10.12.2014

10. joulukuuta.


Tänään se iski takaraivoon kuin metrinen halko. Että jouluun on tosiaan vaan se pari viikkoa. Hirmuisen kiva olisi keitellä vielä glögiä kavereiden kanssa, leipoa pipareita ja neuloa paljon. Eilen illalla olin ajatellut keskittyä jälkimmäiseen vaan kuinkas sitten kävikään... Ajattelin hetkeksi oikaista sohvalle ja loppu onkin historiaa. Viluisena vaelsin sänkyyn tuntia myöhemmin ja vetelin hirsiä seuraavat 8 tuntia vielä oikein suloisesti. 
Korjasin neulomispuuhan puutetta sitten tänään. Enää vaaditaankin vain pieni rykäisy, jotta voin kiljua, että valmista tuli! 
Niitä blogimaailman hittejä eli joulukalenterisukkia en saanut tänäkään vuonna aloitettua, mutta toisaalta onhan noita keskeneräisiä sukantekeleitä jo ennestään nurkat pullollaan.

Sellaistakin mietin, että hirmu mielelläni valittaisin taas säästä. Vaan on ne ongelmat päiväntasaajallakin, joten jätämpä sikseen sen puuhan. Kivaa keskiviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Kauniin siniharmaita kuvia!
    Tahtoo olla että näin lumettomana syksynä ei todellakaan tajua joulun läheisyyttä. Ja meillä kun ei enää ole koululaisia, jotka alkaisivat miettiä joulujuhlaa, niin joulu meinaa aina päästä yllättämään.
    Lahjojen osto on vielä pahasti kesken ja kaikki leipominen aloittamattakin. Siivoukset sentään ovat jo aika pitkällä. Mutta joulu tulee vaikka ei niin paljon ehtisikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen kirjoittamasi lause kiteytti tärkeimmän! Väittäisin, että joulu on kaunis vaikkei se olisikaan niin yltäkylläinen.

      Poista
  2. Hienot hienot sukat, tuo harmaa väri on sitä, kun käy nukkumaan ja vaipuu uneen, varsi on sitten se unien hassu värikäs viidakko. Joulukalenterisukat on minusta hieno idea, olen instagramissa seuraillut monien sukkien edistymistä.
    Terveiset ja onnittelurapsutukset ihanalle synttäritytölle, myös painava kissa lähettää pörhöhäntäterveisiä, sillä on hirmuiset hiirileikit täällä meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Sellaiset aika erikoiset unisukathan nuo ovatkin. Toivottavasti lahjansaaja näkee ne jalassa kauniita, levollisia unia. Sillä sellaiset ovat parhaimpia. Minä näen hyvin usein seikkailuelokuvamaisia unikuvia. Se jaksaa aina vain hämmästyttää.

      Vien onnittelut eteenpäin!

      Poista
  3. Onneksi luonnosta löytyy harmaan sävyjen lisäksi kauniita ruskean sävyjä, ainakin pelloilta ja heinikoista.
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaahan on oikeastaan hyvä ja turvallinen.

      Poista