15.9.2013

Ihmisen paras ystävä.


Kuvissa niin sangen vaatimattomana esiintyvä koiraotus Voimariina jaksaa ihastuttaa olemuksellaan joka ikinen päivä.
Valtava nakkimakkara jaksaa juosta pallon perässä ikuisuuden ja makoilla sylissä silitettävänä sekä rapsutettavana.
Perso ruuallekin se on. Kaikki mäyräkoirat taitaa olla. Omenapuu kun on yläoksiltaan pudotellut satoa, tämä nakkineito pistellyt melkoisen määrän niitä makoisia palleroisia mahaansa, ainakin mahan koosta päätellen. Eikä tämänhetkisen pyöreähkön ulkomuodon kannata antaa hämätä. Hän myös kiipeilee, hulluihin paikkoihin. Välillä ollaan pelastettu jostain käsittämättömästä paikasta ja räkätetty sitten päälle, että tälläistä tänään.

Mitä metsästysvaistoihin tulee niin sellaistakin on. Muutama viikko sitten neiti Nakki töpötteli pihaan järsimään jotain. Minä siinä ihmettelemään ja katsomaan, että mitäs se Voimis nyt syö. Seisovassa pöydässä näytti olleen peuran jalkaa tarjolla. Annoin herkutella loppuun. Ehkä se ei kuitenkaan koko peuraa syönyt.
Muutaman lemmikkikaninkin on laittanut lihoiksi. Ei siis kaneja enää meille, vaikka miten ihania ovatkin. Voimis juoskoot rusakoiden ja metsäjänisten perässä jos sellaisia tänne nurkille uskaltautuu.

Viime syksynä Arttu nukkui näihin aikoihin pois ja sen jälkeen Voimis on säännöllisesti ollut vähän surumielinen. Toveri olisi niin ihana! Mutta kuka vaan ei kelpaa. Leikkaamaton poika sen tietysti pitäisi olla (tytöille ja leikatuille pojille hän vaan rähjää) ja sellainen kompaktin kokoinenkin. Jalkoihin mahtuva ja peiton alle pakkasilla kaipaava. Kyllä se oikea osuu kohdalle, kun aika on.

Vinkiksi ostin miehelle sellaisen tyynyn, jossa on muutaman ranskanbulldogin kuva. Ihan vain pieneksi vinkiksi, että sellainen esimerkiksi voisi olla kiva, sitten joskus.

5 kommenttia:

  1. Voih,hän on suloinen:)Vaikka sitten temppuilisi miten!
    Koira on minunkin haaveissa ollut pitkään,allergiasta huolimatta...

    VastaaPoista
  2. Joku päivä Voimis tulee vielä ilves suussa metsästä, kosto mielessään.

    VastaaPoista
  3. Aika ihana ja toimelias kaveri teillä tuntuu olevan.
    Ei ilman karvakorvia osaisi olla. Toivottavasti löydötte sopivanlaisen koirakaverin - mutta kaikki ajallaan.
    Aurinkoisia päiviä koko perheelle!

    VastaaPoista
  4. Koirat ovat kyllä niin ihania. Ja mäyriksillä on aika hyvät metsästysvaistot, joten karkaamisia voi olla tiedossa näihin aikoihin vuodesta. Meillä on kotona dreeveri ja sitä ei saa päästää lainkaan irti lenkeillä, kun lähtee varmasti ihan heti muihin maisemiin....

    VastaaPoista