26.8.2014

Listen to your heart.


Neulemallin ja puhuttelevan värin valinta on oikeastaan hyvin yksinkertaista. Yleensä siihen tarvitaan tapauksessani kuva neuleesta (kiitoskiitoskiitos sille, joka kertoi minulle Pinterestistä). Lisäksi toki kuva herättää jonkin sortin lankavision ja seuraava askel onkin sitten se, kun on päästy silittelemään lankakaupan hyllyille (tai vaihtoehtoisesti pienen lankakaupan kokoisille omille lankavarastoille). Siinä se sitten onkin!

Tänään köpöttelin Mäkelänkadulle Eiran lankojen kauppaan uskoen haluavani harmaata tweediä seuraavaan neuleeseeni, mutta kuten arvata saattaa, ei se mennytkään niin.
Harmaa oli hyllyssä liki lopussa ja oikeastaan se oli enemmän kuin hyvä, sillä tuo tiilenpunainen oli juuri se mitä halusin.
Punainen on niin tämän syksyn väri! Näen tuossa langassa jotain sellaista punertuvan ruusunmarjan punaistakin, mutta tiiltä myös. Mutta niin tai näin, toveri Jonnaa ja Roxettea on jälleen kerran uskottu. Kuunneltu sydäntä.

Laatikkopaita tiilenpunaisena pomppaa puikoille, jahka talon pikkuihmiset on saatettu unien hellään huomaan. Lapsen nälkävuoden mittainen neuletoivelista on hetkeksi unohdettu ja tämä täti keskittyy nyt itseensä, omaan neuleeseensa. Edellisestä onkin jo aikaa, puolisen vuotta?

25.8.2014

Tyhjät puikot, kankaat ja paperit.



Kirjoittajalla tyhjän paperin kammo, taitelijalla maalaamattoman kankaan kauhu ja neulojalla neuleinspiraatio hukassa. Toisilla joka ikinen noista.
Mistä se inspiraatio tulee sitten, kun on tullakseen... Ei niin mistään tai mistä tahansa. Kävelyltä, kahvikupista tai kuvasta.
Ei siis kannata neuvoa. Kuunnellakaan niitä neuvoja liiemmin, vaikka miten tarjottaisiin. Pitää vain tarttua toimeen ja alkaa tekemään. Tekeminen ruokkii.
Ihan ensin voi siivota. Sytyttää kynttilän ja kaivaa tarvikkeet tyrkylle.

Täällä on huivi valmiina ja puikot huutavat tyhjyytään korinpohjalla. Että mitähän sitä seuraavaksi. Neuloisiko noista kuvissa näkyvistä keristä vai joistakin muista. Hurauttaisiko huomenna lankakauppaan ja hankkisi puserollisen tweediä.

21.8.2014

Kätevän emännän patalappumatto.

Minulla on ollut dilemma, mattoisa sellainen, joka on lienee viimein saanut onnellisen loppunsa. Antaakaas, kun kerron.

Lasikuisti (eli olohuoneemme) on ollut sille oikeaa mattoa vailla jo iät ja ajat. Siinä on pyöritelty milloin mitäkin villaisaa ja räsyistä toveria, mutta oikein mikään ei ole iskenyt. Eikä liioin toiminutkaan.
Huone on kooltaan jotain kolmenkymmenen neliön luokkaa, sen läpi kuljetaan niin keittiöön, pienempien tyttöjen huoneeseen, yläkertaan, kylpyhuoneeseen kuin uloskin.
Kaiken kruunaa keskellä huonetta töröttävä talon runkopalkki. Ilman tuota palkkia tilaan olisi heittänyt sen suuremman Ikean Randin, joka siihen oli suunniteltu ja hankittukin, mutta tolppa tosissaan pilasi sen suunnitelman. Mutta ei se haittaa, blogimatto sopii mainiosti yläkerran työtilaan.

Takaisin asiaan. Jokunen viikko sitten pyörähdin tuolla kotikaupunkimme tavaratalotaivassa eli tuttavallisemmin Anttilassa, ja mitä silmäni näkivätkään. Pyöreitä kahdenkokoisia vesihyasinttimattoja uskomattoman hyvässä alessa. Nappasin kainalooni kolme siltä seisomalta ja kotona asettelin ne lattialle. Mielikuvani toimi! Muutaman päivän päästä hain kolme lisää.
Kaapista kaivoin suuren neulan ja kalalankaa, aikani mallailtuani mattojen paikkoja. Ompelin matot yhteen ja hei! Meillä on matto! Tarpeeksi suuri ja käytännöllinenkin. Mukavan pehmeän värinen ja sellainen, joka tuntuu paljaankin jalan tai reiden alla lämpimältä.
Kissat luonnolisesti rakastaa raapia sitä ja koirat hieroa irtokarvansa turkista sen epätasaiseen pintaan. Kelpaa siis koko perheelle ja äiti-ihminen on onnellinen, sillä vaikka täällä keskeneräisyyksien keskellä elääkin, niin on se vaan ihanaa ja onnenpurkauksia herättelevää, kun joku nurkka näyttää juuri siltä, kun sen haluaakin.
Joku toinen kätevä emäntä se olisi saattanut trikookuteesta virkkailla tuollaisia suuria pylpyrämattoja ja yhdistellä niitä. Tämä Rauhanmantereen emäntä meni ikäänkuin siitä, mistä aita oli matalin. Tai ainakin matalampi.

Sohva oli toinen juttu, mitä mietittiin ja pohdittiin kauan, kunnes armas toverini päätti myydä oman vanhan sohvakalustonsa ja me se sitten hankittiin. Vanha sohva muutti yläkertaan ja tuo meille uudempi sai paikan lasikuistilta.
Muutama päivä sitten sain lahjaksi pilkullisen tyynyn, joka nyt tuntuu kruunaavan mielessäni kaiken tuossa sohvaisassa mattoisassa yhtälössä. Tomaatinpunainen on vaan kertakaikkisen ihana väri.

Enää kattovalaisimet ja pari seinää niin tila olisi valmis...

19.8.2014

Sateiden välissä paistaa aina aurinko.


Tiellä tanssii mymmelimekkoinen pikkutyttö. Vuohenputkien tummilla lehdillä lepäävät kastepisarat, pikkukärpäset ja nimettömät siemenet. Maa tuoksuu mullalta.
Pieni toverini kertoilee uusia koulussa kuultuja satuja, runoja, sitten heiluttaa käsiään ja virnistää jos pyydän katsomaan kameraan. On parempi pysyä vaiti, kun kuvaa lasta. Tehdä kamera tutuksi ja ottaa kuva vasta sitten.

Haitula kertoo, että mekko saa odottamaan viileämpiä päiviä. Koska se on niin lämmin ja pehmeä. "Saanhan äiti laittaa sen jo huomenna päälle?" Kiellän. Ei vielä huomenna kouluun, vasta sitten kun kunnolla viilenee.
Nämä sääntöjen lukemiset tuntuvat juuri nyt typeryydeltä. Lapsihan on ihastunut uuteen vaatteeseensa ja se jos mikä on kiitoksista parhain. Koitan kuitenkin perustella järkevillä lauseenparsilla: Kun ensimmäisillä syysviileillä ei vielä vedä villaa päälleen, tarkenee talvellakin. Sitten keväällä toisin päin. Älä riisu ulkotakkia ennen kuin jäät ovat järvestä lähteneet. Niin nenä ei ehkä ala niin herkästi vuotaa ja ääni painu matalaksi.

Niin tai näin, mymmelimekko ja Haitula ovat melkein valmiina talveen. Minä neulon kuulema vielä hänelle villapipon, lapaset, sukat, villahousut ja raidallisen villatakin. Niin. Ensin kuitenkin huivin. Se on kyllä lähes valmis. Luotto neulovan äidin kaikkivoipaisuuteen on kerrassaan mieltä ylentävää kuunneltavaa.
"Kyllä sä äiti ehdit!"
Toivottavasti äiti ehtii, olisi ihanaa vastata näihin haaveisiin.

Tämä neule on kuitenkin valmis!
Kolmetoista puunappia selässä ja pehmeää Malabrigon Worstedia 3,5 vyyhtiä.
5 mm puikot ja tyyli vanha tuttu ylhäältä alas, hihoja lukuunottamatta ilman saumoja.
Ideana on se, että neuleen voi halutessaan pyöräyttää toisinkin päin. Ei sitten tammikuisissa aamukiireissä tarvitse miettiä, että miten tämän nyt sitten päälleen pukisi.

Sekin vielä loppuun lisättäköön, että tämän langan neulominen se on ihanaakin ihanempaa. Tarttukaa puikkoihin toverit ja kokeilkaa itse jos kohdallenne osuu!

12.8.2014

Uin, en ui, uin.

Uin kotijärvessä ensimmäisen kerran. Oli lauantain ja sunnuntain välinen aamuyö, melkein aamu. Aurinko alkoi nousta, usva leijui järven pinnassa ja vesi oli lämmintä. Lämpimämpää kuin ilma.
Ensimmäisen kerran vuosikausiin uiminen tuntui uskomattoman hyvältä. Luotin veteen.

Jossakin vaiheessa tuli elossani sellainen aika, kun mustat vedet alkoivat käsittämättömästä syystä pelottaa. Minua, joka oli juuri niitä ihmistaimia, jotka uivat ensimmäisen kerran, kun jäät lähtivät järvestä ja viimeisen kerran silloin, kun saunalämmin iho höyrysi syysillassa ja jäähtynyt vesi oli mustaakin mustempaa. Kurjet olivat lentäneet ylitseni aikoja sitten.
Kenties se hetki koitti kolmetoista vuotta sitten. Kannoin pientä vatsassa ja näin pelottavia unia pyörteisistä yksinäisistä vesistä. Ajattelinko, että minun uintini on uitu. Tehtäväni on muualla. Kantaa sylissä ja suojella.

Oliko se lauantaiyön huumaa vai jotain muuta, en tiedä... Tiedän vaan, että tuntui mahtavalta katkaista pelolta selkä ja uida.
Ehkä otin askeleen viikkoa aiemmin, kun istuin keskiyön aikaan rannalla ja katsoin miten Timo ui. Ei kauan, mutta kuitenkin enemmän kuin minä.
Luottavaisesti astui järveen, virkistyi ja istui sitten vettä valuvana siihen viereeni.
Järven toisella laidalla loistivat oranssinkeltaisena hehkulamput ja vesisiipat suhasivat yöriennoillaan rantaveden tyynen pinnan tuntumassa.

Aion mennä uimaan yöllä vielä uudestaan. Ehkä jo tänään. Kun sängyissä on hiljaista ja pitkät sormet kietoutuvat rohkaisevina sormieni lomaan.

Kävellään rinnettä hämärässä alas, riisutaan jokainen vaateparsi, jätetään silmälasimme vaatekasojen päälle. Otetaan uskaltavat askeleet hämärään veteen.
Nauretaan vapautuneesti niin kuin viimeksi.

Pelko tuntuu hyvältä voittaa.

5.8.2014

Näin hymyn hänen kasvoillaan.



Höperön onnellinen ilme naamalla lapoin kakkua päreelle. Neljää sorttia ja kuplajuomaa kaveriksi. Helle helli. Rakas ystävä täytti pyöreitä. Minä julistin, että perässä tullaan, vaikka mielestäni ikä on oikeastaan vaan numeroita. Joku kertoi kuulleen ennustajaltaan, että on toista kertaa täällä, Telluksella meinaan.
Minä en luultavasti uskaltaisi mennä ennustajalle, saati miettiä monettako kertaa ja mistä syystä täällä ollaan. Mennään näillä korteilla, jotka on saatu.
Vaikka nyt, kun mietin muistan, että eräänä juhannuksena, eräs otti käteni käteensä ja sanoi toteavasti joitain asioita elämästäni. Eletystä ja tulevasta. Eikä saletisti tiennyt menneestä taipaleestani juuri mitään ennestään...

Ehkä joillain on sellainen taito. Toisilla toisenlainen. Ystävälläni oli hymy kasvoillaan ja elettyä elämää taskuissaan, niin kuin kuuluukin.

4.8.2014

Kesäpoika juoksee vaan.

Päässä soi Savolaisen laulu ja Kesäpäivä Kangasalla. Ulkona on lempeää kesätuulta ja lämpöä miltei 30 astetta. Lampaat söi pinaatit, joku oli nähnyt kulkiessaan talon kohdalla metsän kuninkaan, hirven. Minä olen kuullut vaan joskus syksyisin niiden äänen, kerran ollut koirien kanssa kävelyllä ja nähnyt sänkipellon laidalla emän ja vasan. Pysähtynyt kuin seinään ja odottanut, että suuntaavat matkoihinsa.

Pyykkinarulla kuivuvat rivissä t-paidat, trikoomekot ja shortsit. Ahmalle neuloin yhdet puuvillaiset, kun tuntui, että kaupasta ei saa mieluisia. Tekisin kauhean mielellään enemmänkin lapsille vaatteita. Ei vaan riitä vuorokaudessa tunnit, joten näillä mennään ja silloin tällöin rutistetaan jotain valmiiksi vaikka väkisin.

Kaksinkertaisella puuvillalla neulottaessa tuollaiset peruspöksyt syntyivät yhdessä hujauksessa, kun vaan vauhtiin pääsi.
Jostain selkäytimestä tuntuu tulevan tuollaisen mallin neulonta, sen verran useat villahousut on aikojen saatossa tullut kestovaippavauvoille neulottua.
Tämä perheemme hännänhuippu on kulkenut aika vähän pestävissä vaipoissa, nyt enemmän kun koitan vaivihkaa saada pikkupoika pullavarpaan hoksaamaan, että pöntölläkin saattaisi käydä.

Mutta hei, suosittelen tälläisiä kesäshortseja muillekin pikkuihmisille! Nettiä kahlatessa löytää villavaippahousujen ohjeita, joita voi yksinkertaisesti soveltaa pyörönä neulottavaksi ja langan vaihtaa puuvillaksi näin kesäkelien kunniaksi. Kertokaa jos päätätte kokeilla!

Nämä pullavarpaan housut on neulottu Cataniasta kaksinkertaisena kahdella erivärillä, puikot oli 5 mm, mutta 4,5 mm olisi saattaneet olla paremmat.
Aika hyvänä silmukkamääränä pöksyissä olen pitänyt sellaista, että aloitetaan suunnilleen sillä määrällä silmukoita, mitä kokoa lapsi vaatteissaan käyttää. Tosin siinä vaiheessa kun lapsi kasvaa enää lähinnä pituutta, kannattaa aloitussilmukoitakin luoda vähemmän. Sitten muotoiluja pyllypuolelle lyhennetyillä kerroksilla ja hyvin toimii! Kokeilemalla löytää sellaisen hyvän ja toimivan rytmin monessa jutussa.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

2.8.2014

Lauantai-illan luontofilmi.




Maantien varressa, pienen kesällä heräävän kylän laidalla on talo, jonka pihan elämää saatamme nyt seurata hetken.

On keskikesä. Aurinko alkaa laskea maiden taa. Talon pihassa rehottaa leikkaamaton nurmi, mintut ja lipstikka. Lapsiakin siellä on. Ja jotain niin kovin mielenkiintoista, että toisinaan, joku talon asukkaille vallan tuntematon pysähtyy pihan viereen, tien varteen. Ihan vaan jäädäkseen katsomaan. Nostetaan sitten kättä pihan puolelta, sanotaan hei. Tämä saa poikkeuksetta aikaan sen, että tien puolella nousee kytkin.
Rouva nyppii olemattomilta viljelmiltään jonkun rikkaruohon. Taustalla kuuluu trampoliinin tasainen nitinä, lapset siellä nostavat hikeä pintaansa. Mutterin mallisen saunan piipusta nousee savu.
Eräs istuu kivelle, tekee saunavastan. Nappaa paljaspyllyisen pikkupojan ja kävelevän nakin mukaansa, käy kurkkaamassa metsälaitumelle. Siellä ovat lammas ja toinenkin, vielä kun pysyisivät siellä. Ovat vaan nuo tämän talon lammasneidot seurallisia tapauksia. Kaikista mieluiten viettävät aikaansa märehtien pihassa, siellä missä kaikki muutkin ovat. Varmaan tulisivat illantullen, hämärän hiipiessä, kaikista mieluiten lasikuistin nurkkaan yölevolle jos heiltä kysyttäisiin. Vaan ei kysytä.
Kissa vaanii jotain, loikkaa. Saalis on kuitenkin vain maata varpaiden välissä. Maukaisulla aukeaa ruokakaapin ovi tuvassa ja kippo täyttyy ilman sen suurempia loikkia.

Pihaan yli raikuu hihkaisu, sauna tuntuu olevan valmis. Ehkä saunan jälkeen syövät vielä iltapuuroa.