31.3.2015

Tour de Korkeavuorenkatu.




Miltei jokainen Helsingissä käynyt tai kaupungista kuullut tietää jollakin ihmeellisellä tavalla Korkeavuorenkadun. Jos ei nimeltä, niin rakennuksia kuvailemalla alkaa varmasti kellot soimaan. Johanneksen kirkko ja sen vastapäinen talo on tullut tutuksi ainakin heille meille, jotka joskus tuijottivat nenät kiinni ruudussa torstai-iltaisin Kotikatua. 
Museoissa mielellään aikaa viettävät tietävät varmaankin, lähes kirkon vastapäätä olevan, Designmuseon. Kun taas intohimoisille elämänkertojen lukijoille sama talo on juuri se, missä Tove Jansson kävi lapsena koulua. 
Helsingissä neulontaa aktiivisesti harrastaneet ovat lienee liki jokainen puolestaan poikenneet siinä tiilisessä talossa, jonka kulmasta on käynti Menitan lankalaareille (vaikka kyseisen kaupan osoite onkin Ratakadulla).

Ullanlinnan ja Kaartinkaupungin kulttuurimaisemissa kulkevaa katua tallaillessa saattaisi hyvinkin voida kuvitella olevansa jossain keskieurooppalaisessa lämmintunnelmaisessa pikkukaupungissa. Vaan ei, tämä peräpohjolan Berliini, eli tuttavallisemmin Helsinki, ilahduttaa kulkijaansa tälläisellä helmellä, jota siis Korkeavuorenkaduksikin kutsutaan.  

Armaat bloggaritoverit Laura ja Silja Maaria olivat kutsuneet viime lauantaiksi kymmenkunta kanssa bloggaajaansa viettämään päivää tuonne Korkeavuorenkadulle. Minä olin yksi heistä. 
Kolutaan Korkkari -päivän ohjelma oli suunniteltu valmiiksi, mikä ilahdutti kovasti tälläistä landepaukkua, joka kaupunkiin eksyessään tapaa turvallisuuteen, tai johonkin vastaavaan, vedoten kulkea aina niissä ennestään tutuissa paikoissa.

Päivän aikana vierailtiin ainakin näissä:

Café Succès

Sumuinen aamu käynnistyi tuttavallisesti omassa kotikolosessa ja muutaman lyhyen välietapin jälkeen löysin itseni kymmeneltä Pore Helsingistä. Oli sanomattakin selvää, että niskassa roikkuva maaliskuun harmaus häipyi sen siliän tien, kun kaupan ovi aukesi. 

Poreessa pääsimme silittelemään mahtavia huovutettuja mattoja, ihastelemaan Ferm Livingin valikoimaa ja sovittelemaan Coston hattuja. Muunmuassa. Liike on todellakin tutustumisen arvoinen paikka jokaiselle jolle materiaalin tuntu ja -taju ovat tärkeitä. 
Poreesta hilpaistiin kadun toiselle puolelle Succès kahvilaan, jonka voisilmäpulla vei kielen mennessään ja kahvi virkisti kukonlaulun aikaan nousseen ihmistaimen mieltä enemmän kuin sopivasti. 
Tikaun, Helsinki Secondhandin ja Armas designin kautta siirryttiin ihmettelemään Vitran myymälää Yrjönkadulle ja tehtiin siinä pieni keikaus Iso Robertinkadullakin. Sen jälkeen ruokailtiin Latvan sapaksilla, otettiin sinä lasilliset viiniäkin, rupateltiin ja päivän kruunuksi käytiin Designmuseossa katsomassa postmodernismia käsitellyt näyttely. Lopuksi kipitettiin vielä museon alimpaan kerrokseen huokailemaan Paavo Tynellin valaisimien ja piirustuksien äärelle.

Oli kerrassaan mahtavan mukava päivä, kiitos seurasta:



26.3.2015

Hunajaa puikoilla.

Kanssaeläjäni hieraisivat silmiään melkoisesti, kun joku aika sitten nostin puikoille Honeyn. Syy ei ollut suinkaan entisten keskeneräisten neuleiden määrä vaan se, että työhön valitsemani langat olivat heidän silmissään silkkaa hämähäkinseittiä. 
On toki myönnettävä, että kymmenen vuotta sitten en itsekään olisi ikimaailmassa uskonut neulovani tuollaista ohuen ohutta lankaa, mutta aika lienee tehnyt tehtävänsä. Aiemmin suosikkipuikkoni olivat kokoa 5mm, kun nyt käsiini eksyy yhä useammin jotain 2,5 mm ja 4 mm väliltä. Syytä tähän muutokseen en osaa selittää. 

Helga Isagerin Finstickat kirja on majaillut hyllyssäni jo reilun vuoden päivät, mutta iloisena otin vastaan myös uutisen kyseisen kirjan suomennoksesta, joka ilmestyy vielä tänä keväänä kaimani suomentamana. Rehellisyyden nimissä on nimittäin sanottava, että tanskankielikään ei kuulu niihin, joita puhun (saati ymmärrän) niin kuin tuota hilijoo ja kovvoo luistavaa kotimurrettani. Kirjan uskomattomat kuvat tosin kuiskailevat helisten yli kielirajojen.

Kirjassa on muitakin erittäin potenttiaalisia neuleohjeita Honeyn lisäksi, vaan jospa sitä nyt tikuttelisi tätä rivin kerrallaan valmiimmaksi. Tässä nimittäin olisi oiva neule mukaan pakattavaksi kevään ja kesän reissuille. Valmiin neuleen paino ei tule päätä huimaamaan, lankaa tähän saa varata ainoastaan muutaman kerän ja vyyhdin. Ja voin vaan kuvitella, miten ihanalta tämäkin vaate näyttää tavaramerkiksini muodostuineiden mustien farkkujen ja simppelin t-paidan kaverina.

Ehkä valmiista neuleesta haaveilemalla itse työkin etenee hieman nopeammin?

25.3.2015

Viikonlopun hitit: Viisivuotias ja gluteeniton suklaakakku.

Sunnuntaina hiivittiin hiljaa alakertaan pakettien kanssa, mentiin sisään kiurukammariin ja laulettiin onnittelulaulu kahdella kielellä. Puhkuttiin ilmapallot täyteen, leivottiin gluteeniton suklaakakku ja jynssättiin petshopit puhtaaksi. Pursotettiin kakun päälle kermarahkavaahtoa ja ne viisi lelutoveria hyppäsi sinne vaahtoon kuin pallomereen konsanaan. 
Aurinko täytti viisi vuotta! Tupa oli täynnä ystäviä ja lapsi oli enemmän kuin onnellinen. Oli hyvä päivä! 

*

Auringonkerääjän gluteeniton suklaakakku

200g voita
2 dl ruokosokeria
3 kananmunaa
3 dl gluteenittomia jauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 levy tummaasuklaata
1,5 dl maitoa

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat ja vatkaa reippaasti. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan pikkuhiljaa ja sekoita koko ajan. Lisää hyvin pieneksi paloiteltu suklaa ja maito. 

Voitele ja jauhota vuoka (me murskasimme morttelissa riisikakkuja "korppujauhoksi").  Paista kakkua 40-50 minuuttia. 

(Synttärikakku tehtiin tuplaohjeella. Saman ohjeen voi tehdä myös hienoilla vehnäjauhoilla.)

*

Maaliskuu on oikea synttärikuu. Facebook muistuttelee joka päivä, jonkun ystävän tai kaverin juhlapäivästä. On myös käynyt niinkin ihanasti, että viikon sisällä on aamulla herättyään saanut lukea kahteen kertaan puhelimesta vauva-uutisia. Pitäisiköhän neuloa niille ihan uusille, jotain ihan pientä? Pitäisi, ehdottomasti.

Halutessaan lisää synttärikuvia näkee täällä.

24.3.2015

Melankolian riemut.



 


Kevätilloissa kulminoituu meneillään olevan vuodenajan huutava ristiriitaisuus. Kirkkaiden päivien kepeys muuttuu illan laskeutuessa haikeaksi melankolisuudeksi. Tämänkaltaisista ristiriidoista voi oppia pitämään. 

Lähteä kävelylle hetki ennen pimeää. 

Hiipiä sen kauneimman, aution näköisen, talon pihaan toivoen, että kukaan ei huomaa.  Kurkata sisään ja uskotella itselleen, että talossa on eletty ihania hetkiä. Miksei olisi. Juotu puunvarjossa päiväkahvit ja heilautettu sitten räsymatot portailla puhtaaksi. Juostu pihan poikki lauantaisaunaan. Käännetty sunnuntaina radiota hieman normaalia lujemmalle, otettu tuvassa tanssiaskelia. Painettu lähtiessä käsi vasten keltaisen oven varmaa pintaa. Työnnetty lujaa, jotta pysyy varmasti kiinni.

Kotiin kävellessä todistaa hetkeä jolloin ensimmäinen tähti alkaa tuikkimaan taivaankannen kaarella. Taittaa pajusta oksat pienimmille. Toivottaa hyvät yöt joutsenille. Toivoa aamulle aurinkoa herättäjäksi.


19.3.2015

Mikä päivä sinulla oli?



Tänään oli päivä pienimmäisen kanssa. Oli aamu ilman kenenkään huutoa, sitten ainakin munkkia ja kahvia, rautakauppaa ja perhekahvilaa. 

Oli päivä jolloin joutsenet olivat jäällä päiväkävelyllä. Päivä jolloin käveltiin pikkuisen kanssa käsikkäin mäki alas, kerättiin tienpenkalta kiviä, koottiin kasaksi kuivaan heinikkoon ja hän heitteli  niitä veteen. 
Pudotettiin keppi veteen tierummun toisella puolella ja mentiin katsomaan toiselle puolelle, koska se lipuu ohi. Laitettiin ruskeat lehtiveneet aalloille. Koputeltiin rannassa kuusten suojassa jäätä ja kysyttiin, joko vedenhenkikin on sitä mieltä, että kevät voisi tulla. Se vastasi meille jään natinalla ja narskunnalla. 

Oli hyvä päivä. Pullavarpaalla puolestaan oli autopäivä. Päivä jolloin hän aamulla herätessään sanoi tarvitsevansa kainaloaikaa ja vielä vähän peittoa. Onneksi huomisen jälkeen on viikonloppu.

18.3.2015

Hylly hirsiseinällä.

Siitä on nyt kolme päivää yli kolme vuotta, kun tästä talosta tuli meidän koti. Lueskelin viime viikolla nostalgian nälkäisenä vanhaa blogiani ja muistelin niitä aikoja, kun tänne ensi kertaa tultiin. Lunta oli silloin paljon. Kolme vuotta sitten eräs pullavarvas asui mahanahkani toisella puolella ja koti oli niin kovin erinäköinen kuin nyt. 
Kolmessa vuodessa ehtii paljon. Oppii pitämään omista nurkistaan entistä enemmän, huomaamaan uusia tarpeita ja asioita, joilla arjesta tulee mukavampaa. Kolmessa vuodessa ehtii myös kasvamaan ja kasvattamaan. Ymmärtää myös, että hirsiseinä on kovin kaunis maalaamattomana, vaikka alkuaikoina olinkin vahvasti eri mieltä. 

Tuo hylly muuten ruuvattiin seinään liki ensimmäisenä, kun keittiötä oli vähän remontoitu. Nyt se sai vaihtaa paikkaansa. Entistä parempi, uskallan väittää.

Kirppishaukka esittää toiveensa, että noita mustia Arabian ruukkuja tupsahtaisi muutama sopuhintaan nenän eteen mahdollisemman pian. Olisi onnenapila ja muutama muu vailla nättiä ruukkua! Kevät pistää viherpeukalonkin reippaasti heilumaan. Myös tomaatinsiemenet olisi aiheellista laittaa multaan viimeistään nyt ja alkaa tosissaan pohtia kasvihuoneen uudistamista. Viime kesänä se jäi täysin sille pitäisi ehkä -listalle. Tänä vuonna olkoon se sillä ajatuksista tekoihin -listalla. Muuta sille listalle ei taidakkaan mahtua, koska arki...

16.3.2015

Osuvat oranssit.

Oranssi sukkalanka oli odotellut täydellistä ohjetta joulusta saakka. Muistutellut toisinaan olemassa olostaan, mutta jäänyt kuitenkin hyllyyn jumittamaan vyyhdin olomuodossa. Kun Game of Thrones -sarjan katselumaratoni saatettiin loppuun, palasi jostain mielen syvimmistä sopukoista verkkokalvoille kuva sukista, jotka oli nimetty Targaryan perheen mukaan. Lähes sillä sekunnilla kaivoin ohjeen netistä, nappasin sukkapuikot käsiini ja loin silmukat. 
Olin ajatellut näitä lohikäärmeensuomusukkia Tatti-poikaselle, mutta hänestä ne oli hieman erikoiset, joten sainkin sukat omaan laatikkooni. Sinne saakka ne eivät toki päässeet, sillä päättelyn ja höyryttelyn jälkeen ne ovat olleet varpaideni teholämmittäjinä.

Osuvat oranssit
Ohje: House Targaryen socks Ravelrystä
Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen, sävyssä Porkkana
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot

11.3.2015

Näetkö punaista? Niin minäkin.



On viime aikoina tuo punainen oikein tosissaan iskenyt. Ehkä ilmassa on myös ollut hitunen kirppisonnea.

Vanhoissa Finelin kulhoissa on vaan sitä jotain. Nimenomaan tuo punainen on kiehtonut aina. Kenties siksi, koska ollessani pieni mummoni teki aina makaroonilaatikon sellaiseen. Kyseisen kulhon olen joskus myöhemmin saanutkin ja hiljalleen olen kertyttänyt tuota emalikokoelmaa. Toisinaan niitä on osunut sopuhintaan kohdalle, mutta vieläkin olisi tilaa. Kuvissa näkyvä kulho on löytö, jonka tein joku aika sitten kirpparilla. Kannoin sen onnessani kotiin. Se on oiva kulho hedelmille tai salaatille.

Rauhanmantereen keittiö elää tällä hetkellä pienten muutoksien kourissa. On muokattu vähän kaappeja, siirretty hyllyjä ja vaihdettu pöytäkin pyöreään. Keittiön koko tuntui tuplaantuvan ja viimeistään nyt on selvää, että väriä tästä tuvasta ei ainakaan puutu. Tuntuu kotoisalta. Aallon pöytä 91 löytyi nettikirpputorilta. Jalat olivat turhan lyhyet ruokapöytäkäyttöön, mutta ikealaiset saavat nyt ajaa asiaansa. Tosin jotkut tukevammat olisi hakusessa.

Kirpputoreilla on tullut viime aikoina poikettua aina sopivan osuttua kohdalle. Aika ihania juttuja onkin löytynyt. Ylimmässä kuvassa näkyvät asiat lehtitelinettä ja Nappulaa lukuunottamatta on nekin kirppislöytöjä tämän vuoden puolelta. 
Arabian kukkaruukut maksoivat pari euroa kappaleelta, koska molempien aluslautasista oli lohjennut pieni pala. Kuitenkin niin pieni, että sitä ei herkästi huomaa. Ja ainahan tuon kohdan voi kääntää seinään päin. 
Sarpanevan kynttilänjalka oli ilahduttava löytö sekin. Aika kauan olen sellaisesta haaveillut. Myyjä kertoi sen olleen laatikossa liki käyttämättömänä vuodesta -78 saakka. Meillä se on ollut käytössä joka päivä.
Arabian musta öljylampun puolestaan löysin eurolla, tykkään sen pullavasta mallista kovasti. 

Kirppikset on sitten huikea juttu! Minä pidin omaa kotikirppistä tuttavilleni jokunen viikko sitten, mutta kesäksi suunnittelin kesäkirppistä Neidonkammariin eli toiseen kesähuoneistamme. Olisiko siellä ruutujen toisella puolella kiinnostusta tulla poikkeamaan jos näin kävisi? Rauhanmanner on aikalailla Turun ja Helsingin puolessa välissä.