Löytöjä kotiin.

Keittiön astiahylly on saanut uuden toverin kannateltavakseen. Sunnuntaina nimittäin karautettiin pitkästä aikaa kirpputorille, oikein asioikseen. Hellässä huomassani kannoin sitten kotiin tuon Oiva Toikan vihreän Fauna-lasin.

Vanhimmalla tytöllä oli toiveissa löytää kirpputorilta vaatteita itselleen, kun minä puolestaan lähdin mukaan mieli täysin avoinna. Kirpputorien hienoushan on juuri siinä, että koskaan ei voi tietää, mitä löytää tai löytääkö yhtään mitään.

Salossa on oikein hyvät kirpputorit ja tällä kertaa ostoskoriini päätyi tuon lasin lisäksi Marimekon Kuusikossa-kangasta verhon verran ja samaa tavaraa jonkun ompelemana tyynyliinana. Molemmat kankaiset toverit jatkosijoitetaan alakerran toisen kammariin. Kyseisen huoneen ikkunoissa keikkuneiden unikkojen aika on nyt hetkeksi ohi. Kuusikko pääsee niiden tilalle, jahka eräällä rouvalla on tarmoa tarttua ikkunanpesupuuhiin.

Kirpputoreilla huomaan katselevani monenlaisia juttuja. Jos olen astiatuulella menen ehkä eri kirpputorille, kun silloin jos tahtoisin löytää pilteilleni jotain päälle pantavaa.

Toisinaan saatan etsiä huonekaluja, mutta hyvin harvoin, sillä aika on opettanut, että oikeat huonekalut kulkeutuvat kyllä ajan myötä luokseni. Mielummin olen ilman, kun hankin sitten jotain, joka ei oikeasti miellytä.

Vihreälasi itsessään on sellainen juttu, joka minua puhuttelee aina vain. Niitä koitan aina kulkiessani katsella. Muitakin vihreitä asioita on aikojen saatossa tullut kirpputorilta kotiin kannettua, kuten tuo astiahyllyn kuva kertookin.

Oikeastaan tuo hylly on hyvä osoitus siitä, kuinka asiat tänne meille kotiin ylipäätään ajautuu. On vain kaksi tapaa: tarve tai halu. Yleensä nämä kaksi vielä kohtaavat.

Olen huomannut, että itselleen ylimääräisen tavaran nurkissa pyörittely on energiat kadottavaa ja mielenlamauttavaa puuhaa, siksi kodissamme ei olekaan asioita, joista emme oikeasti pidä.

Täällä ovat sulassa sovussa niin kirppiskamat kuin markettilöydöt ja muut.

Tämä koti, kuten tuon hyllynkin tavarat, ovat rakennettu täysin itsekkäästi, sellaisilla jutuilla, jotka mielyttävät vain meitä.

*

Kirpputorilta tuon hyllyn sisällöstä ovat seuraavat:

Marimekon Muija- ja Unikko-purkit, A-kirjain, Kumelan lasipurkki ja tuohikoppa. Kirkas kivituikku, vihreät Kartiot, Sukat makkaralla -lasit, Fauna-lasi, Gustavsbergin Berså-voirasia, vihreät päälletysten pinotut lasiastiat, tietääkö joku muuten, mitä nämä mahdollisesti ovat?

Lettikauluri.

Vanhin lapseni rakastaa palmikoiden ja valkoisen langan liittoa. Hänen toiveissa on jo kauan ollut kauluri, joka täyttäisi edellä mainitut kriteerit. Joitakin viikkoja sitten lähilankakaupassa, Alman puodissa, poiketessani silmiini osui Dropsin uutuuslanka Cloud, jossa täyttyi tämän neulojan silmissä loistavat kaulurilangan kriteerit. Villaa ja alpakkaa suhteellisen paksussa paketissa.

Eilen, kun ilman täytti ensimmäistä kertaa talventuoksu, puki lapsi sen ylleen ja istui hetken hämärtyvässä illassa kuvattavanani. Kaunis siitä tuli.

Malli: Lettikauluri, omasta päästä

Lanka: Drops Cloud, vajaa 3 kerää

Puikot: 6 mm 

Maata mättäällä sanomatta ei.

Olen koittanut huolehtia siitä, että ulkoilevalla taimella olisi lämmin. Olen neulonut pipoja, kaulureita ja aloitellut montaa villapaitaa. Kaivanut silkkimyssyjä, lapasia ja villasukkia. Käskenyt pukemaan villahousut ja vedenpitävät vaatteet. 

Laittanut sienikorin pohjalle paperin, reppuun vesipullon, juomamukit ja Torontosta tuotuja vaahterasiirappikeksejä. Muistanut kamerankin. 

Eniten yrittänyt olla jatkuvasti sanomatta ei.

Ollappa repussa kevyt kannettava riippumatto tietokoneen sijaan, taskussa taito olla jatkuvasti juoksematta paikasta toiseen. Mahdollisuus pysähtyä toviksi mättäälle makaamaan tai vaan havannoimaan mitä ympärillä tapahtuu. 

Viikonlopun sieniretken paras sato oli jotain yllä näkyvän tapaista. Äitinä sitä oli hyvin kiitollinen, onnellinen ja hieman kateellinenkin. Näillä on jalat niin syvällä maassa. Seisovat kuin hongat. 

PS. Haitulan hattu on neulottu 3,5 mm pyöröpuikoilla BC Garnin Allinosta, kauluri Semillasta. 

Korteniemen perinnetilalla - Visiting a traditional farm.

  

 

 

 

 

Tehtiin matka menneisyyteen tai ainakin melkein. Huristeltiin kyllä hybridillä paikalle ja jätettiin hevoset talliin, evääksi juotiin pillimehut ja syötiin palat pitsaa. Vaan tuo miljöö, missä oltiin oli sellainen, mitä se olisi voinut olla 100 vuotta sitten.

Oltiin pullavarpaan ja Aurinko-lapsen kanssa Tatti-pojan luokan retkellä mukana muutama viikko sitten.

Kolmasluokkalaisilla oli meneillään talonpoikaisjakso ja tästä syystä oltiin tuolla Korteniemessä, Liesjärven kansallispuistossa. Siellä metsänvartijantila rakennuksineen, puutarhoineen ja viljelysmaineen on niin kuin 1910-luvulla konsanaan.

Kukko kuljeskeli kanojensa kanssa pihapiirissä, navetan kattoon laitettiin uusia päreitä ja laitumella märehtivät sulassa sovussa suomenlehmät sekä -lampaat. Tunnelma oli ihastuttava, ei mitenkään alleviivaavan esilletuleva vaan sellainen hyvä, rehti ja lempeä.

Lapset kiipeilivät omenapuussa, hevonen hirnui laitumella. Ruis saatiin puitua ja pellava myös. Tuvan katossa oli ruisleivät rivissä ja nurkassa nökötti kangaspuut sekä rukki.

Internet tiesi kertoa, että tätä nykyä Korteniemi on ainoa Etelä-Suomessa sijaitseva metsänvartijatila, jossa rakennukset sekä pihapiiri ovat säilyneet ehjänä kokonaisuutena. Paikkaan tutustuminen on ilmaista ja kesäaikaan siellä voi osallistua askareisiin sekä työnäytöksiin, joista tarkempaa tietoa löytää Metsähallituksen tapahtumakalenterista.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan, mikäli Tammelan suunnilla liikut!

//

A few weeks ago we visited Korteniemi historic farm, in Liesjärvi national park. On third grade in Steiner school they have a period when they study 19th and early 20th century farming culture. Our nine-year-old son is now on the third grade, me and my youngest kids spent the day with them at the farm.

Hei sinne ja hei tänne.

1. Hei pienet!

2. Hei herkut!

3. Hei Buzz Lightyear, Herra Puukenkä ja Neiti Räsymatto!

4. Hei tyypit!

5. Hei koreileva, hippeilevä, taiteileva pukukirja ja Marimekkojen kuosikimara!

6. Hei herkullinen Helsinki!

7. Hei rakas!

8. Hei Sandro ja mahtava jälkkäri!

Eli yksinkertaisemmin, kuvia viime viikolta vielä. Juuri näistä tuli minulle nyt hykerryttävän hyvä olo.

PS. Mikäli minä kirjoisin taulun voisin ikuistaa tuon saman lausahduksen, mikä kuvassa 3 näkyy. Se on vain kertakaikkisen hauska!

Sumu kahdelle - Together in the fog.

 

 

On kiireistä, elämäntäyteistä. Aion tuhat, ehdin sata, hädintuskin sitäkään.
Välillä sitten karkaan. Eli silloin, kun kaikille lapsille löytyy hoitaja (<3).
Seison pöllämystyneenä Narinkatorilla ja mietin, että mitä pitikään. Leikkautan hiukseni lyhyeksi, haen Ruohonjuuresta mattameikkivoiteen ja menen kahville Hymyyn.

Se oli hääpäivä, kymmenes, kun nämä hetket elettiin. Oltiin käsikädessä kahvilassa, kadulla, ravintolassa, itämaisen ruuan kaupassa. Tyytyväisinä rannalla sumun hiljentämässä kaupungissa, jonka elämä tuntui olevan kuin elokuvasta.

Sumu teki hyvää. Hiljensi suonissa kuplivana juoksevan veren ja teki hetkestä taikamaisen. Maasta löytyi musta sulka ja suuri irlanninsusikoira löntysteli, oman arvonsa tuntevana, pienessä maistissa olleen taluttajansa vieressä.

Ruuhkaisia arkipäiviä siis eletään. Maanantaina toivon, että löydän aikaa blogin kirjoittamiselle. Ja nyt onkin jo perjantai, kun se aika on.
Arki, se tuntuu nyt olevan hyvin vahvasti sitä, että juostaan paikasta toiseen ja toinen puoli perheen aikuisista lentää ympäri maailmaa työasioissa. Lähtee maanantaina aamulla, palaa perjantaina illalla. Fyysisesti läsnä muulloinkin, vaan yhteiset illat ja yöt ovat kovin lyhyet.
Tälläistä tämä suurperheen äidin arki. Niin kovin täyttä, ja tärkeää.

Onneksi saatiin kuitenkin yhteinen hetki sumussa. Usein tuntuu, että arkena niiden sumujen ohi kulkee yksin lasten kanssa. On parempi kuin vieressä on toinen aikuinen.

//

The life of a mother of five is hectic and busy. I'm at home but sometimes I get the chance to escape to the city.
It was a foggy day, our 10th wedding anniversary. The quiet moment together was important.

Tatti, tule esiin!

S:llä alkava suuri suosikkini on täällä. Syksy suloinen. Tekee mieli metsään.

Lauantaina oltiin pienimmän pullavarpaan kanssa iltaretkellä omassa puolen hehtaarin metsässä. Siellä hän kulki kanssani ja huuteli: "Tatti, tule esiin!"
Tulihan niitä, iso korillinen hetkessä.
Tänään vietiin aamulla Aurinko kerhoon ja mentiin tutun sienitaiturin kanssa metsään uudestaan. Löytyi niitä tatteja, rouskuja, haperoita ja lampaankääpäkin. Opin uutta ja halajan jälleen metsään. Tosin luulen, että seuraavalla kerralla silmäilen vaan rouskuja ja suppilovahveroita. Tattisaalis riittänee tältä erää.

Mutta sellainen juttu tässä sienihuumassa vielä on, että reseptit eivät ole hallussa kovin hyvin. Tänään tein sienisalaatin, piirakankin olen joskus pyöräyttänyt ja jonkun kastikkeen kyhännyt. Mutta mitäs muuta?
Sen olen huomannut, että sienen rakenteen pitää olla suussani napakka, ei lainkaan löysä, muuten ei tahdo mennä alas, vaikka millä huuhtelisi. Kertokaa suosikkinne, sienistä ja miten niitä laitatte!

Sellainenkin tuli mieleen, että kelpaisihan tuonne pihalle joku värjärin patakin laittaa pystyyn jos oikeat sienet siihen puuhaan sattuisivat löytymään. Taidan siis kaivella kirjahyllystä kirjaläjästä seuraavaksi luonnonväreillä värjäämisoppaan ja kaivella mieleni syviä sopukoita lankavarastojani koskien...

Sohvamudissa.

Niistetään. Vajotaan sohvamutiin lehtien ja tyynyjen kanssa. Leikitään pikkuautoilla ja pukeudutaan sen enempää ajattelematta raitoihin päivästä toiseen. Keitetään muutama purkki hilloa ja kuivataan omenoita oman pihan hyvin pienestä sadosta.
Joka päivä todetaan, miten jonkun lapsen sukat, sukkahousut, paidanhihat tai housunpuntit ovat muuttuneet liian lyhyiksi tai pieniksi.

Ahdistun villasukkien neulomismaratonista, joka minua väistämättä odottaa... Pyydän olkaa onnellisia neulovista mummoista ja mammoista, jotka sukittavat koko suvun!

Illalla sytytän taas kynttilät, keitän teetä ja siirryn sohvamoodiin. Neulon, laatikkopaitaa itselleni tai raitapaitaa Haitulalle. Lykkään vielä villasukkamaratonia ja toivon, että eteeni tupsahtaisi syksyinen villasukkasade.