Melkein mestari.

Kuulema sushiriisin keittämisen oppiminen voi kestää vuoden. Minä olen keittänyt sitä nyt kahdesti ja mielestäni onnistunut ihan hyvin. Katsotaan sitten 363 keittämiskerran jälkeen onko jälki entistä parempaa.
Tosin mitään mielettömiä sushitaidepläjäyksiä noilla meikäläisen väkerryksillä ei kyllä saisi aikaan, mutta kaikki syötiin ja se lienee pääasia, kun kyseessä on kuitenkin ruuanlaitto.

Söin ensimmäisen kerran sushia Tukholmassa viitisen vuotta sitten. Kokemus oli niin mielenkiintoinen, että ruokailun jälkeen kävelin lähimpään mäkkäriin, ostin ranskalaiset ja täytin niillä mahani. Kauas ollaan tultu niistä hetkistä. Sushi tuntuu nykyään melkein hetkeen kuin hetkeen hyvältä vaihtoehdolta jos syömistä miettii.
Juuri edeltä mainitusta syystä tuntui myös aika järkevältä opetella tekemään sushia itsekin. Uskon, että kun homman taitaa muutamat makit ja nigirit pyöräyttää hetkessä. Varsinkin jos tekee vegeversioita on tämä aika simppeliä ruokaa arkenakin. Ei tarvitse lähteä kalastamaan järvelle saati kaupan kalatiskille. Riittää, että avaa jääkaapin ja kaivaa sieltä vähän kurkkua, paprikaa ja porkkanaa. Keittää sitä riisiä ja rullailee merilevän sisään.
Tosissaan on kyllä mainittava, että vielä tämä sushin tekeminen ei suju ihan samalla tavalla kuin kaurapuuron keittäminen, mutta taitoa kartutetaan hiljalleen.

Miten sushimuistot siellä ruutujen toisella puolen? Onko niitä? Entä teetkö sushia itse?

PS. Tässä pohtimisen kunnolla aloitin niin tuli mieleen kaksi muutakin mieleen painunutta sushimuistoa. Toinen tässä heti vielä.
Meillä oli nimittäin ennen joulua Timon kanssa niinkin erityinen päivä, että oltiin molemmat Helsingissä töissä ja sovittiin lounastreffit. Aika ihanaa oikeasti. Saataisiin syödä kahdestaan kaikessa rauhassa ja sitten käsikädessä poistua ravintolasta jatkamaan kumpikin tahoillemme töitämme. Soiteltiin puolilta päivin ja sovittiin mevämme Hanko Sushiin lounaalle. Minä hurautin taholtani sinne, Timo myös. Aikani odottelin siellä ravintolan edessä kunnes puhelin soi ja sieltä kysellään kovasti, että missä kummassa olet, kun ei vieläkään näy. Itäkeskuksessahan minä. Jaa, mutta kun lounasseurani oli Herttoniemessä.
Vaan loppu hyvin kaikki hyvin, suhasin sitten sinne Herttoniemeen. Saatiin syötyä rauhassa ja käsikädessä sitten käveltiin ravintolasta ulos syötyämme. Ehkä joku kerta päästään taas uudestaan.