4.8.2014

Kesäpoika juoksee vaan.

Päässä soi Savolaisen laulu ja Kesäpäivä Kangasalla. Ulkona on lempeää kesätuulta ja lämpöä miltei 30 astetta. Lampaat söi pinaatit, joku oli nähnyt kulkiessaan talon kohdalla metsän kuninkaan, hirven. Minä olen kuullut vaan joskus syksyisin niiden äänen, kerran ollut koirien kanssa kävelyllä ja nähnyt sänkipellon laidalla emän ja vasan. Pysähtynyt kuin seinään ja odottanut, että suuntaavat matkoihinsa.

Pyykkinarulla kuivuvat rivissä t-paidat, trikoomekot ja shortsit. Ahmalle neuloin yhdet puuvillaiset, kun tuntui, että kaupasta ei saa mieluisia. Tekisin kauhean mielellään enemmänkin lapsille vaatteita. Ei vaan riitä vuorokaudessa tunnit, joten näillä mennään ja silloin tällöin rutistetaan jotain valmiiksi vaikka väkisin.

Kaksinkertaisella puuvillalla neulottaessa tuollaiset peruspöksyt syntyivät yhdessä hujauksessa, kun vaan vauhtiin pääsi.
Jostain selkäytimestä tuntuu tulevan tuollaisen mallin neulonta, sen verran useat villahousut on aikojen saatossa tullut kestovaippavauvoille neulottua.
Tämä perheemme hännänhuippu on kulkenut aika vähän pestävissä vaipoissa, nyt enemmän kun koitan vaivihkaa saada pikkupoika pullavarpaan hoksaamaan, että pöntölläkin saattaisi käydä.

Mutta hei, suosittelen tälläisiä kesäshortseja muillekin pikkuihmisille! Nettiä kahlatessa löytää villavaippahousujen ohjeita, joita voi yksinkertaisesti soveltaa pyörönä neulottavaksi ja langan vaihtaa puuvillaksi näin kesäkelien kunniaksi. Kertokaa jos päätätte kokeilla!

Nämä pullavarpaan housut on neulottu Cataniasta kaksinkertaisena kahdella erivärillä, puikot oli 5 mm, mutta 4,5 mm olisi saattaneet olla paremmat.
Aika hyvänä silmukkamääränä pöksyissä olen pitänyt sellaista, että aloitetaan suunnilleen sillä määrällä silmukoita, mitä kokoa lapsi vaatteissaan käyttää. Tosin siinä vaiheessa kun lapsi kasvaa enää lähinnä pituutta, kannattaa aloitussilmukoitakin luoda vähemmän. Sitten muotoiluja pyllypuolelle lyhennetyillä kerroksilla ja hyvin toimii! Kokeilemalla löytää sellaisen hyvän ja toimivan rytmin monessa jutussa.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. krása!beautiful! i want it do too:)to bych si taky chtěla umotat:)sluší! so cute! and that animal little:) ježeček!hi from czech republic!beautiful world yours!

    VastaaPoista
  2. Voi että! Ihan tosi tosi kivat. Neuloisin heti, jos osaisin. Virkkaamalla tulee ehkä turhan kankeat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä virkkaamallakin onnistuisi jos valkkaisi, jonkun lasketuvan langan (bambua, viskoosia?) ja käyttäisi koukkua, jolla jälki ei olisi niin napakkaa. Kokeile!

      Poista
  3. Todella kivat! Sopii niin mainiosti siili (? onhan siili?) -paidan kaveriksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli kyllä suosikit kertaheitolla! Ja kyllä, on se siili-paita. Pullavarpaan lemppari.

      Poista