Lasikuistista.

Lasikuistin remontointi on yhä samassa vaiheessa kuin huhtikuun alussa. Tai ehkä katosta on tiputettu sen jälkeen muutama levy lasivillaa ja revitty jotain papereita pois, mutta pääosin tila on saanut palvella remonttivarastona ja läpikulkutilana. Portaiden alunen on täynnä työkaluja ja muita remonttiin liittyviä tykötarpeita maalitahraisista vaatteista vatupasseihin. Nyt lattialle on levittäytynyt legokaupunki ja 450 metriä lattialankkua yläkertaan sekä kylpyhuoneen ulko-ovi.

Suunnitelmat lasikuistin remontista ovat pysyneet kyllä melkolailla samanlaisina. 

Seinät tullaan laudoittamaan (raaka)laudalla vaakaan ja maalamaan valkoisiksi. Lukuunottamatta yhtä, joka tapetoidaan Marimekon mustavalkoisella Ruutukaava-tapetilla (kuvassa). Unelmatapetti jo parin vuoden takaa! Katto laudoitetaan myös samalla idealla kuin seinät. 

Lattia tilassa on lankkua ja saa pysyä sellaisena jatkossakin, arvomme kuitenkin yhä, että revitäänkö lattia tässä samassa rytäkässä auki ja lisäeristetään vai siirretäänkö se hamaan tulevaisuuteen. Altapäin eristämistä ei saa ainakaan kovin helposti tehtyä, periaatteessa senkin kyllä pitäisi olla mahdollista... Tunne huutaa tässä kohtaa, että maalia lattian pintaan vaan, järjen toppuutellessa ja käskien tehdä kerralla kokonaan. Katsotaan, mihin päädytään. 

Tila olisi kuitenkin kiva saada mahdollisemman pian käyttöön, sillä siitä on kulku kodin joka tilaan ja siitä on tulossa meidän perheen olohuone.

Lasikuisti on on noin 35 neliön kokoinen ja se on rakennettu alunperin 80-luvun alkupuolella, talon vanhan puolen ollessa 20-luvulta. Tila on korkeimmasta kohdasta noin viisi metrinen. Korkeimmassa kohdassa on yläkerran lasiseinä. Portaat yläkertaan kulkevat myös lasikuistilta. Portaiden kohtalokin on vielä hieman auki. Haluaisimme metalliset mustat kierreportaat. Käytetyistä sopii vinkata allekirjoittaneelle!

Ennen kuin tapetti on seinässä on edessä kuitenkin vielä monen monta muuta juttua. Ensimmäisenä katon ja ulkoseinien eristäminen ikkunoiden alta, kenties sen lattiankin.

On kuitenkin ihana voida miettiä näitä pintapuolen juttuja. Sitä isoa oranssia löhösohvaa, joka odottelee varastossa uutta tulemistaan ja verhokangasta, jonka aion jossakin vaiheessa kotiuttaa Marimekolta. Sen lisäksi on mietittävä valaistus, pistorasioiden paikat ja vaatesäilytystäkin tähän tilaan tulee. 

Aikoja sitten kirpputorilta löydetyt teollisuusvalot pääsee varmaankin kyllä lasikuistille ja pihan varastojakin kierrellessä on muutamia potenttiaalisia vaihtoehtoja osunut silmään. Mutta ensin ne eristykset!

Kuva Pinterestistä, josta minut muuten löytää halutessaan nurjajonna nimellä.

Mun keittiö.

Tähän aikaan vuodesta keittiössä tuoksuu omena. Ollaan onneksi saatu omenoita muutamista paikoista, kun oman pihan omenapuut eivät anna satoa. Toisessa puussa oli muutama omena, toinen on melko villiintynyt ja puuta tuntuu kiusaavan muumiotautikin. Mutta sosetta ja mehua syntyy.

Kun ostettiin tämä talo ajateltiin, että tehdään keittiössä vain pienen pieni pintaremontti. Kävi kuitenkin niin, että matkan varrella suunnitelmat muuttuivat ja loppujen lopuksi vanhasta keittiöstä ei jäänyt jäljelle juuri mitään. Katto ja lattia oikeastaan ja nekin saivat useamman kerroksen valkoista maalia. Valkoinen lattia on ihana! Ja saa laiskan siivoojan tarttumaan lattialuuttuun kenties hieman useammin...
Keittiön seinät on tapetoitu Pilhgren&Ritolan Atomi-tapetilla.
Keittiön kaappien rungot hankittiin Ikeasta, ovet ja sokkelit Timo teki osb-levystä, jotka maalattiin kiiltävällä mustalla maalilla muutaman kerran. Pöytätaso on koivua, joka on käsitelty ebenpuun sävyisellä Osmo colorilla. Vetimiä ovet odottaa yhä ja ikkunat listoja...

Katossa työtason päällä killuu kolme Muuton E25-lamppua, on olleet oikein loistavat työvalot! Keittiön kattoon kaivataan vielä yhtä lamppua, mutta toivon löytäväni sen joskus kirpputorilta.

Meidän unelmien koti rakentuu selvästi pala palalta hiljalleen. Kirpputorilöytöihin kuuluu myös tuo keltainen Pehtoori, sillä kelpaa keitellä teevettä ilmojen viiletessä.

Potilashuone.

Kirjastokammari on nyt potilashuone. T köllöttelee sängyllä ja parantelee varpaan tynkäänsä. On se jo parempi. Miehen naamassa on väriäkin. Keskiviikkona väriä oli vaan märässä sideharsossa varpaan ympärillä...
Lapset piirtävät kuvia ambulanssista, joka haki isin ja sairaalasta jossa hän oli hetken.
Silmäkulmat kostuu lasten reippaudesta onnettomuustilanteessa. Pihalta oli siivottu joka ainoa lelu ja polkupyörä. Tatti oli piirtänyt yläpihan hiekkakentälle ison ympyrän ja sen sisään H-kirjaimen. Jos isi olisikin jouduttu hakemaan pelastushelikopterilla. Onneksi ei sentään.

Mutta hankkikaa hyvät ihmiset turvasaappaita, jos touhuatte ikinä minkään remontti- tai puutarhatyön kanssa!
Mekin hankitaan.

Kiurukammarissa.

Kiurukammarissa nähdään kauniita unia pönttöuunin kupeessa (vaikka sänky ei ole kovin hyvä). Sängyn vastakkainen seinä kasvaa vaatepinoja, koska sopivaa vaatekaappia ei ole löytynyt (tai oikeastaan on, mutta se on kallis). Katossa ei killu se lamppu, jonka sinne tahtoisin (mutta sitäkin voi odottaa, koska nykyinen on mukava myös).

Sänky on hankintalistan kärkipäässä. Suosituksia siis! Miten te nukutte?
Meidän ajatuksissa on siirtyä futoniin sekä villaisiin peittoihin ja tyynyihin pikkuhiljaa, kun entiset petivaatteet kaipaavat vaihtamista. Jos jollakin on kokemuksia Ruskovillan tyynyistä, joko villaisista tai hirssinakana, niin kommentteja otetaan ilolla vastaan.
Niin ja miten futon patja makaa? Sänkyrungon päällä vai tatamilla? Onkohan tatami mahdollista vanhan talon alakerrassa, kun lattianrajassa kuitenkin vetää.
Pienet on pohdinnat, mutta huone ihana joka päivä.
Vetäistiin tapetti joka seinälle ja hetkeäkään en ole katunut! Ja miten tuo keväällä kirpparilta löytynyt  Mokon silkkinen päiväpeitto sopiikaan tuonne huoneeseen.

Oi voi, on se sitten ihana, että on oma kammari ja ihania unikavereita.

Seuraavat (ihanat!) tapetit saavat kyllä varmaan odottaa melko kauan seiniin pääsemistä. T nimittäin hajoitti jalkansa alkuviikosta sillä tavalla, että toinen pottuvarvas on vajaa ja sängynpohjalla makaa särkylääkkeitä syövä ukkeli ketara kohti taivasta.
Pitää vaan ajatella, että tälläkin ikävällä ja hurjalla tapauksella on tarkoituksensa...

(Suuria) suunnitelmia pihasta.

Nurmikko on märkä jalkojen alla. Kasvimaalla kukkii ja rehottaa. Jostain rikkaruohojen seasta saattaa löytää porkkanoitakin. Kesäkurpitsoita tulee paljon vähemmän kuin viime vuonna. Minttua on paljon. Kanit saavat syödä omenoita kyllästymiseen asti. Sisällä kuivataan ja tehdään mehua.
Vielä joku tuolla kukkiikin, ei tuoksu vielä seuraavalta vuodenajalta.

Illalla laitetaan kynttilä suolalyhtyyn, keitetään teetä ja piirretään paperille kuvia. Miltä meidän piha voisi näyttää. Mihin siirretään ikkunan alta jasmikkeet, entä sireenit.
Näitä miettiessä palaa ensin kevääseen, sitten kesäyöhön jolloin pihalla näki astella puolilta öin. Jasmikkeet kukkivat ja niiden metsämansikkainen tuoksui leijui koko pihan yli. Taitoin oksan maljakkoon.

Täällä olisi monta kauhallista hiekkaa siirrettävänä, melko monta puuta kaadettavana. On ideakuvia poluista, rinteistä ja kasvava haavekasvilista. Alppiruusu, kriikuna ja hevoskastanja. Liljat, kurjenmiekat ja laventelit. Joskus voisi ehkä olla kanala, lampaitakin. Nämä on haaveita, niitä on hyvä olla. Ja lapio ja kottikärryt. Suu auki oikealla hetkellä.
Ei tässä mitään messutalon pihaa haluta, ei pihasuunnitelmia vaan elämisenpaikka, kerron. Pitää olla piiloutumispaikkoja pienille, lätäköitä läträtä ja ennen kaikkea vähemmän sisälle kantautuvaa hiekkaa. Ja metsä, joka muuttuu puutarhaksi vähitellen. Helppokin saisi olla ja nurmikkoa hyvin vähän. Ruohonleikkurin käynnistäminen ei huvita niin, että voisi olla nurmikenttää niin paljon kuin nyt.
Pergola, palju ja kesäkeittiö. Humalaa, villiviiniä ja ruusupensaitakin enemmän. Minä haluan sepeliä, mies jotain sellaista, joka ei pistä paljainvarpain kulkiessa. Äkkiä siihen sepeliin tottuu ja miten hyvin se sopisi liuskekiven kanssa! Niin, puisia terasseja meille tuskin tulee, vaan kivistä tehtyjä. Vaikka kuinka olisi liukas tai kylmä jalan alla.
Saisipa jostain paljon vanhoja punatiiliä, niille olisi käyttöä myös.

Tämä piha on melko suuri. Voi tehdä monenlaista.

Hei sitten Arttu.

Aamulla rinteeseen kaivettiin hauta. Haudan ääressä aseteltiin silmien päälle lehdet, heitettiin hiekkaa ystävän päälle ja laulettiin ensimmäinen säkeistö Linnusta.
Suuri karvainen ystävämme kuoli eilen illalla. Yhteinen taipaleemme oli lyhyt, mutta täynnä lämpimiä tunteita. Märkiä kuonoja, hyvin rauhallisia iltakävelyitä syksyssä, rapsutuksia ja rinnakkain otettuja hapuilevia juoksuaskeleita.

Nuku rauhassa Arttu.
14.11.2004 - 8.9.2012

Kesä meni, on syys.

Päivät menee nopeasti. Kuluu minuutti, tunti, vuorokausi. Haitula puhuu miten kauan yksi vuosi kestää. Hetken vain, sanon.

Hetken vain.

Kamppailen riittämättömyyden tunteiden kanssa jatkuvasti. Olen lasten enkä maalitelan kanssa, vaikka pitäisi sitäkin. Rautakaupassa odottaa 450 metriä lattialankkua yläkertaan. Kylpyhuoneessa ei ole sisäkattoa. Mutta on aamuraivareita, lempeitä iltapäiviä, syksyn kaunis tuoksu ja purkissa mysliä. Päiväunet maidontuoksuisen vauvan vieressä muumipeiton alla.

On jalkapalloa, äidin kässäkerho, tanssitunti, ratsastustunti ja peuhu. Monta kauhallista soppaa ja maito jonka pinnalle noussut rasva ei sekoitu, vaikka purkkia kuinka ravistaisi. Päiväys ei ole näköjään mennyt.

Ahma on neljä kuukautta ja kaksi päivää. Hän on löytänyt kätensä, täytyy pukea kirjavia puseroita itselleen ja hänelle. Siitä hän tykkää. Hymyilee ja nauraa ääneen. Näyttää hyvin paljon isoveljeltään ja isältään. Olen niin onnellinen, että saimme hänet. Pieni poika, pikkuveli.
Tytöt pyytävät meidät istumaan yläkertaan johtavien portaiden kapeille askelmille, laittavan puhelimesta musiikin soimaan. Tanssivat, keinuvat kurkihirteen ripustetuissa renkaissa. Niiata niksauttavat, kun ablodit raikuu. Valot vilkkuu, joku sähköjuttu se on.

Hemmetin lasikuisti näyttää samalta kuin neljä kuukautta sitten. Maton heitin lattialle heinäkuussa. Imuroidakin pitäisi. Talvi tulee tänä vuonna liian pian.

Onneksi saa niin monta halausta päivässä kuin tahtoo.