Lasikuistin astiahyllykkö.

Tämä on sellainen kohta talosta, jonka joku hätäisempi olisi saattanut vaan rakentaa umpeen. Onneksi oli sellainen tekijä, joka näki kolosen mahdollisuudet ja oikean ajan osuessa kohdalle rakensi siihen hyllykön. On käynyt niin onnellisesti, että tuo tekijämies on puolisoni, viime viikonloppuna hän  sitten laittoi hihat heilumaan. Maanantai-aamuna pääsin asettelemaan astiat uutukaiselle hyllylle.

Että voi ihminen olla iloinen tälläisestä pienestä jutusta! Ja että voi ihminen kyllästymättä rakastaa osb-levyn ja raakalaudan yhteistä liittoa!

Tämä hyllykkö on rakennettu sillä ajatuksella, että siihen voi myöhemmin rakentaa ovetkin. Voi olla, että se hetki koittaa piankin. Saattaa nimittäin pölyjen pyyhkiminen tuosta astiamäärästä alkaa jossain vaiheessa närästämään...

Ennen kolonen näytti tältä:

Viikonlopun hitit: Viisivuotias ja gluteeniton suklaakakku.

 

Sunnuntaina hiivittiin hiljaa alakertaan pakettien kanssa, mentiin sisään kiurukammariin ja laulettiin onnittelulaulu kahdella kielellä. Puhkuttiin ilmapallot täyteen, leivottiin gluteeniton suklaakakku ja jynssättiin petshopit puhtaaksi. Pursotettiin kakun päälle kermarahkavaahtoa ja ne viisi lelutoveria hyppäsi sinne vaahtoon kuin pallomereen konsanaan. 

Aurinko täytti viisi vuotta! Tupa oli täynnä ystäviä ja lapsi oli enemmän kuin onnellinen. Oli hyvä päivä! 

*

Auringonkerääjän gluteeniton suklaakakku

200g voita

2 dl ruokosokeria

3 kananmunaa

3 dl gluteenittomia jauhoja

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 levy tummaasuklaata

1,5 dl maitoa

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat ja vatkaa reippaasti. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan pikkuhiljaa ja sekoita koko ajan. Lisää hyvin pieneksi paloiteltu suklaa ja maito. 

Voitele ja jauhota vuoka (me murskasimme morttelissa riisikakkuja "korppujauhoksi").  Paista kakkua 40-50 minuuttia. 

(Synttärikakku tehtiin tuplaohjeella. Saman ohjeen voi tehdä myös hienoilla vehnäjauhoilla.)

*

Maaliskuu on oikea synttärikuu. Facebook muistuttelee joka päivä, jonkun ystävän tai kaverin juhlapäivästä. On myös käynyt niinkin ihanasti, että viikon sisällä on aamulla herättyään saanut lukea kahteen kertaan puhelimesta vauva-uutisia. Pitäisiköhän neuloa niille ihan uusille, jotain ihan pientä? Pitäisi, ehdottomasti.

Halutessaan lisää synttärikuvia näkee täällä.

Löytöjä kotiin.

Keittiön astiahylly on saanut uuden toverin kannateltavakseen. Sunnuntaina nimittäin karautettiin pitkästä aikaa kirpputorille, oikein asioikseen. Hellässä huomassani kannoin sitten kotiin tuon Oiva Toikan vihreän Fauna-lasin.

Vanhimmalla tytöllä oli toiveissa löytää kirpputorilta vaatteita itselleen, kun minä puolestaan lähdin mukaan mieli täysin avoinna. Kirpputorien hienoushan on juuri siinä, että koskaan ei voi tietää, mitä löytää tai löytääkö yhtään mitään.

Salossa on oikein hyvät kirpputorit ja tällä kertaa ostoskoriini päätyi tuon lasin lisäksi Marimekon Kuusikossa-kangasta verhon verran ja samaa tavaraa jonkun ompelemana tyynyliinana. Molemmat kankaiset toverit jatkosijoitetaan alakerran toisen kammariin. Kyseisen huoneen ikkunoissa keikkuneiden unikkojen aika on nyt hetkeksi ohi. Kuusikko pääsee niiden tilalle, jahka eräällä rouvalla on tarmoa tarttua ikkunanpesupuuhiin.

Kirpputoreilla huomaan katselevani monenlaisia juttuja. Jos olen astiatuulella menen ehkä eri kirpputorille, kun silloin jos tahtoisin löytää pilteilleni jotain päälle pantavaa.

Toisinaan saatan etsiä huonekaluja, mutta hyvin harvoin, sillä aika on opettanut, että oikeat huonekalut kulkeutuvat kyllä ajan myötä luokseni. Mielummin olen ilman, kun hankin sitten jotain, joka ei oikeasti miellytä.

Vihreälasi itsessään on sellainen juttu, joka minua puhuttelee aina vain. Niitä koitan aina kulkiessani katsella. Muitakin vihreitä asioita on aikojen saatossa tullut kirpputorilta kotiin kannettua, kuten tuo astiahyllyn kuva kertookin.

Oikeastaan tuo hylly on hyvä osoitus siitä, kuinka asiat tänne meille kotiin ylipäätään ajautuu. On vain kaksi tapaa: tarve tai halu. Yleensä nämä kaksi vielä kohtaavat.

Olen huomannut, että itselleen ylimääräisen tavaran nurkissa pyörittely on energiat kadottavaa ja mielenlamauttavaa puuhaa, siksi kodissamme ei olekaan asioita, joista emme oikeasti pidä.

Täällä ovat sulassa sovussa niin kirppiskamat kuin markettilöydöt ja muut.

Tämä koti, kuten tuon hyllynkin tavarat, ovat rakennettu täysin itsekkäästi, sellaisilla jutuilla, jotka mielyttävät vain meitä.

*

Kirpputorilta tuon hyllyn sisällöstä ovat seuraavat:

Marimekon Muija- ja Unikko-purkit, A-kirjain, Kumelan lasipurkki ja tuohikoppa. Kirkas kivituikku, vihreät Kartiot, Sukat makkaralla -lasit, Fauna-lasi, Gustavsbergin Berså-voirasia, vihreät päälletysten pinotut lasiastiat, tietääkö joku muuten, mitä nämä mahdollisesti ovat?

Hei sinne ja hei tänne.

1. Hei pienet!

2. Hei herkut!

3. Hei Buzz Lightyear, Herra Puukenkä ja Neiti Räsymatto!

4. Hei tyypit!

5. Hei koreileva, hippeilevä, taiteileva pukukirja ja Marimekkojen kuosikimara!

6. Hei herkullinen Helsinki!

7. Hei rakas!

8. Hei Sandro ja mahtava jälkkäri!

Eli yksinkertaisemmin, kuvia viime viikolta vielä. Juuri näistä tuli minulle nyt hykerryttävän hyvä olo.

PS. Mikäli minä kirjoisin taulun voisin ikuistaa tuon saman lausahduksen, mikä kuvassa 3 näkyy. Se on vain kertakaikkisen hauska!

Sohvamudissa.

Niistetään. Vajotaan sohvamutiin lehtien ja tyynyjen kanssa. Leikitään pikkuautoilla ja pukeudutaan sen enempää ajattelematta raitoihin päivästä toiseen. Keitetään muutama purkki hilloa ja kuivataan omenoita oman pihan hyvin pienestä sadosta.
Joka päivä todetaan, miten jonkun lapsen sukat, sukkahousut, paidanhihat tai housunpuntit ovat muuttuneet liian lyhyiksi tai pieniksi.

Ahdistun villasukkien neulomismaratonista, joka minua väistämättä odottaa... Pyydän olkaa onnellisia neulovista mummoista ja mammoista, jotka sukittavat koko suvun!

Illalla sytytän taas kynttilät, keitän teetä ja siirryn sohvamoodiin. Neulon, laatikkopaitaa itselleni tai raitapaitaa Haitulalle. Lykkään vielä villasukkamaratonia ja toivon, että eteeni tupsahtaisi syksyinen villasukkasade.

Kätevän emännän patalappumatto.

 

Minulla on ollut dilemma, mattoisa sellainen, joka on lienee viimein saanut onnellisen loppunsa. Antaakaas, kun kerron.

Lasikuisti (eli olohuoneemme) on ollut sille oikeaa mattoa vailla jo iät ja ajat. Siinä on pyöritelty milloin mitäkin villaisaa ja räsyistä toveria, mutta oikein mikään ei ole iskenyt. Eikä liioin toiminutkaan.
Huone on kooltaan jotain kolmenkymmenen neliön luokkaa, sen läpi kuljetaan niin keittiöön, pienempien tyttöjen huoneeseen, yläkertaan, kylpyhuoneeseen kuin uloskin.
Kaiken kruunaa keskellä huonetta töröttävä talon runkopalkki. Ilman tuota palkkia tilaan olisi heittänyt sen suuremman Ikean Randin, joka siihen oli suunniteltu ja hankittukin, mutta tolppa tosissaan pilasi sen suunnitelman. Mutta ei se haittaa, blogimatto sopii mainiosti yläkerran työtilaan.

Takaisin asiaan. Jokunen viikko sitten pyörähdin tuolla kotikaupunkimme tavaratalotaivassa eli tuttavallisemmin Anttilassa, ja mitä silmäni näkivätkään. Pyöreitä kahdenkokoisia vesihyasinttimattoja uskomattoman hyvässä alessa. Nappasin kainalooni kolme siltä seisomalta ja kotona asettelin ne lattialle. Mielikuvani toimi! Muutaman päivän päästä hain kolme lisää.
Kaapista kaivoin suuren neulan ja kalalankaa, aikani mallailtuani mattojen paikkoja. Ompelin matot yhteen ja hei! Meillä on matto! Tarpeeksi suuri ja käytännöllinenkin. Mukavan pehmeän värinen ja sellainen, joka tuntuu paljaankin jalan tai reiden alla lämpimältä.
Kissat luonnolisesti rakastaa raapia sitä ja koirat hieroa irtokarvansa turkista sen epätasaiseen pintaan. Kelpaa siis koko perheelle ja äiti-ihminen on onnellinen, sillä vaikka täällä keskeneräisyyksien keskellä elääkin, niin on se vaan ihanaa ja onnenpurkauksia herättelevää, kun joku nurkka näyttää juuri siltä, kun sen haluaakin.
Joku toinen kätevä emäntä se olisi saattanut trikookuteesta virkkailla tuollaisia suuria pylpyrämattoja ja yhdistellä niitä. Tämä Rauhanmantereen emäntä meni ikäänkuin siitä, mistä aita oli matalin. Tai ainakin matalampi.

Sohva oli toinen juttu, mitä mietittiin ja pohdittiin kauan, kunnes armas toverini päätti myydä oman vanhan sohvakalustonsa ja me se sitten hankittiin. Vanha sohva muutti yläkertaan ja tuo meille uudempi sai paikan lasikuistilta.
Muutama päivä sitten sain lahjaksi pilkullisen tyynyn, joka nyt tuntuu kruunaavan mielessäni kaiken tuossa sohvaisassa mattoisassa yhtälössä. Tomaatinpunainen on vaan kertakaikkisen ihana väri.

Enää kattovalaisimet ja pari seinää niin tila olisi valmis...

Kesälomaonni.

Koko perheen yhteinen loma on tässä ja nyt. Taivas kauneimmillaan ja yöt niin ihania, että sen pimeimmän kohdan ohi valvoo huomaamattaan. Sitä käyttää koiria yöulkoilulla puoli kolmelta ja kuuntelee typerä virne naamallaan hulluna sirkuttavia kesälintuja.
Navetan seinän linnunpöntössä on tiaisen pesä, siellä poikaset. Ohi ei voi olla kulkematta ilman hymyä, ei vaan voi. Kun pihlajan oksalle lennähtää joku ilmoittaen tulostaan ötökkä suussaan, sitä siirtyy vaivihkaa sivummalle ja yrittää kurkata, kun pesään lennähdetään ruokkimaan.
Syntymisen ihme on uskomaton ja kesä tajunnan räjäyttävä kiitos pitkästä mukatalvesta.  Joku kutsuu tätä ajanjaksoa mukakesäksi, kun on sitä luntakin satanut, mutta ei se niin mene.

Kesä on eniten mielentila, sen jälkeen vasta vuodenaika. Ajankohta, jota melkein jokainen odottaa lokakuulta toukokuulle ja huumaantuu sen voimasta sitten, kun se on täällä.
Joku masentuu, joku kulkee ilman paitaa ja eräskin rouva juoksee pihalla yöpuserossaan alushousuissaan kunnes kasvimaan taimia ihastellessaan tajuaa, että tuosta kulkee todellakin ihmisiä ohi. He eivät kenties arvosta rouvan kalpeita pakaroita, joista auringonvalo heijastuu sokaisevasti silmiin. Tai sitten eivät edes huomaa,  nyt on kuitenkin kesä ja rouvan kasvoilla vaan se hölmön onnellinen kesälomailme. Ei marraskuun itsepintainen apeus tai maaliskuun lopun kaiken herättävä ihmetys vaan hölmistyttävän suloinen kesälomaonni.

Kesälomaonni polkaistiin täysillä käyntiin leikkipuistoreissulla sunnuntaina. Taivas oli sininen ja ilma hyytävä. Kaivopuiston rannassa syötiin Helsingin jäätelötehtaan jäätelöpallot ja vaihdettiin kuulumiset ystävien kanssa. Paleltiin, ihasteltiin veneitä ja värejä.
Oma pikkupoika juoksi vapaudentunne rinnassaan läikkyen. Rattaat oli jätetty kotiin. Niitä ei enää kovin kauaa tarvitakaan. Erään aikakauden loppu häämöttää...

Olkoon kesä kylmä tai kuuma, sininen tai valkoinen, keltainen tai vihreä niin minä en aio miettiä liikaa. Tai kun mietin, mietin vaan tärkeitä. En kalpeita pakaroita tai arkea vaan niitä pöhnäisiä kesähuttuja.

Juhannuskin kohta! Joko teidän juhannusmekot on kaivettu kaapista? Tai pipot ja verkkarit?

Kesässä kiinni.

Aurinko maalaa iltaisin kasvimaan takaa maan. Vihreä on heinäkuun tumma, keltainen kuin etelän lämpö. Lapsi poimii voikukan ja varoo mekkoaan. Huomaa, että minun kengissä on sama kuosi kuin hänen mekossaan. Itse en huomannut. Tämä toukokuu tuntuu sumentavan yksityiskohdat. Lasketaan öitä ja päiviä lomaan. Silloin ei ole kiire.

Silloin ei saa olla kiire.

Mietin jatkuvasti äitiyttä, taitaa olla tämän kuukauden teema. Mietin sitä, kuinka oivaltavia muutamat sanat voivatkaan olla.
Vanhempainillassa luin ekaluokkalaisen vihkoa. Sinne oli punaisin tikkukirjaimin kirjoitettu: "Ihminen tahdon olla iloinen auttava jalo".
Ei välimerkkejä eikä muutakaan ylimääräistä. Vain pelkkä kirjoitettu ajatus.

Jos lapsen tarkoitus on kasvaa tuohon ajatukseen, olisi aikuisenkin lienee syytä, ainakin ajatella sitä.
Olla iloinen, auttava, jalo. Tuolla ohjenuoralla arki voisi olla entistä parempaa.
Jos muistaisi ja ymmärtäisi, että ei sanoisi koko ajan ja aina, kohta tai odota. Tekisi heti jos lapsi pyytää. Lapsen pyynnöt ovat pieniä, kauniita ja vaatimattomia aikuistenmaailman pyörremyrskyissä.

Illalla maataan lasten mentyä nukkumaan Timon kanssa vierekkäin sängyllä. Tuntuu, että rakastan taas enemmän. Meillä on 11 yhteistä vuotta takana.
Peitto ei ole vielä liikaa, mutta ikkunaa ei halua sulkea. Kuunnellaan lintuja ja ohi ajavia autoja. Ei niitä yöllä kyllä paljon mene. Työnnän käden peiton alta hänen käteensä.
Tuntuu eheyttävältä nauraa ääneen. Puhua syvällisiä jos siltä tuntuu. Monesti ei tunnu. On niin paljon kaikkea tätä, mitä ruuhkavuosiksikin taidetaan kutsua.

Olen onnellinen kuitenkin. Tänäänkin.

Kasvimaan takana oltiin hetki käsikkäin toisiksi pienimmän kanssa, otettiin valokuvia ja oltiin kiinni kesässä. Kohta sitä tunnetta saa 24/7 jos vaan osaa ottaa vastaan.

Kimpassa.

Meidän yksikössä oli J ja I liikenteessä, muissa hyvin moni muukin. Sulassa sovussa niin kukkahattutädit, mammat, papat, tytöt ja pojat sekä taiteilijoiden näköiset sedät. Paljon aivan uskomattoman kivan näköisiä ihmisiä. Maalaistunut vallan innostui niistä kampauksista, silmälaseista, kengistä ja lahkeenpituuksista.

Oltiin I:n kanssa katsomassa kimpassa Kimpassa, Marimekon ja Kiasman yhteisnäyttely.
Tämmöinen kukkamekkojen ja -haalareiden, tasaraitojen, muijan ja pirputparputin suuri ystävä tykkäsi kyllä. Kimpassa olo vaan on kerrassaan hyvä homma.
Ruusu tuli vastaan joka puolelta ja oli oikea namu. Räsymatto huusi silityksiä, mutta kyllä maalaistunutkin sen verran tietää, että taideteokseen ei niin vain kosketa. Ja voi pojat niitä Anu Tuomisen pyykkipoikia!

Hirmu kiva torstai-ilta. Hirmu kiva kaupunki tuo Helsinki. Kannattaa käydä katsomassa, vaikka vähän kauempaakin Helsinkiä ja Kiasmaa kanssa!