalassakin! Tallustelin niillä onnellisena Helsingissä viime perjantaina. Käytin toisiksi vanhinta lastani "steinerhörhöjen taivaassa" niin kuin hän itse Kirjokantaa nimitti ja poikkesin Snurressa. Tämän kokoisilla kengillä jaksaa kävellä hyvin. Syötiin autossa banaanit ja juotiin limpparia. 

Olin myös perjantaina hyvin onnellinen tuosta kirpputorilta löytyneestä Marimekon villa-kashmirtakista. I'm material girl.

2. Asuuko Kouvolassa oravia?

Todennäköisesti kyllä. Jotkuthan kutsuvat oravia söpöiksi rotiksi, mutta minä en ota siihen kantaa. Minulla ei ole kovin voimakkaita mielipiteitä oravista. Joskus tosin puolisoni kutsuu sellaista tietynlaista raivopäistä, mutta positiivista, virnettä oravan ilmeeksi. Luulen, että Ice Age -elokuvilla saattaa olla osuutta asiaan.

Uskon kyllä, että oravasta (kouvolalaisestakin) voi tulla sympaattisempi jos sille antaa nimen. Vanhin tyttäremme nimesi reilu parivuotiaana yhden koivukyläläisen, ankeahkon lähiökerrostalon pihapuissa pomppivan, oravan Pentiksi. Minusta se oli mainio oravan nimi. "Pentti ovara." Niin hän sanoi.

Kouvola puolestaan on kyllä minulle todella vieras paikka, se toistuu puheissani kenties harvemmin kuin Kapkaupunki tai Kalifornia. Jossain siellä Kouvolan lähellä maisema muuttuu kannasmaiseksi, kun ajaa itään päin. Siitä minä pidän.

3. Kuinka monta ihmistä on (liikaa tai liian vähän) maailmassa?

Jokaisella lienee tästä oma, erilainen, mielipide. Enkä usko, että on olemassa yhtä oikeaa vastausta, harvoin on. Kansantieteilijät ja filosofit esimerkiksi miettivät ihmislukua varmaan hyvin erilaisista näkökulmista kuin allekirjoittanut.

Minusta tuntuu, että sellainen määrä ihmisiä olisi kaikista paras, jossa jokaisella olisi joku. Joku joka olisi valmis tekemään hänen puolestaan mitä vain. 

4. Miksi hevoset tykkäävät porkkanasta?

Koska porkkana maistuu hyvältä. Jopa ne vinot tai yhteen kasvaneet, joita hevosille myydään edullisemmin, maistuvat hyvältä. Tosin minä olen syönyt sellaisesta kuormasta myös itse, syöttänyt lapsillenikin.

Porkkana olisi ehdottomasti kurkun, omenan ja tomaatin lisäksi yksi niistä vihanneksista, joita voisin syödä, vaikka loppuikäni jos muuta en saisi. 

5. Kuinka pitkät ovat aikuiselle sopivat päiväunet?

20 minuuttia on aika hyvä. Se ei saa oloa pöpperöiseksi, mutta piristää kivasti. Toisinaan on kyllä tilausta myös kahden tunnin päiväunille. Kenties paras olisi vain löytää sellainen sisäinen tasapaino itsensä kanssa tässäkin asiassa. 

6. Miksi pakettiauto on pakettiauto?

Koska pakettiauton mallisen auton voi kaikista helpoiten kietaista pakettiin. Siksi niin.

7. Mitä ruokaa meillä on tänään? 

Toivottavasti jotakin hyvää. Pääni lyö tyhjää... Mietin pinaattilettuja, mutta paistoin niitä toissapäivänä viimeksi. Pastaakin voisi keittää, mutta sitä on vaan yksi paketillinen jääkaapissa ja siitä ei tule muuta kuin pahamieli. 

Uskoisin, että napsautan uunin päälle ihan kohta ja laitan uuninpellille perunoita, porkkanoita, kikherneitä, ehkä paprikaakin. Päälle heittelen oliiviöljyä, ruususuolaa ja mustapippuria. Lisäksi tarjoilen jugurttikastiketta, joka odottelee jääkaapissa valmiina. Salaattia laitan lautasille myös. Sellaista siis. Iltaruokaa en vielä suostu miettimään.

*

Tässä haasteessa on jujuna se, että haaste heitetään eteenpäin seitsemälle muulle. Vaan koska pääni on tällä hetkelllä melkoista velliä en haasta ketään vaan toivon, että nappaisitte tämän itse. Olisi kiva jos joku vastaisi näihin lasteni laatimiin kysymyksiin. 

1. Haluaisitko syödä puuroa?

2. Minkälainen on se menopeli, jolla mieluiten kuljet?

3. Mikä on sinun lempieläin?

4. Mitä tahtoisit muuttaa kodissasi?

5. Mikä on maailman suurin eläin?

6. Montako kertaa olet lentänyt lentokoneella?

7. Mikä oli lempiaineesi koulussa?

PS. Päädyin kuitenkin pahanmielenpastaan.