25.3.2015

Viikonlopun hitit: Viisivuotias ja gluteeniton suklaakakku.

Sunnuntaina hiivittiin hiljaa alakertaan pakettien kanssa, mentiin sisään kiurukammariin ja laulettiin onnittelulaulu kahdella kielellä. Puhkuttiin ilmapallot täyteen, leivottiin gluteeniton suklaakakku ja jynssättiin petshopit puhtaaksi. Pursotettiin kakun päälle kermarahkavaahtoa ja ne viisi lelutoveria hyppäsi sinne vaahtoon kuin pallomereen konsanaan. 
Aurinko täytti viisi vuotta! Tupa oli täynnä ystäviä ja lapsi oli enemmän kuin onnellinen. Oli hyvä päivä! 

*

Auringonkerääjän gluteeniton suklaakakku

200g voita
2 dl ruokosokeria
3 kananmunaa
3 dl gluteenittomia jauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 levy tummaasuklaata
1,5 dl maitoa

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat ja vatkaa reippaasti. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan pikkuhiljaa ja sekoita koko ajan. Lisää hyvin pieneksi paloiteltu suklaa ja maito. 

Voitele ja jauhota vuoka (me murskasimme morttelissa riisikakkuja "korppujauhoksi").  Paista kakkua 40-50 minuuttia. 

(Synttärikakku tehtiin tuplaohjeella. Saman ohjeen voi tehdä myös hienoilla vehnäjauhoilla.)

*

Maaliskuu on oikea synttärikuu. Facebook muistuttelee joka päivä, jonkun ystävän tai kaverin juhlapäivästä. On myös käynyt niinkin ihanasti, että viikon sisällä on aamulla herättyään saanut lukea kahteen kertaan puhelimesta vauva-uutisia. Pitäisiköhän neuloa niille ihan uusille, jotain ihan pientä? Pitäisi, ehdottomasti.

Halutessaan lisää synttärikuvia näkee täällä.

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset synttärit :) Vielä kerran onnea, mainio ikä tuo viisi!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut viisi-vuotiaalle! Ihanan näköinen kakku ja muutenkin koko synttärikattaus.
    Meillä synttärikuu on huhtikuu!

    VastaaPoista
  3. Ihana keväinen fiilis! Tuo teidän punainen pöytä on kyllä nami! :) Meilläkin juhlitaan kaksia synttäreitä maaliskuussa ja pojille ropisee koko ajan kutsuja kavereiden juhliin. Muistan, että seitsemän vuotta sitten sairaalassakin oli synnyttäneiden osastolla kova ruuhka, jouduttiin odottamaan huonetta käytävällä puoli päivää.

    VastaaPoista