28.12.2014

Vanha viidakon sanonta.



Joulupäivänä heräsin kainalossani kekäle. Rakensin leivinuunin lämpöön pesänpehmoisen ja siirryin haukkaamaan happea pakkaseen, kun pullavarvas nukkui kuumettaan pois. Oli kerrassaan kaunis pakkaspäivä. 
Illalla juotiin glögit mahtavimpien mökkinaapureiden kanssa, katsottiin siinä Woody Allenin hengentuotoksiakin jouluyössä ja painettiin pää pehmoiseen tyynyyn, kun päivä oli jo vaihtunut toiseksi.
Aamulla kolotti, pakotti ja palelsi. Kuumemittarin lukemat olivat noususuhteiset. Uni maittoi, maittoi vain. Nyt on menossa kolmas sairastamispäivä ja en uskalla toivoa enää kovin pikaista parantumista, kuitenkin kalahtaisi se kalikka omaan nilkkaan. 
Ärsyttää. 
Onneksi minulla on ollut kainalokavereita ja rakas, joka tuo appelsiininpaloja sekä raakasuklaata syötäväksi. Keittää inkiväärijuomaa ja tulee tukemaan suihkuun, kun itse en luota omiin jalkoihinikaan.

Sairastaminen on syvältä. Mutta lumi on tuonut kauniin valon tupaan.

Ja niin ja, että mikä se sanontajuttu tuolla otsikossa... Jos olisi mennyt toiveideni mukaan niin tässä vaiheessa joulunpyhiähän (joulu jatkuu loppiaseen) minulla olisi ollut uudet lapaset neulottuna koko porukalle ja täällä olisi leivottu, laskettu pulkalla ja katsottu elokuvia sekä soitettu kissanpolkkaa kilpaa. Mutta, ei mennyt niin kuin Strömsössä.

24.12.2014

24. joulukuuta.

Rauhanmantereen väki rauhoittuu nyt joulun viettoon. Iloa, valoa ja rakkautta joka tupaan!

Jouluiloa! God Jul! Merry Christmas! 

23.12.2014

23. joulukuuta.

On juostu kauppaan ja takaisin. Pistetty lahjoja pakettiin, vähän koitettu selättää pyykkivuorta. Haettu kuusi omasta puolen hehtaarin metsästä, kaiveltu jotain koristeita laatikosta. 
Lasikuistilla soi sirkkeli tänäkin iltana ja minä neulon vielä yhdet sukat lahjapakettiin. Hyvää yötä! Huomenna on joulu.

22.12.2014

22. joulukuuta.

Hikisen lasin takana joulukuu. Valkea maa. Jäätynyt järvi. Hiljaisuudessa rapsahtelevat kuusten oksat.

Hämärässä kylpyhuoneessa villojen päällä, untuvien alla, makaa päänsärkyinen. Valvon vierellä. Neulon.

Sammutan valot, kuivurin. Sytytän neljä kynttilää.

Puhallan pian kolme pois, jätän yhden valaisemaan. Kynttilän valo on pehmeä.
Ehkä kuitenkin pois tuo viimeinenkin. Jos jäisin tähän pimeään yöhön vahtimaan. Hän nukkuu viimeinkin. 

Seinän takana saha ja naulain soivat tulevan joulun aariaa.

20.-21. joulukuuta.

Juostaan niin, että perässä ei meinaa pysyä. Silti olo on hyvä, kun vaan muistaa syödä. Vesilasillisella ei pitkälle pötkitä... 

19.12.2014

19. joulukuuta.

Kyllä se on niin, että toisinaan lapsen kasvoilta tunnistaa ne vauvavuoden ilmeet aivan täysin. Niin kuin tänään, kun aamulla laitettiin Aurinkoisen hiuksiin kiharaa ja valkoista juhlaleninkiä päälle. Mentiin joulujuhlaan. Ihmetyksen pystyi lukemaan lapsen kasvoilta.

Kotiin tultua piti laulaa pullavarpaalle päiväunilauluksi: "Se allihuuppa." Ja minä tyttö lauloin, molemmilla kotimaisilla. 

Onkohan mistään muusta juhlasta niin paljon lauluja kuin joulusta?

18.12.2014

18. joulukuuta.


Tavallinen torstai. 
Kissa kiipesi puuhun paisti haaveissaan. Ikkunan takaa hihkuttiin kuorossa, että mene nyt Lilli-hyvä alas sieltä puusta, se on lintujen puu! 
On pikkupakkanen. 
Uuniin laitetaan kohta taatelikakku, Aurinko-apulainen sellaista päätti leipoa. Koska isi tykkää niin kovasti sellaisesta herkusta. Pikkuveli viihtyy majassaan. Minä puolestaan taidan tönäistä takalistoni kiinni sohvaan, neuloa yhdet pikkuiset sukat valmiiksi. Haaveilla samalla, että seinä saisi raakalautaa pinnakseen jo huomenissa. Valkoista maalia kanssa. 

Juhlavaatteet pitää pestä ja silittää.

17.12.2014

17. joulukuuta.

Bretzel, peurat ja mäen takana muuttuva maailma. 

Bretzelistä en tiedä. Vehnähuttua suolahipuilla, joku saattaisi sanoa. Ehkä kuitenkin hieman enemmän.

Peurat. Niitä näkee täällä alituiseen. Tänään neljä valkopyllyistä tallin läheisellä pellolla myöhäisellä lounaalla. Kerrankin oli kamera käden ulottuvilla ja valoa kuvata.

Muuttuva maisema. Kun kapuaa honkien ohi saattaa nähdä entistä enemmän taivasta. Vaan myös metsäkoneen hiekkaan jättämät jäljet. Laakson, järven ja sen vastarannan. Ennen oli kuusimetsää. Tontin rajan väärällä puolella seisova Haitulan ajatuspuu. Sen sylissä saattoi istua. Nyt siitä oli enää torso jäljellä. Vain suorat kelpaavat tehtaaseen. 

16.12.2014

16. joulukuuta.

Ehkä voisi leipoa pipareita? Isoin lapsista haluaisi sellaisia, mitä isomummulla on. Eli pulleita ja pehmeitä. Oma mummoni leipoi rovastin piparkakkuja, sellaisia aika paksuja ja kovia, kermaisia. Itse en ole löytänyt suosikkireseptiäni vielä. Haluaisin vaan, että niissä olisi aikatavalla niitä mausteita. Etsintä jatkukoon...

15.12.2014

15. joulukuuta.

Punaisen ja valkoisen liitto on kaunis tähän aikaan vuodesta. Joskus meillä oli punainen seinä keittiössä. Toisinaan muistelen sitä ja mausteista lämpöä, joka oli varmasti osittain värin ansiota. Värejä ei pidä väheksyä!
Kaivelin joulukoristeita tuossa taannoin ja nostin laatikosta esiin viisi tonttua. Oikeastaan ne ainoat, mitä meillä on. En piittaa liiemmin koristetontuista, mutta näissä tovereissa on sitä tunnetta, jota koristeelta haluan. Nuo kaksi savesta tehtyä olen joskus sen punaisen keittiön aikaan ostanut jostain joulumyyjäisistä, varmaan Vanhalta tai Naisten joulumessuilta, tekijää en muista vaan kumpa muistaisin. Olisin valmis laajentamaan juuri tuota tonttujoukkoa!
Ne kolme muuta on huovasta tehtyjä tovereita kahden isomman lapsen koulutaipaleen varrelta. Mainioita veikkoja nekin!

Neulepuikoilta syntyy tätä nykyä sukkia, tekisi mieli tehdä ehkä vähän muutakin. Kirjoneuleen tahtoisin opetella, vaikka sitten niihin sukkiin.

Tuon kuvan kirjoneuletakin on neulonut mummoni minulle noin 26 vuotta sitten. Nyt se lämmittää oman pirpanaiseni viluisia käsivarsia. Tämä on jälleen oiva osoitus neuleen ja käsityön hengestä. Laadukkailla materiaaleilla käsitöitä tehtäessä ne kestävät niin käyttöä kuin aikaa. Tästä takista on vuosien saatossa pudonnut nappi, muuten se ei kalpene tuoreemmille tuttavuuksille lainkaan.

Reipasta uutta viikkoa!

14.12.2014

14. joulukuuta.

Lasikuistilla on jälleen remonttipäivä, niin kuin eilen ja aika monena iltana viime viikolla. Seinät valmistuvat hiljalleen. Tuumaillaan seinän sisään, sopivaan koloon, rakennettavaa kaappia ja siitä, että olisiko lattia hyvä korjausmaalata nyt samassa rutistuksessa vai vasta myöhemmin.

Viime sunnuntaina yksi seinä sai levyt ja nyt on koolattu viimeinenkin. Kattoon pistetään yksi hirrenpätkä  entisen jatkoksi kenties tänään ja viimeistään loppuviikosta mennään rautakauppaan lautaostoksille, ennen sitä eräs lentää vielä työmatkalle muutamaksi päiväksi. Minä seison aikalailla ihmettelijän asemassa näiden työvaiheiden aikana, yritän ruuvata edes verhotangon paikalleen. Kankaat itse verhoihin odottavat ompelijaansa. Sen pystyn tekemään.

Haitulan synttäreille koristeeksi laitettu viiri tuo riemua remontin keskelle. Aika uskomattomalta tämä tuntuu. Lasikuisti on todellakin, viimein, loppusuoralla remontin suhteen. 
Pitkälle ollaan tultu siitä tilasta, jossa ensimmäisenä talvena lattialle jätetty vesikuppi meni jäähän. Sen jälkeen tuo koko komeus on avattu lattiaa, kattoa ja seiniä myöten. Rakennettu uudestaan pala kerrallaan.
Oli yksi elokuu, kun kodistamme puuttui muutama pätkä ulkoseinää. Sen jälkeen, kun seinät saatiin rakennettua tuli ihan hullu tunne, kun ovi puuttui. Jokuhan saattaisi tulla kutsumatta. Sitten tuli ovi ja mielenrauha. Nyt illalla viimeisenä tarkistan, että lukko on napsautettu alas eikä ovi aukea kahvaa painamalla. 

Mitä lasikuisti sitten vielä vaatii? Tapettia ensimmäisessä kuvassa näkyvälle seinälle, verhot ikkunaan ja muutaman lampun kattoon. Kaikki muu odottaa valmiina paitsi ne lamput. Täytyy saada täydelliset, tähän kotiin ei tuoda mitään joka ei miellytä. Ollaan mielummin ilman kuin kompromissien kanssa.
Sitten vielä perinpohjaisen kuuraamisen ja tavaroiden paikoilleen laittamisen. Jouluna saattetaan sitten kantaa pöytä isojen ikkunoiden ääreen. Kumpa tämä lumi pysyisi.

Lämmintä kolmatta adventtia teille.

11.12.2014

11. joulukuuta.


Tovi sitten tuli mittariin kolme vuotta ajokortillisena ihmisenä. Hetken kuluttua tulee neljä vuotta siitä, kun Helsinki jäi taakse, maaseutu kutsui. Jos jotakin nupinaa keksin täällä metsän keskellä asumisesta niin sen, että kävelemällä jokaiseen paikkaan on vähän turhan pitkä matka, ainakin tässä elämäntilanteessa. Kellon viisarit juoksevat todella lujaa. 
Kenties joku kovanluokan downsiftaaja (että muuten inhoan tuota sanaa) kykenisi eloon ilman autoa tälläisenkin joukkion kanssa, mutta meille tuo kumipyöräinen toveri on uskomaton arjen helpottaja.
Silti välillä kaiholla muistelen Helsingissä kulkemista. Kävellen ja julkisilla pääsi kaikkialle. Ehkä aika on vähän kullannut muistoja, eihän se nyt aina niin juhlaa ollut sekään.

Vaan tänään käveltiin. Aurinkoisella oli puurojuhla ja se oli sellaisessa paikassa, johon kahden pikkutyypin kanssa tallusteli alle puolessa tunnissa. Oli muuten ihana! Ja mikäpä noissa maisemissa kulkiessa. Tykkään valtavasti asua täällä, missä aina voi kuulla ajatuksensa, säännöllisesti esiin pullahtavasta Helsinki-ikävästä huolimatta.

10.12.2014

10. joulukuuta.


Tänään se iski takaraivoon kuin metrinen halko. Että jouluun on tosiaan vaan se pari viikkoa. Hirmuisen kiva olisi keitellä vielä glögiä kavereiden kanssa, leipoa pipareita ja neuloa paljon. Eilen illalla olin ajatellut keskittyä jälkimmäiseen vaan kuinkas sitten kävikään... Ajattelin hetkeksi oikaista sohvalle ja loppu onkin historiaa. Viluisena vaelsin sänkyyn tuntia myöhemmin ja vetelin hirsiä seuraavat 8 tuntia vielä oikein suloisesti. 
Korjasin neulomispuuhan puutetta sitten tänään. Enää vaaditaankin vain pieni rykäisy, jotta voin kiljua, että valmista tuli! 
Niitä blogimaailman hittejä eli joulukalenterisukkia en saanut tänäkään vuonna aloitettua, mutta toisaalta onhan noita keskeneräisiä sukantekeleitä jo ennestään nurkat pullollaan.

Sellaistakin mietin, että hirmu mielelläni valittaisin taas säästä. Vaan on ne ongelmat päiväntasaajallakin, joten jätämpä sikseen sen puuhan. Kivaa keskiviikkoa!

9.12.2014

9. joulukuuta.

Synttärityttö siinä. Juhlatouhut, ystävät ja ilo ympärillään. Mun oma Haitula <3

Äiti-ihminen tässä. Meni muuten kakun kanssa siitä, mistä aita oli matalin ja pyörähti pakastealtaalla. Pisti vadelmaa rahkakermavaahdolla väliin ja vaahtokarkkeja koristeeksi. Oli muuten kerrankin sellainen kakku, jossa ei maistunut stressi. Suosittelen testaamaan. Kakkulautasille jäi vain tahrat. Ilmeisen onnistunut versio siis, eikä mennyt ärräpäiksi saati hiustenhalkomisiksi tuo homma.


She is 8 years old today! 

8.12.2014

8. joulukuuta.

Sunnuntaina taivas oli sininen. Itsenäisyyspäivältä pöytään jäänyt kangas näytti kovin raikkaalta. Illalla lasikuistin yksi seinä oli tapettia ja muutamaa raakalaudan palaa vaille valmis.
Maanantai-aamuna niskassa raskas musta ryökäle. Vihmoi vettä ja pullavarvas totesi, että äiti on tosi paljon sumua. Kurvattiin kaupan kautta kotiin, poltettiin tyylipuhtaasti puuro pohjaan ja polkaistiin käyntiin erään neidin 8-vuotis syntymäpäivät. Voi sitä meininkiä, mitä paristakymmenestä 7-10 vuotiaasta lähtee!
Huomenna herätään hymyjen kanssa ja lauletaan. Meidän Haitulalla on oikea juhlapäivä!

7.12.2014

7. joulukuuta.

Oranssi on hiipinyt jälleen voimakkaammin elämääni. Kaikki alkoi tomaatinpunaisesta, mutta juuri nyt puhuttelee melkein mikä tahansa kirkas oranssi. Olisipa hauska ripustaa joulukuuseen suuria oransseja puupalloja sitten, kun sen koristelun aika koittaa.

Tänään on remonttipäivä. Lasikuistilla tapahtuu. Väliaikaiset portaat on pudotettu alas ja kesällä koolattu seinä saa levynsä. Jokohan saadaan tapetit ennen joulua seiniin? Se olisi ihanaa. Se tapetti ei kyllä ole oranssi, vaan mustavalkoinen.

6. joulukuuta.


Saatiin löysää loskalunta pihan kaunistukseksi. Päivänvalo siivilöityi tupaan enkelinsiiven läpi.

5.12.2014

5. joulukuuta.


Viides kääntyy yöksi. Päivä on ollut eniten ystävien ja iloisten kohtaamisten. Ilta meni kaupungissa, ostettiin huomiselle mustaherukanlehti-kuohuvaa ja juustot. Aiemmin ollaan jätetty ne herkut joululle, mutta liikaa tunkua on tullut. Tehtiin tälläinen suunnitelmien muutos. Tässä vaiheessa tuntuu hyvältä.
Jos huomenna syödään juustoja juhlitaan myös isomummua, itsenäistä Suomea ja varmasti katsotaan illalla, kuinka hieno se Outi Pyyn suunnittelema mekko onkaan siellä Linnan juhlavastaanotolla. Lumoava varmasti, sitä en epäile lainkaan!
Ehkä minäkin pukeudun johonkin muuhun kuin syksyn suosikkeihini, flaneliseen ruutumekkoon ja huopapieksuihin. Tilataan myös pakkasta, valkoista kuuraa maahan.