Viikonlopun hitit: Viisivuotias ja gluteeniton suklaakakku.

 

Sunnuntaina hiivittiin hiljaa alakertaan pakettien kanssa, mentiin sisään kiurukammariin ja laulettiin onnittelulaulu kahdella kielellä. Puhkuttiin ilmapallot täyteen, leivottiin gluteeniton suklaakakku ja jynssättiin petshopit puhtaaksi. Pursotettiin kakun päälle kermarahkavaahtoa ja ne viisi lelutoveria hyppäsi sinne vaahtoon kuin pallomereen konsanaan. 

Aurinko täytti viisi vuotta! Tupa oli täynnä ystäviä ja lapsi oli enemmän kuin onnellinen. Oli hyvä päivä! 

*

Auringonkerääjän gluteeniton suklaakakku

200g voita

2 dl ruokosokeria

3 kananmunaa

3 dl gluteenittomia jauhoja

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 levy tummaasuklaata

1,5 dl maitoa

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat ja vatkaa reippaasti. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan pikkuhiljaa ja sekoita koko ajan. Lisää hyvin pieneksi paloiteltu suklaa ja maito. 

Voitele ja jauhota vuoka (me murskasimme morttelissa riisikakkuja "korppujauhoksi").  Paista kakkua 40-50 minuuttia. 

(Synttärikakku tehtiin tuplaohjeella. Saman ohjeen voi tehdä myös hienoilla vehnäjauhoilla.)

*

Maaliskuu on oikea synttärikuu. Facebook muistuttelee joka päivä, jonkun ystävän tai kaverin juhlapäivästä. On myös käynyt niinkin ihanasti, että viikon sisällä on aamulla herättyään saanut lukea kahteen kertaan puhelimesta vauva-uutisia. Pitäisiköhän neuloa niille ihan uusille, jotain ihan pientä? Pitäisi, ehdottomasti.

Halutessaan lisää synttärikuvia näkee täällä.

Hylly hirsiseinällä.

Siitä on nyt kolme päivää yli kolme vuotta, kun tästä talosta tuli meidän koti. Lueskelin viime viikolla nostalgian nälkäisenä vanhaa blogiani ja muistelin niitä aikoja, kun tänne ensi kertaa tultiin. Lunta oli silloin paljon. Kolme vuotta sitten eräs pullavarvas asui mahanahkani toisella puolella ja koti oli niin kovin erinäköinen kuin nyt. 

Kolmessa vuodessa ehtii paljon. Oppii pitämään omista nurkistaan entistä enemmän, huomaamaan uusia tarpeita ja asioita, joilla arjesta tulee mukavampaa. Kolmessa vuodessa ehtii myös kasvamaan ja kasvattamaan. Ymmärtää myös, että hirsiseinä on kovin kaunis maalaamattomana, vaikka alkuaikoina olinkin vahvasti eri mieltä. 

Tuo hylly muuten ruuvattiin seinään liki ensimmäisenä, kun keittiötä oli vähän remontoitu. Nyt se sai vaihtaa paikkaansa. Entistä parempi, uskallan väittää.

Kirppishaukka esittää toiveensa, että noita mustia Arabian ruukkuja tupsahtaisi muutama sopuhintaan nenän eteen mahdollisemman pian. Olisi onnenapila ja muutama muu vailla nättiä ruukkua! Kevät pistää viherpeukalonkin reippaasti heilumaan. Myös tomaatinsiemenet olisi aiheellista laittaa multaan viimeistään nyt ja alkaa tosissaan pohtia kasvihuoneen uudistamista. Viime kesänä se jäi täysin sille pitäisi ehkä -listalle. Tänä vuonna olkoon se sillä ajatuksista tekoihin -listalla. Muuta sille listalle ei taidakkaan mahtua, koska arki...

Näetkö punaista? Niin minäkin.

On viime aikoina tuo punainen oikein tosissaan iskenyt. Ehkä ilmassa on myös ollut hitunen kirppisonnea.

Vanhoissa Finelin kulhoissa on vaan sitä jotain. Nimenomaan tuo punainen on kiehtonut aina. Kenties siksi, koska ollessani pieni mummoni teki aina makaroonilaatikon sellaiseen. Kyseisen kulhon olen joskus myöhemmin saanutkin ja hiljalleen olen kertyttänyt tuota emalikokoelmaa. Toisinaan niitä on osunut sopuhintaan kohdalle, mutta vieläkin olisi tilaa. Kuvissa näkyvä kulho on löytö, jonka tein joku aika sitten kirpparilla. Kannoin sen onnessani kotiin. Se on oiva kulho hedelmille tai salaatille.

Rauhanmantereen keittiö elää tällä hetkellä pienten muutoksien kourissa. On muokattu vähän kaappeja, siirretty hyllyjä ja vaihdettu pöytäkin pyöreään. Keittiön koko tuntui tuplaantuvan ja viimeistään nyt on selvää, että väriä tästä tuvasta ei ainakaan puutu. Tuntuu kotoisalta. Aallon pöytä 91 löytyi nettikirpputorilta. Jalat olivat turhan lyhyet ruokapöytäkäyttöön, mutta ikealaiset saavat nyt ajaa asiaansa. Tosin jotkut tukevammat olisi hakusessa.

Kirpputoreilla on tullut viime aikoina poikettua aina sopivan osuttua kohdalle. Aika ihania juttuja onkin löytynyt. Ylimmässä kuvassa näkyvät asiat lehtitelinettä ja Nappulaa lukuunottamatta on nekin kirppislöytöjä tämän vuoden puolelta. 

Arabian kukkaruukut maksoivat pari euroa kappaleelta, koska molempien aluslautasista oli lohjennut pieni pala. Kuitenkin niin pieni, että sitä ei herkästi huomaa. Ja ainahan tuon kohdan voi kääntää seinään päin. 

Sarpanevan kynttilänjalka oli ilahduttava löytö sekin. Aika kauan olen sellaisesta haaveillut. Myyjä kertoi sen olleen laatikossa liki käyttämättömänä vuodesta -78 saakka. Meillä se on ollut käytössä joka päivä.

Arabian musta öljylampun puolestaan löysin eurolla, tykkään sen pullavasta mallista kovasti. 

Kirppikset on sitten huikea juttu! Minä pidin omaa kotikirppistä tuttavilleni jokunen viikko sitten, mutta kesäksi suunnittelin kesäkirppistä Neidonkammariin eli toiseen kesähuoneistamme. Olisiko siellä ruutujen toisella puolella kiinnostusta tulla poikkeamaan jos näin kävisi? Rauhanmanner on aikalailla Turun ja Helsingin puolessa välissä.

Mehuvinkkejä puristelijalta.

 

Työtason nurkassa jo hyvän tovin lähinnä pölyä kerännyt toveri on herätelty eloon. En tiedä ketä tästä nyt olisi kiittäminen, mutta onnellinen yhteiselomme on jatkunut jo aikansa. Täällä on nimittäin laitettu puristellen. 

Tuorepuristetussa mehussa on joku jännä juttu. Sitä on hauska tehdä, välillä onnistuu ja välillä ei. Ihan niin kuin soppakattilankin äärellä. Lisäksi voin melkein tuntea, kuinka vitamiinit imeytyvät kehooni, kun juon lasillisen mehua. Oikeastaan mehunpuristamisessa kulminoituu mielestäni tuo keittiöpuuhailu ylipäätään. On hienoa nähdä, kuinka eri ruoka-aineista syntyy jotakin niin herkullista.

Tämä lienee sellainen juttu, joka väistämättä herättää kysymyksen, että miksi kummassa en vaan rouskuttele niitä hedelmiä ja vihanneksiä siltään. En osaa vastata siihen yksiselitteisesti. Välillä on vaan mukava juoda mehua. Ja väitän, että tuollaisen hedelmämäärän syöminen kerralla ei onnistuisi edes minulta. 

Miksi en osta mehua kaupasta? Ostan kyllä, mutta jotenkin tälläisessä tuorepuristetussa mehussa on parempi, silkkisempi, suutuntuma. Eri porkkana- tai appelsiinierän välisen makueron huomaa myös selvästi, mikä taas laittaa pohtimaan, että millä tavalla niiden "kaupanmehujen" maku saadaan pysymään niin tasalaatuisena. 

Puristan mehua yleensä noin litran kerrall. Kaadan sitten kannuun ja säilytän jääkaapissa. Vuorokauden kuluessa kannu on lähes poikkeuksetta tyhjä. 

Olen jumiutuvaa sorttia, joten viime aikoina mehulinkoon on eksynyt lähinnä porkkanaa, selleriä ja appelsiinia. Sitä on tuo oranssi kuvissa näkyvä mehu. Vihreässä juomassa puolestaan on vihreää omenaa, kurkkua, selleriä, sitruunaa ja inkivääriä. 

Seuraavaksi kokeilen jotain greippimehua, sitä teen kyllä vaan lasillisen, sillä perheessämme ei ole suuria greipin ystäviä lisäkseni.

Onko siellä ruutujen toisella puolella muita puristelijoita? Mikä on suosikkiyhdistelmänne?

Suklaata? Raakana kiitos.

En tykännyt lapsena kovin paljon suklaasta, ymmärsin tuon jalon aineen hienouden vasta tuossa toisella kymmenellä pyöriskellessäni. Tämä on jälleen osoitus hitaudestani... Sen jälkeen tavaraa onkin sitten kulunut. Patukka, levy ja kilo konsanaan.

Syksyn Helsingin reissuilla suuntasin nenäni aika usein Hymyyn, kaverini pitämään raakakahvilaan. Ehkä ideat raakaherkuista kotioloissa saivat pontta juurikin siellä, kakkujen ja kaupungin parhaan kahvin äärellä. Tätä pitäisi päästä itsekin kokeilemaan! Onneksi myös Timo innostui asiasta.

Joulun aikoihin kokeiltiin testausmielessä kaupasta löytyviä raakasuklaita. Suosikki löytyi ja mikä makumuisto siitä jäikään!

Satoi lunta hiljalleen, meillä oli yhteinen vapaailta. Oltiin menossa juhliin. Noustiin bussiin Ykköstien varresta, juotiin shampanjaa. Ihan vaan siksi, koska pystyimme tekemään niin. Matkalla haetiin kaupasta heijastimet, ja raakasuklaata! Mentiin metrolla, pidettiin käsistä tiukasti kiinni. Minua jännitti kamalasti. Kädet oli vähän kipeät edellisenä päivänä tehdyistä tatuoinneista. Kaivoin laukusta palan suklaata Timolle ja sitten minulle.

Juhlat olivat ihanat, rennot ja kivoja muistoja mieleenjättäneet. Mentiin paikallisen kautta hotelliin. Asvaltilla oli kevyttä lunta. Suussa maistuu kahvi sekä suklaa. Se suosikki, kaupasta ostetuista.

Joulupäivinä Timo työnsi oman lusikkansa suklaasoppaan, teki ensimmäisen satsin raakasuklaata flunssankourissa painiskeleville perheenjäsenille. Aloituspakkaus sai kurvaamaan kaupan kautta ja hankkimaan suuremman arsenaalin tarvikkeita tähän harrastukseen.

Eilen en enää malttanut minäkään olla kokeilematta!

*

Yksinkertainen raakasuklaa Rauhanmantereen tapaan

100 g kaakaovoita

1 rkl kookosöljyä

2-4 rkl agave-siirappia

6 rkl kaakaojauhetta

hyppysellinen ruususuolaa

3 tl maca-jauhetta

kaakaonibsejä ja luomucashewpähkinöitä

Kaakaovoi ja kookosöljy sulatetaan vesihauteessa korkeareunaisessa astiassa. Sulaneeseen rasvaan sekoitetaan agave-siirappi, joka toimii makeutusaineena suklaassa. Seuraavaksi joukkoon sekoitetaan joukkoon kaakaojauhe, maca-jauhe ja ruususuola. Joukkoon voi lisätä myös kaakaonibsejä ja rouhittuja luomucashewpähkinöitä.

Massa kaadetaan astioihin ja annetaan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Minä lisäsin eilen suklaakippojen pohjalle, ennen massan kaatamista, cashewpähkinän, kaakaonibseja ja kuivattuja mulpereita. Mulperi maistuu ihanalta!

*

Onko ruutujen toisella puolella muita raakasuklaaseen hurahtaneita? Entäs oletteko kokeilleet kakkuja? Minä olen kerran, vahingossa, vaan kokeilen toistekin. Ehkäpä palaan siihenkin asiaan.

Ihanaa viikonloppua!

Lista, top 4.

 

 

 

 

- Tigeristä saa eurolla kaksi kruunukynttilää. Haettiin kaupunkireissulla taas kimppu. Oranssit ovat olleet tämän viikon hitti.

- Pullavarvas on toisinaan hieman kranttu ruokien suhteen. Mutta jos mikään muu ei maistu niin höyrytetty parsakaali, cashewpähkinät ja raejuusto uppoaa aina. Parsakaalia saa muuten höyryttää aika läjän tälle porukalle! Kaveriksi tein jääkaapin jämistä salaatin. Siinä oli esimerkiksi sharon-hedelmää, tofua ja avokadoa. Ruskean (Finelin?) emalikulhon löysin viime viikolla kirppikseltä kolmella eurolla. 

- Heitin eteisen lattialle räsymattoa ristiin ja rastiin. Ennen joulua löysin yhden ehjän, nätin ja haisuttoman räsymaton roskiksesta. Dyykkari tässä moi, kannoin sen siis mukaani!

- Viime lauantain Porvoon reissun jälkimainingeissa aloitin neulomaan sukkia Teeteen goodiebagistä löytyneistä langoista. Valkoinen on Teeteen Tundra-alpakkasukkalankaa ja kirjava Halti-villasekoitelankaa. Passelia siis sukkiin sekin. Ohjeena handepanden Broken Seed Stitch Sock! 

Näillä mennään!

Olla ja öllöttää.

 

 

Tällä viikolla on ollut monena päivänä sellainen olo, että kumpa vaan voisin olla öllöttää kotona. Hiippailla tuttuakin tutuimmissa nurkissa, siivoilla ohi kulkiessani paikkoja vähän parempaan ruotuun. Suunnitella jotain uutta, odotella tulevaa ja sitten mennä kävelylle pikkuväen kanssa. Tehdä hyvää ruokaa ja keittää teetä tai kahvia. 

Opettelin nimittäin keittämään aeropress-kahvia tuossa jokunen päivä takaperin, ja voi pimpula! Miten se onkaan hyvää! Yksi kupillinen päivässä riittää. Arkista onnea on sellainenkin.

Paria lasta on saanut maanitella aamuisin sängystä ylös. Ymmärrän heitä kyllä mainiosti. Klassisista lastenkasvatustavoista vain yksi on toiminut tiukimpien paikkojen kohdalla. Kiristys - ei toimi. Uhkailu - ei toimi. Vaan lahjonta, saat mansikkasmoothien jos nouset, on toiminut. 

Neulekori huutelee ja langat. Tekisi mieli aloittaa uusi neule toisensa perään, vaan ensin jotakin valmiiksi. Raidallisen neulepaidan viimeiset silmukat on nyt vihdoin päätelty. Ehkä seuraavan pyykkikoneellisen jälkeen on luvassa vimmaista langanpäiden päättelyä. 

Viikonloppukin! Hurautan tänä iltana ystävän sohvalle majoittumaan, sitten aamulla Porvooseen tapaamaan bloggaritovereita. Uskoisin, että tästä tulee hauskaa.

Ihanaa viikonloppua teille sinne ruutujen toiselle puolelle! Mitä ajattelit puuhailla?

18. joulukuuta.

 

Tavallinen torstai. 

Kissa kiipesi puuhun paisti haaveissaan. Ikkunan takaa hihkuttiin kuorossa, että mene nyt Lilli-hyvä alas sieltä puusta, se on lintujen puu! 

On pikkupakkanen. 

Uuniin laitetaan kohta taatelikakku, Aurinko-apulainen sellaista päätti leipoa. Koska isi tykkää niin kovasti sellaisesta herkusta. Pikkuveli viihtyy majassaan. Minä puolestaan taidan tönäistä takalistoni kiinni sohvaan, neuloa yhdet pikkuiset sukat valmiiksi. Haaveilla samalla, että seinä saisi raakalautaa pinnakseen jo huomenissa. Valkoista maalia kanssa. 

Juhlavaatteet pitää pestä ja silittää.

16. joulukuuta.

Ehkä voisi leipoa pipareita? Isoin lapsista haluaisi sellaisia, mitä isomummulla on. Eli pulleita ja pehmeitä. Oma mummoni leipoi rovastin piparkakkuja, sellaisia aika paksuja ja kovia, kermaisia. Itse en ole löytänyt suosikkireseptiäni vielä. Haluaisin vaan, että niissä olisi aikatavalla niitä mausteita. Etsintä jatkukoon...

9. joulukuuta.

 

Synttärityttö siinä. Juhlatouhut, ystävät ja ilo ympärillään. Mun oma Haitula <3

Äiti-ihminen tässä. Meni muuten kakun kanssa siitä, mistä aita oli matalin ja pyörähti pakastealtaalla. Pisti vadelmaa rahkakermavaahdolla väliin ja vaahtokarkkeja koristeeksi. Oli muuten kerrankin sellainen kakku, jossa ei maistunut stressi. Suosittelen testaamaan. Kakkulautasille jäi vain tahrat. Ilmeisen onnistunut versio siis, eikä mennyt ärräpäiksi saati hiustenhalkomisiksi tuo homma.

* 

She is 8 years old today! 

8. joulukuuta.

 

Sunnuntaina taivas oli sininen. Itsenäisyyspäivältä pöytään jäänyt kangas näytti kovin raikkaalta. Illalla lasikuistin yksi seinä oli tapettia ja muutamaa raakalaudan palaa vaille valmis.

Maanantai-aamuna niskassa raskas musta ryökäle. Vihmoi vettä ja pullavarvas totesi, että äiti on tosi paljon sumua. Kurvattiin kaupan kautta kotiin, poltettiin tyylipuhtaasti puuro pohjaan ja polkaistiin käyntiin erään neidin 8-vuotis syntymäpäivät. Voi sitä meininkiä, mitä paristakymmenestä 7-10 vuotiaasta lähtee!

Huomenna herätään hymyjen kanssa ja lauletaan. Meidän Haitulalla on oikea juhlapäivä!

Koti, suklaa, isäinmaa.

Ulkona leijaili jokunen hiutale ja lämpömittari huiteli jossain nollan tuntumassa. Näiden olosuhteiden vallitessa esitettiin minulle vaatimaton pyyntö. Että voitaisiinko me mitenkään muuttaa talveksi jonnekin lämpimämpään. Niin kuin vaikka Espanjaan tai Kreikkaan. 

Koska elämän realiteetit ovat kuitenkin mitä ovat, oli lyötävä negatiivinen vastaus tiskiin ja käskettävä tyytymään siihen mitä täällä on. Viileät lattiat, nurkista vetävät huoneet ja hirmu lämmin tunnelma. Kynttilöitäkin, vaikka joka huoneeseen ja pönttöuuneissa tulet. Suosittelin myös villapaidan päälle pukemista, villasukkia myös. Ei auttanut, illalla nousi kuume. Erään toisen nenästä valui jotain ektoplasman oloista. Voi syys. Ehkä pitäisi notkistaa varttansa ja opetella hypähtämään leivinuunin pankolle lämmittelemään.

Marraskuussa sitä kyllä mönkii yleensä sellaisessa harmausmassassa, että menolippu jonnekin aurinkoisempaan ja vähemmän pilvisempään voisi olla ihan paikallaan. Mutta on marraskuussa puolensakin, kuten vaikka... No, vaikka... Esikoisen syntymäpäivä!

Vaan vielä ei olla marraskuussa. Keltainen lokakuu on oikein hyvä myös.

Mutta minkähänlaisia vastaiskuja tähän hiipivään harmauteen ja lamaannuttavaan pimeyteen keksisi? Itseasissa melkein kaikki muu paitsi suklaa käy, koska edellisten talvien suklaakarkeloista on vielä merkkinsä tuossa keskivartalon tienoilla huomattavissa...

Löytöjä kotiin.

Keittiön astiahylly on saanut uuden toverin kannateltavakseen. Sunnuntaina nimittäin karautettiin pitkästä aikaa kirpputorille, oikein asioikseen. Hellässä huomassani kannoin sitten kotiin tuon Oiva Toikan vihreän Fauna-lasin.

Vanhimmalla tytöllä oli toiveissa löytää kirpputorilta vaatteita itselleen, kun minä puolestaan lähdin mukaan mieli täysin avoinna. Kirpputorien hienoushan on juuri siinä, että koskaan ei voi tietää, mitä löytää tai löytääkö yhtään mitään.

Salossa on oikein hyvät kirpputorit ja tällä kertaa ostoskoriini päätyi tuon lasin lisäksi Marimekon Kuusikossa-kangasta verhon verran ja samaa tavaraa jonkun ompelemana tyynyliinana. Molemmat kankaiset toverit jatkosijoitetaan alakerran toisen kammariin. Kyseisen huoneen ikkunoissa keikkuneiden unikkojen aika on nyt hetkeksi ohi. Kuusikko pääsee niiden tilalle, jahka eräällä rouvalla on tarmoa tarttua ikkunanpesupuuhiin.

Kirpputoreilla huomaan katselevani monenlaisia juttuja. Jos olen astiatuulella menen ehkä eri kirpputorille, kun silloin jos tahtoisin löytää pilteilleni jotain päälle pantavaa.

Toisinaan saatan etsiä huonekaluja, mutta hyvin harvoin, sillä aika on opettanut, että oikeat huonekalut kulkeutuvat kyllä ajan myötä luokseni. Mielummin olen ilman, kun hankin sitten jotain, joka ei oikeasti miellytä.

Vihreälasi itsessään on sellainen juttu, joka minua puhuttelee aina vain. Niitä koitan aina kulkiessani katsella. Muitakin vihreitä asioita on aikojen saatossa tullut kirpputorilta kotiin kannettua, kuten tuo astiahyllyn kuva kertookin.

Oikeastaan tuo hylly on hyvä osoitus siitä, kuinka asiat tänne meille kotiin ylipäätään ajautuu. On vain kaksi tapaa: tarve tai halu. Yleensä nämä kaksi vielä kohtaavat.

Olen huomannut, että itselleen ylimääräisen tavaran nurkissa pyörittely on energiat kadottavaa ja mielenlamauttavaa puuhaa, siksi kodissamme ei olekaan asioita, joista emme oikeasti pidä.

Täällä ovat sulassa sovussa niin kirppiskamat kuin markettilöydöt ja muut.

Tämä koti, kuten tuon hyllynkin tavarat, ovat rakennettu täysin itsekkäästi, sellaisilla jutuilla, jotka mielyttävät vain meitä.

*

Kirpputorilta tuon hyllyn sisällöstä ovat seuraavat:

Marimekon Muija- ja Unikko-purkit, A-kirjain, Kumelan lasipurkki ja tuohikoppa. Kirkas kivituikku, vihreät Kartiot, Sukat makkaralla -lasit, Fauna-lasi, Gustavsbergin Berså-voirasia, vihreät päälletysten pinotut lasiastiat, tietääkö joku muuten, mitä nämä mahdollisesti ovat?

Hei sinne ja hei tänne.

1. Hei pienet!

2. Hei herkut!

3. Hei Buzz Lightyear, Herra Puukenkä ja Neiti Räsymatto!

4. Hei tyypit!

5. Hei koreileva, hippeilevä, taiteileva pukukirja ja Marimekkojen kuosikimara!

6. Hei herkullinen Helsinki!

7. Hei rakas!

8. Hei Sandro ja mahtava jälkkäri!

Eli yksinkertaisemmin, kuvia viime viikolta vielä. Juuri näistä tuli minulle nyt hykerryttävän hyvä olo.

PS. Mikäli minä kirjoisin taulun voisin ikuistaa tuon saman lausahduksen, mikä kuvassa 3 näkyy. Se on vain kertakaikkisen hauska!

Unohtumatonta elämää ruokapöydän ääressä.

Ihmisen isoja iloja on todellakin tuo syömispuoli. Alla ruokia joita allekirjoittanut on napaansa lappanut viime päivien aikana:

Perjantaina söin ainakin grillattua soijachorizoa, maissia, kesäkurpitsaa, salaattia ja perunoita. Jälkiruuaksi ystävän innoittamana köyhiä ritareita. Kannattaa tehdä, oli ihan mielettömiä, pitkästä pitkästä aikaa!
Lauantaina vedin älyttömän läjän hapankorppua. Hapankorpun, kermajuuston ja kurkun liitto on perinteinen ja käsittämättömän ihana. Myös lauantaina grillattiin soijachorizoja ja maisseja taas. Mutta myös vartaita joissa oli oliiveja ja uusia perunoita. Ihana makuelämys, suosittelen kokeilemaan tuotakin! Ja sitten oli vielä kesäkakkua, eli sitruunaista kakkua raparperillä. Älyttömän hyvää. Teen ehkä huomenna uudestaan.
Sunnuntaina olen todennäköisesti myös syönyt. En vaan yhtään muista mitä.
Maanantaina olen myös syönyt. En vaan muista mitä.
Tiistaina söin ainakin uusia perunoita ja pullaa. Kikhernesalaattiakin.
Keskiviikkona paistettuja uusia perunoita ja croisanttia, macaronin kanssa. Puuroa illalla! Ja sitä kikhernesalaattia.

Näin siinä käy. Yksinkertaiset asiat unohtuvat. Onneksi muistan edes lasteni nimet, ruokapöydän ääressä niitäkin näin kesällä useimmiten tapaa. Muuten huitelevat pihalla ja muissa touhuissaan, niin kuin kesällä kuuluukin.

Raparperimansikkahillo inkiväärillä.

Lupailin itselleni, että tänä kesänä keittelen hilloa kellariin useamman purkin talvea odottamaan.Tässä vaiheessa kesää marja- sekä omenahillot antavat vielä odotella itseään, mutta pakastimella tai pakastealtaalla voi toki käydä ja raparperipuskassa ainakin.

Äitienpäivänä sain järisyttävän hyvää kakkua, jossa hillona oli raparperiä, mansikkaa ja inkivääriä yhdistettynä keksipohjaan ja juustoon. Tuon makumuiston siivittämänä aloin itsekin keittämään hilloa. Koska viime kesän mansikat on jo aikaa sitten syöty parempiin suihin omasta pakastimesta, ostin kaupasta pakastemansikoita (niitä sai nyt luomunakin) ja aloin hommiin!
Hillon keittäminen on aika simppeliä puuhaa, mutta itse olen kuumien lasipurkkien kanssa touhuamisen kanssa ehkä hieman ylivarovainen ja pienet apulaiset saivat olla sivussa, kun hoitelin purkittamisvaihetta.

Raparperimansikkahillo inkiväärillä

6 dl pilkottua raparperiä
4 dl pakastemansikoita
tuoretta inkivääriä ainakin peukalon pään kokoinen pala
3 dl hillosokeria
1/2 dl vettä

Pilko raparperi pieniksi paloiksi ja laita kattilaan pakastemansikoiden kanssa. Mansikoiden on hyvä saada sulaa hieman ennen keitto-operaatiota. Kun marjat ovat pehmentyneet huoneenlämmössä, lisää kattilaan kuorittu ja pieniksi paloiksi pilkottu tuore inkivääri sekä vesi. Anna seoksen porista liedellä hetken aikaa ja lisää joukkoon hillosokeri. Keitä hilloa kymmenisen minuttia sekoitellen välillä, kuori myös mahdollinen vaahto pois seoksen päältä.
Jäähdytä hilloa hetken aikaa ja lisää puhtaisiin kuumiin purkkeihin.

Tätä herkkua on testattu jo jäätelön sekä puuron päällä, eikä se todellakaan jättänyt kylmäksi.

Valmis hillo säilyy kellarissa tai jääkaapissa mainiosti.

*

Koska Rauhanmantereen raparperipuska on vieläkin ihan uskomattoman kokoinen pöheikkö, ajattelin kokeilla toisessa kuvassa näkyvästä Purkissa! -kirjasta muutamaa raparperireseptiä.
Kirja tarjoaa säilönnän lyhyen oppimäärän ja läjäpäin ihania reseptejä. Niin marjoille kuin muillekin säilöttäville.
Tapasin viime syksynä Kotolivingin Superkoto tapahtumassa kirjan kirjoittaneet Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin vaikuttuen naisten uskomattomasta ammattitaidosta ja rakkaudesta ruokaan.
Siltä samalta reissulta tuo kirjakin tuli hankittua, olin varma naisten yhdessä työskentelyä hetken seurattuani, että myös kirjasta välittyy sama välitön, ruokaa kunniottava fiilis, kun siinä omenahillokattilan äärelläkin. Olin oikeassa. Seuraavat raparperireseptit on siis löydetty, nyt täytyy vaan ottaa aika niiden toteuttamiseen.