7.10.2012

Lempiasioita on.

Lempiasioita on:

- laulaa tai ainakin hyräillä.
Auto on vaikka hyvä laulupaikka, sopii se myös hyräilyyn. Iltapäivähyräilyt on ihan arkipäivävakioita. Yksi penkki on autossa vapaa, vauva ja Aurinko nukkuu. Aurinko hyräilee itsensä uneen. Koululaiset hyräilee, eskarilainen hyräilee. Ja vasta viime viikolla hoksattiin, että näin se menee. Mutkaista tietä koulusta kotiin, hyräillen. Meluisimmilla isoilla teillä lauletaan ja kuunnellaan musiikkia.

- uusien juttujen odottaminen.
On tulossa monta kivaa juttua vielä tänä syksynä. Voi jumpe, miten voi kotona oleva mamma odottaa omia kivoja juttuja.


- leivinuunissa tehty ruoka.
Päätettiin muuten, että leivinuunin lämmityspäivä on myös leipää leivinuuniin-päivä.


- ihana nukkumapaikka
Nukkuminen on syömisen jälkeen ehkä parasta perusasioiden täyttämistä. Ja nyt on niin hyvä peti, patja, tyyny ja unikaverit. Kelpaa köllötellä.

- menneiden muistelut, tulevaisuuden haaveilut.
Menneitä voi muistella aika hyvin katsomalla vaikka valokuvia. Tänään katsottiin hääkuvia. Se olikin sitten ihana päivä. Hirmu ihana. Ja niin nättikin oon ollut, hymy korvissa saakka.

- oma koti.
Ensimmäinen paikka, jota ollaan saatu laittaa tosisaan meidänlaiseksi. Paikka, jossa on niin hyvä olla.

- kuvat.
Kauniista kuvista saa vaan niin paljon hyvää mieltä.

- inspiroivat tekevät, hirveästi aikaansaavat, ihanat tutut ihmiset.
Niin kuin vaikka Anu, Jonna ja Veera.

- tekstiilit.
Pöytäliina pöydällä, verhot ikkunassa (voi kun oliskin), matot lattialla (voi kun oliskin). Pyyhkeet saunanlauteilla (olispa sauna jo valmis ja siellä lauteet). Huivit, vaatteet ja kaikki semmoiset kivat.

- teekupit, kahvikupit, maitolasit
Sarjaton on mielettömän hieno, lettimukit varsinkin ja ne juomalasit. Mutta sellaiset kuplalasit olis kanssa ihania ja isot laakeat teekupit. Hienostelukahvikupit löysin jo.

*

Tämä on tämmönen haaste, jonka löysin Mokon blogista, joka oli uusi kiva tuttavuus. Näitä on kiva miettiä, vaikkei blogiin kirjoittaisikaan. Mutta jos kirjoitat niin kerro minullekin!




5 kommenttia:

  1. Ihana haaste!
    Ja ihanat asiat sulla listalla!
    Syysiloa teille ihanaan omaan kotiin!

    VastaaPoista
  2. Kurssilaisten blogeihin tutustumassa :)
    Upea blogi sulla!

    VastaaPoista
  3. Ihana!
    Minäkin kirjoitin (pikkuliskola.blogspot.fi).

    VastaaPoista
  4. Ihana haaste! Mä teen tän myös :)

    http://annsku-moi.blogspot.fi/

    VastaaPoista