31.3.2015

Tour de Korkeavuorenkatu.




Miltei jokainen Helsingissä käynyt tai kaupungista kuullut tietää jollakin ihmeellisellä tavalla Korkeavuorenkadun. Jos ei nimeltä, niin rakennuksia kuvailemalla alkaa varmasti kellot soimaan. Johanneksen kirkko ja sen vastapäinen talo on tullut tutuksi ainakin heille meille, jotka joskus tuijottivat nenät kiinni ruudussa torstai-iltaisin Kotikatua. 
Museoissa mielellään aikaa viettävät tietävät varmaankin, lähes kirkon vastapäätä olevan, Designmuseon. Kun taas intohimoisille elämänkertojen lukijoille sama talo on juuri se, missä Tove Jansson kävi lapsena koulua. 
Helsingissä neulontaa aktiivisesti harrastaneet ovat lienee liki jokainen puolestaan poikenneet siinä tiilisessä talossa, jonka kulmasta on käynti Menitan lankalaareille (vaikka kyseisen kaupan osoite onkin Ratakadulla).

Ullanlinnan ja Kaartinkaupungin kulttuurimaisemissa kulkevaa katua tallaillessa saattaisi hyvinkin voida kuvitella olevansa jossain keskieurooppalaisessa lämmintunnelmaisessa pikkukaupungissa. Vaan ei, tämä peräpohjolan Berliini, eli tuttavallisemmin Helsinki, ilahduttaa kulkijaansa tälläisellä helmellä, jota siis Korkeavuorenkaduksikin kutsutaan.  

Armaat bloggaritoverit Laura ja Silja Maaria olivat kutsuneet viime lauantaiksi kymmenkunta kanssa bloggaajaansa viettämään päivää tuonne Korkeavuorenkadulle. Minä olin yksi heistä. 
Kolutaan Korkkari -päivän ohjelma oli suunniteltu valmiiksi, mikä ilahdutti kovasti tälläistä landepaukkua, joka kaupunkiin eksyessään tapaa turvallisuuteen, tai johonkin vastaavaan, vedoten kulkea aina niissä ennestään tutuissa paikoissa.

Päivän aikana vierailtiin ainakin näissä:

Café Succès

Sumuinen aamu käynnistyi tuttavallisesti omassa kotikolosessa ja muutaman lyhyen välietapin jälkeen löysin itseni kymmeneltä Pore Helsingistä. Oli sanomattakin selvää, että niskassa roikkuva maaliskuun harmaus häipyi sen siliän tien, kun kaupan ovi aukesi. 

Poreessa pääsimme silittelemään mahtavia huovutettuja mattoja, ihastelemaan Ferm Livingin valikoimaa ja sovittelemaan Coston hattuja. Muunmuassa. Liike on todellakin tutustumisen arvoinen paikka jokaiselle jolle materiaalin tuntu ja -taju ovat tärkeitä. 
Poreesta hilpaistiin kadun toiselle puolelle Succès kahvilaan, jonka voisilmäpulla vei kielen mennessään ja kahvi virkisti kukonlaulun aikaan nousseen ihmistaimen mieltä enemmän kuin sopivasti. 
Tikaun, Helsinki Secondhandin ja Armas designin kautta siirryttiin ihmettelemään Vitran myymälää Yrjönkadulle ja tehtiin siinä pieni keikaus Iso Robertinkadullakin. Sen jälkeen ruokailtiin Latvan sapaksilla, otettiin sinä lasilliset viiniäkin, rupateltiin ja päivän kruunuksi käytiin Designmuseossa katsomassa postmodernismia käsitellyt näyttely. Lopuksi kipitettiin vielä museon alimpaan kerrokseen huokailemaan Paavo Tynellin valaisimien ja piirustuksien äärelle.

Oli kerrassaan mahtavan mukava päivä, kiitos seurasta:



7 kommenttia:

  1. Kiva kierros, hyvää ruokaa ja huippuseuraa :) Ihan mahtipäivä. Oli tosi kiva tavata Jonna ja toivottavasti törmätään uudelleen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta laatuseurasta. Mulle jäi päivästä niin hyvä mieli, että vieläkin hymyilyttää. Tää viikko on käynnistynyt mukavissa merkeissä:)

    VastaaPoista
  3. Voi että, tykkään näistä sun kuvista, tuoreita kuvakulmia. Oli ilo tavata!

    VastaaPoista
  4. Minun lomani paras päivä :) Kiitos seurasta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Jonna, oli hieno päivä huippuseurassa. :) Uutta vain suunnitteluun.

    VastaaPoista
  6. Peräpohjolan Berliini...!?, tätä on nyt ihan pakko kommentoida:)
    Löydän samaa vain ruumuudesta, mutta se kaikki kaunis, boheemi ja vaivaton kekseliäisyys täältä sitten puuttuukin -valitettavasti. Ja mentaliteetti on toinen, täällä kiristellään ja yritetään kaikessa liikaa, hiotaan särmät siisteiksi, alleviivataan omaa persoonaa tai tyyliä niin että se näyttää teennäiseltä ja lopulta kaikki näyttävät samalta.
    Minun mielipiteitäni nämä ja ihan lempeästi ajateltuja. Jokaiselle löytyy se oma Berliini, ehkä jollekin sitten se helsinkiläinenkin Berliini.
    No kohta näet!

    VastaaPoista
  7. Oli kyllä huippu päivä! Kiitos seurasta! Uutta päivää kehitteille

    VastaaPoista