12.2.2014

Ideariihen Lempi ja kaikki muut ihanat.


Sellainen rapsakka helmikuinen pakkassää on oikein oiva, kun sen saa viettää toverin lempeän lämpöisessä tuvassa.
Lempi-koira köllöttää auringon kilossa. Lapset keinuvat vuorotellen, pulkkailevat sisällä, kun ulkona lunta on siihen riemuun aavistus liian vähän. Aurinko-tyttö rymsteeraa hiiriperheen kotitalon.
Pikkupojat menevät jossain välissä päiväunille rattaisiinsa talon seinustalle tuulensuojaan. Me juodaan Ilonan kanssa ainakin aamukahvia, sitten päiväkahvia ja samalla tehdään töitäkin vähän.
Sellainen mieletön ideariihi käynnistyy väistämättä, kun suunsa avaa. Kun kirppiskasa sekä lintupussi on käyty läpi on aurinko kulkenut talon puolelta toiselle. Pojat alkavat heräillä. Ollaan iltapäivässä. Aika palata kotiin.

Kun auto starttaa, sitä tekee vielä sellaisen äkkinäisen päätöksen, että nyt oikein kovasti yritän. Rautakauppaan on nimittäin päästävä ja vielä saman iltapäivän puolella. Nopeusrajoitusten puitteissa siis sinne. Siitä sitten kotiin niiden visioiden toteuttamisen äärelle, jotka alkupäivän ideariihi pullautti päähän päälimmäisiksi ajatuksiksi, siellä toverin hellässä huomassa ollessa.

1 kommentti:

  1. Mikä ihanuus tuolta lampaantaljan alta pilkottaa?? :)

    VastaaPoista