Lempimuki ja -vuodenaika.

Syys, ikisuosikkini.
Loma vei puista lehdet ja toi ensimmäiset kunnon pakkaset. Antoi sataa saavista kaatamalla. Pönttöuuneihin viritettiin valkeat ja leivinuunin lämmössä tehtiin syksyn ensimmäiset ruuat. Hipeltelin kauppareissulla keijukaisvaloja, mietin jääkaapissa lepäävän glögipullon avaamista ja piparkakkujen rousketta hampaiden välissä. Maltoin kuitenkin mieleni kahden viimeisen osalta. Valot hankin, pikkutyttöjen huoneeseen.

Toppavaatteet ja talvikengät lepäävät vielä jossain varastojen uumenissa. Täytyisi ryhtyyntyä sellaisiin puuhiin, että katselisi, mitä on ja mitä tarvitaan. Venytän viime tippaan saakka.

Neulon illalla, ruudun kalpeassa valossa, harmaata paitaa ja päätän, että tämän valmistuttua neulon ne sukat loppuun. Sen oman villapaitani myös.

Aamulla jauhan kahvimyllyssä papuja ja lämmitän maidon. Laitan mutteripannun kaasulle pihisemään ja vatkaan maidon höttöiseksi vaahdoksi. Kaadan lempimukiini. Tästä tulee hyvä viikko.

*

PS. Kuvan otin Kettukarkin Mairen Instagramissa pyörineen lempikuppi-kisan tiimoilta muutama päivä takaperin. Siinä tiivistyvät nuo otsikossa mainitsemani lempiasiat. Syys ja suosikkikuppi. Minut löydät halutessasi Instagramista nimellä nurjajonna.

Roihuvuoren japanilai(styyli)nen puutarha.

 

- Äiti, mä muistan tän paikan ihan varmasti.

- Ei me olla käyty täällä ennen sun kanssa.

- Ihan varmasti ollaan! Kato, kun mä tunsin tän paikan sun mahan läpi sillon, kun olin vielä sun mahassa vauvansiemenenä.

- ...

Vein sunnuntaina Aurinko-tytön ensimmäisen kerran Roihuvuoren japanilaiseen puutarhaan. Isompien kanssa puistossa koluttiin joskus melkein joka päivä. Meidän koti oli aika monta vuotta ihan tuossa puiston kupeessa nimittäin. Mutta Aurinko oli tosiaan siellä ensimmäisen kerran. Roihuvuoresta muutettiin pois silloin, kun hän oli ihan pieni vauvantaimi mahassani.

Mentiin katsomaan joko kirsikat kukkii. 

Oli niitä kukkia jo, mutta varmaan tarvitaan vielä muutama lämmin päivä, ennen kuin ovat täydessä loistossaan. 

Tuo puisto on kyllä valtavan sympaattinen ja kauniskin. Itse tosin taidan katsoa sitä melko arkisin silmin, tuosta aiemmasta yhteisestä historiastamme johtuen. Mutta kaunis ja lempeä se on, kaikesta huolimatta.

Puisto on rakennettu 90-luvulla vanhaan liuskekivilouhokseen. Se on jaettu neljään osaan: Pienen sinisen lohikäärmeen puutarhaksi, punaisen fenix-linnun puutarhaksi, valkoisen tiikerin puutarhaksi ja mustan kilpikonnan puistometsäksi.

En tunne japanilaisen puutarhan ideaa kovin hyvin, mutta poislähtiessämme aloin miettimään, miten monta samaa elementtiä puutarhassa on, kun meidän nykyisessä kotipihassa. Ei ne täällä meillä tietenkään ole samassa mittakaavassa, mutta sellaisena miniatyyriversiona tai ajatuksena ainakin. 

Ehkäpä se yhteinen historia puiston kanssa onkin kantautunut tänne Rauhanmantereeseen tiedostamattani mukanani. Ja ne yksityiskohdat ja elementit, joista pidän tuolla Roihuvuoren puistossa, ovat sellaisia jotka olen jollakin tavalla halunnut tuoda myös kotipihaan.

*

Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha

Roihuvuorentie 12-16, Helsinki

Bussit 80 ja 82 Herttoniemen metroasemalta.

Paljon parempaa kuin sirkus tai huvipuisto.

Hunajasiman, vappupitsan ja Jedin paluun jälkeen tehtiin retki tovereiden luo, yhdessä perheen isoimmaisen ja pienimmäisen pojan kanssa. 

Siellä saatiin mahat pullolleen herkuista ja sellainen hyvin mukava alku tälle toukotöiden ja vihertyvän maan kuulle. 

Katseltiin kirjoja, kukkapenkkejä ja tehtiin kävelyretki pikkumetsässä ja asfaltoidulla kävelytiellä (jälkimmäinen on melkoinen ihme tälläisessä maalaisympäristössä yleensä tallaavalle). Sitten juotiin teetä. 

Illan alkaessa hämärtymään ajeltiin pikkuteitä pitkin kotiin ja painettiin kotikolossa päät tyynyyn höperöiset hymyt naamalla.

Tuolla Neiti Räsymaton ja Herra Puukengän kotona ollessa tulee sellainen hirmu mukava olo. Vähän niin kuin olisi sirkuksessa ilman sitä pelkoa, että leijona tai norsu karkaa. Tai huvipuistossa vailla huolta, että karusellissa pyörähtääkin yhden kerran liikaa. 

Suupielet kääntyvät yläviistoon ja sellainen inspiroitumisnappula painuu pohjaan. Sieltä se nappula sitten heittelee vinkeitä ajatuksia pitkään kohtaamisen jälkeenkin. 

Lisäksi koko ajan, jossain tuolla alamahan tuntumassa, on sellainen kuplivan kikatuksen alkulähde, joka  sitten pirskahtelee ilmoille kokonaisvaltaisena hyvänä olona.

Summa summarum: Tovereiden tapaaminen on mahtavan hyvä juttu! Kannattaa kokeilla.

Puukenkä ja Räsymatto sanoivat minulle kerran, että kaikki värit sopivat yhteen ja niin se onkin. Kaikki värit tosiaan sopivat yhteen! Ainakin heidän yhdistellessä niitä. 

Täten myönnänkin, tänä maanantaina jolloin tuli hetkellinen takatalvi, tälle parivaljakolle (virtuaalisesti, sanojen muodossa) parhaan värisilmän  kunniakirjan. 

Nähdään pian!

Lomaviikko.

 

Muutama aamu jolloin saa vanua hitaana tuntuu uskomattoman hyvältä. Aamutee vasta, kun aurinko on jo korkealla ja pieniä puuhia hiljalleen. Pyykinpesua, pöytien pyyhkimistä, pölyjen imurointia ja tavaroiden siirtelyä oikeille paikoilleen loputtomasti.
Ulos lähtiessä vetää jalkaan vaan saappaat ja siellä olleessaan tajuaa sen olevan liian vähän. Oikeasti on mentävä varastoon hakemaan paksumpia vaatteita.

Vaan nyt menen pakkaamaan laukkua. Lähden tästä ajelemaan puolen Suomen halki, tapaamaan ystäviä ja rakkaita, hakemaan isoimman syyslomareissaajan samalla kotiin. Toivotaan, että sää on hyvä.

Lokakuu.

Muokata maa. Nauttia väreistä ennen harmaata aikaa. 

Etsiä varastosta lämpimät vaatteet. Pipot, lapaset, huivit ja villasukat. Neuloa myssyjä ja villasukkia. Pari villapaitaa myös. Lokakuuta tämä on.

 

Pesä.

Rinteessä on räjäytystyömaan lohkareet. Maanpeittokasveja. Meidän rinnemetsä alkaa entisen tienpohjan takaa. Siinä on puolukkaa, mustikkaa, kanervia ja neljäkymmentämetriä pyykkinarua. Siihen tienpohjaan tulee myös polku liuskekivistä, kun kannan ne paikoilleen. Tyrnimarjapensaita, kun sellaisia vaan löytyy jostain.
Olen luottanut kasvihankinnoissa lähimmän rautakaupan puutarhapuoleen. Westersin puutarha Kemiönsaaressa on haaveilupaikka, ihastelujeni loppumaton kohde. Paljon olen myös saanut, ne ovat tärkeimpiä. On hienoa, kun kasveilla on tarina. Se ei ole mikään klisee vaan totisinta totta.

Saunassa on ikkuna, ei enää uretaanilevyä pitämässä lämpöä sisällä. Kaunis ikkuna se on. Maalaaminen jää ensi kesään. Toukokuu on kuulema paras kuu maalata. Silloin kiurut ovat saapuneet ja ilma on kuiva.

Syksy on märkä ja hämärä. Lapsi sanoo kuuden jälkeen, että alkaa tulla yö.
Toiselle pojalle on tehty pesä sängynpäätyyn. Pienellä patjalla pesässä möröt pysyvät poissa. Sillä kyllä me tiedetään, että möröt tulevat öisin jos tulevat.

Luja.

Ilta hiipi. Painoin posken lampaan poskea vasten ja paijasin. Ulpukka, hieno lammas. Villakin noin  paksunee ja harmaantuu. Eläin tietää, että kylmät ovat tulossa.
Piha kylpee väreistä kauneimmissa. Tummia vihreitä. Aavistus keltaista jo jossain. Punertavia sekä harmaita kiviä. Hiekka hohtaa kuparisena viimeisissä säteissä. Oi hohda, hohda!

Oloni on luja tässä paikassa. Juureni harjumaassa. Kesä piti otteensa pitkään. Lapsi kasvoi vauvasta taaperoksi.

Lohikäärmekärpäsiä ja kissoja puutarhassa.

Kuljen ympäri pihan, katson mitä päivän aikana on tapahtunut. Missä kukkii nyt, missä kukkii kohta. Jotkut perennat eivät tykänneet kuljetuksista ja siirtelyistä. Jospa juuret kuitenkin jaksaisivat joskus puskea uutta vihreää.
On violettien kukkien aika. Raparperiä on valtavasti. Pitäisi pakastaa. Haluaisin kokeilla myös raparperisiirapin tekoa, ei se kai vaikeaa ole.
Perässäni kulkee kissat, niitä on neljä. Välillä joku pysähtyy iltapesulle, toinen tulee puskemaan jalkaa. Ja yksi yrittää napata sudenkorennon, ei saa. Aurinko sanoo sudenkorentoja lohikäärmekärpäsiksi. Minä toivoisin, että tuo yläkuvan pikkukissa löytäisi sulhasen itselleen.

Marraskuussa.

Pihassa on valtavia kivenjärkäleitä odottamassa ensi kevättä. Silloin piha pengerretään ja talon toinen pitkäsivu kaivetaan montusta pois. Siihen projektiin kuuluu myös ulkoverhoilun vaihtamista, portaiden valamista ja pensaiden sekä puiden siirtämistä.

Välillä sitä miettii, että mihin suohon sitä on itsensä ajanut.

Sitten seisoo tuolla pihalla, kuuntelee kun korppi kraakkuu ja lentää pihan yli komeana. Kävelee mäen päälle, katsoo omaa pihaa. Tämä on minun paikka maailmassa. Vaunuissa nukkuu vauva, koira juoksee, kissa maukuu.
Lapset ovat rakentaneet majan purkumateriaaleista ja vanhoista ikkunoista. Miettivät pitäisikö eristää.
Maitokärryllä viedään polttopuita kodalle, kun on syntymäpäivä. Tehdään iso vadillinen pullataikinaa. Mies vuolee tikut.
Saatte olla siellä keskenään, isot lapset.
Minä ajattelen: juoskaa metsässä niin kuin tuuli juoksee. Juokaa kannustaa kuumaa kaakaota, kun tulee viileä ja muistakaa olla tulen kanssa varovaisia. Naurakaa, naurakaa.

Välillä sitä miettii, että marraskuu on pitkä ja harmaa. On se. Pitkä, harmaa ja kovin kaunis. 11 vuotta sitten marraskuussa minusta tuli äiti. Järvi meni jäähän ja oli lunta. Pieni mustatukkainen tyttö sylissä.

(Suuria) suunnitelmia pihasta.

Nurmikko on märkä jalkojen alla. Kasvimaalla kukkii ja rehottaa. Jostain rikkaruohojen seasta saattaa löytää porkkanoitakin. Kesäkurpitsoita tulee paljon vähemmän kuin viime vuonna. Minttua on paljon. Kanit saavat syödä omenoita kyllästymiseen asti. Sisällä kuivataan ja tehdään mehua.
Vielä joku tuolla kukkiikin, ei tuoksu vielä seuraavalta vuodenajalta.

Illalla laitetaan kynttilä suolalyhtyyn, keitetään teetä ja piirretään paperille kuvia. Miltä meidän piha voisi näyttää. Mihin siirretään ikkunan alta jasmikkeet, entä sireenit.
Näitä miettiessä palaa ensin kevääseen, sitten kesäyöhön jolloin pihalla näki astella puolilta öin. Jasmikkeet kukkivat ja niiden metsämansikkainen tuoksui leijui koko pihan yli. Taitoin oksan maljakkoon.

Täällä olisi monta kauhallista hiekkaa siirrettävänä, melko monta puuta kaadettavana. On ideakuvia poluista, rinteistä ja kasvava haavekasvilista. Alppiruusu, kriikuna ja hevoskastanja. Liljat, kurjenmiekat ja laventelit. Joskus voisi ehkä olla kanala, lampaitakin. Nämä on haaveita, niitä on hyvä olla. Ja lapio ja kottikärryt. Suu auki oikealla hetkellä.
Ei tässä mitään messutalon pihaa haluta, ei pihasuunnitelmia vaan elämisenpaikka, kerron. Pitää olla piiloutumispaikkoja pienille, lätäköitä läträtä ja ennen kaikkea vähemmän sisälle kantautuvaa hiekkaa. Ja metsä, joka muuttuu puutarhaksi vähitellen. Helppokin saisi olla ja nurmikkoa hyvin vähän. Ruohonleikkurin käynnistäminen ei huvita niin, että voisi olla nurmikenttää niin paljon kuin nyt.
Pergola, palju ja kesäkeittiö. Humalaa, villiviiniä ja ruusupensaitakin enemmän. Minä haluan sepeliä, mies jotain sellaista, joka ei pistä paljainvarpain kulkiessa. Äkkiä siihen sepeliin tottuu ja miten hyvin se sopisi liuskekiven kanssa! Niin, puisia terasseja meille tuskin tulee, vaan kivistä tehtyjä. Vaikka kuinka olisi liukas tai kylmä jalan alla.
Saisipa jostain paljon vanhoja punatiiliä, niille olisi käyttöä myös.

Tämä piha on melko suuri. Voi tehdä monenlaista.