16.2.2015

Armas harmaa.

Tummana tammikuisena perjantai-iltana nostin puikoille paksun harmaan. Tallinnasta syystuulien mukana kannettu villa alkoi silmukka silmukalta muodostumaan armaaksi harmaaksi. Valmistumaan tuo pääsi sopivasti näille heleille helmikuisille.

Alusta saakka tässä projektissa mukana oli hitunen normaalia enemmän jännitystä, langan riittävyyden suhteen nimittäin. Aavisteluni menivät kuitenkin oikeaan. Reippaan pituisiin hihoihinkin riitti lankaa, takapuolen päälle myös. 

Armas harmaa on turvavärinen paksu neule, johon kelpaa palelevaisen, kevätaurinkoa kovasti ihmettelevän, ihmislapsosen kääriytyä. On korkeaa kaulusta, etureunaa pidempi takahelma, hihanmittaa ja hieman normaalia alemmas valahtaneet raglanitkin. Tarkoituksella toki. Ja niin kuin tapanani useimmiten on - tämäkin yksilö on neulottu ylhäältä alaspäin ilman saumoja.

Tässä on neule, jota saatan hyvinkin oikean langan osuessa kohdalle vielä hieman jatkojalostaa. Koska jokunen juttu olisi, jotka saattaisin nyt tehdä toisin, vaikka kuinka hykertelenkin täällä onnellisena valmiiksi saatetusta.

Armas harmaa
Malli: Itse itseäni tekiessä ohjaten 
Puikot: 7mm ja 6mm pyöröt
Lanka: Reilut 600g Love yarnin, CosyWool-lankaa, 100% villa. 

PS. Kuvista kiitos isoimmalle muruselleni!

12 kommenttia:

  1. Kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten seuraavien keskeneräisten pariin!

      Poista
  2. Ihana peruspaita, jossa kuitenkin sitä jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mulla olis ollut lankaa enemmän olisin tehnyt tästä vielä vähän pidemmän ja raglaneista vielä alemmas tulevat. Seuraavaan sitten sellaisia kenties ;)

      Poista
  3. Ei mahda mitään, tuli välittömästi mieleen : "Marilyn, Marilyn, milloin riisut jumpperin." :)
    Harmaa on minunkin mieleeni.

    VastaaPoista
  4. On kyllä kaunis perusharmaa. Tykkään :)

    VastaaPoista
  5. Tälläinen perus harmaa on just paras. Sulta tulisi varmasti hyviä perusneuleohjeita... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomaan, että tuollaiset perusvaatteet pääsevät mun kaapissa eniten käyttöön. Siksi myös neulon niitä.

      Poista
  6. Siitä tuli ihan täydellinen. Väreineen malleineen kaikkineen. Hyvä tehdä noita turvavärisiä. Eniten iloa niistä:) Niin ja kuvista vielä - hienot. Onnistuneet sekä sinusta, että puserosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvavärit on just hyviä! Joissain pienimmissä jutuissa toimii säpäkämmät, mutta tälläiset hiiriytymiskamppeet pitää saada varmalla harmaalla.

      Poista