9.2.2014

Winter Garden mekko.



Se oli varmaan syys- tai lokakuuta, kun piipahdin työjutuissa Priimassa Helsingissä ja sain sieltä mukaani muutaman vyyhdin ihanaa Debbie Blissin Winter Garden-lankaa. Kuvasin lankoja, silittelinkin niitä ja marraskuussa, kun lähdin viikonlopuksi kässämessuille Tampeereelle pakkasin vyyhdit lankapussukkaani. Odottelin inspiraatiota.
Messuilla kädet kaipasivat neulottavaa, Winter Gardenit huutelivat pussissa. Jonna ojensi Kerän osastolla omistuskirjoituksella ihanan Kerällä -kirjansa ja siinähän se sitten oli. Kirjassa oli ohje paksusta langasta neulottuun villapaitaan ja koska neulehistoriani alkaa olla komeassa yhdeksän vuoden iässä päätin tehdä jotakin vastaavaa, itselleni.
Loin silmukat perjantaina ja sunnuntaina iltapäivällä alkoi neljäs vyyhti olla loppumaisillaan, joten kipaisin vielä muutaman lisää Kerästä. Kotona sidoin itseni tiukkaan villamekonneulomisliekaan ja tikuttelin mekon valmiiksi.
Nyt kelpaa kulkea rinta rottingilla, kun on ihan itse tehty mekko käyttökunnossa. Kaupasta haetut toverit ovat nekin ihania, mutta kyllähän tämä talveksi omin käsin tehty on ihan omaa luokkaansa. Siitä tuli juuri sellainen perusvaate ilman krumeluureja, mitä kaipasinkin.

Tänään se on puettuna farkkujen kanssa, huomenna kenties sukkahousujen tai trikoiden. Hihat jätin tarkoituksella vajaamittaisiksi, jotta paksun neuleen fiilis ei olisi turhan raskas. Paljas iho keventää tälläisen kympin puikoilla neulotun mekon ilmettä melkoisesti.

Lanka: Debbie Blissin Winter Garden.
Puikot: 10mm pyöröt.
Ohje: Omasta päästä, Kerällä-kirjan vahvasti inspiroimana.

Seuraavaksi ollaankin sellaisen dilemman äärellä, että mitä siitä jäljelle jääneestä vyyhdistä neuloisi...

10 kommenttia:

  1. Tämä on sellainen neule, jota tulet varmasti paljon käyttämään. Hieno!

    VastaaPoista
  2. Voi, kaimani mun. Siitä tuli ihana, niin ihana, että tahdon samanlaisen itselleni. Onneksi homma sujuu sukkelasti paksusta langasta – jos vaikka jonakin vapaapäivänä. :-) Ja hei, tuo sohva! Täydellinen! Mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva on kolmen vuoden takainen kirppislöytö. 50-luvun kaunokainen.

      Poista
  3. Hienosti onnistunut neule ja sopii sinulle täydellisesti! Hyvä sinä.

    VastaaPoista
  4. Hieno neule!! Tekisi mieli kokeilla... Montako kerää tikutit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun muistaisin, ehkä kuusi vyyhtiä meni (ehkä seitsemän).

      Poista