23.2.2014

Persikkainen Rikke.


Tähän neljä kuukautta jatkuneeseen marraskuuhun sopii hyvin kevyt, mutta alpacan ansiosta lämmittävä pipo. Olin hankkinut jo tummanharmaata Novenaa Rikkeä varten, mutta nähdessäni nämä persikkaiset kerät meni värisuunnitelmat uusiksi. Trendikästä tai ei niin persikka iskee meikäläiseen kuin metrinen halko, näissä asustepuolen hommissa ainakin.

Rikke-pipoja syntyy kuin sieniä sateella enkä kyllä ihmettele sitä lainkaan. Ohje on nerokas. Yksinkertainen, mutta mielenkiintoinen. Joka toinen kerros neulotaan oikein ja joka toinen nurin. Silmukkamäärä pysyy samana päälaen kavennuksiin saakka, mutta puikkokoko vaihtuu numeroa suuremmaksi matkalla. Suosittelen. Teen varmaan sen harmaankin version ennemmin tai myöhemmin.

Persikkainen Rikke
Ohje: Rikke
Lanka: Lang Novena, 2 kerää
Puikot: 3,5 mm ja 4,5 mm

Jos jotakin moitteen sijaa keksin piposta niin sen, että tämän pipon kanssa ei voi todellakaan käyttää päälaella keikkuvaa suttunutturaa. Paitsi jos tarkoitus on näyttää vesipäiseltä alienilta. Toki hetkensä lienee sellaisellekin...

Niin se olisi sitten sunnuntai. Loma lopussa ja liedellä soppaa. Sämpylät kohta uuniin ja pienin päiväunille. Jospa loppupäivä olisikin sitten ei-niin-minkään tekemistä, paitsi imuria pitänee kyllä heilutella. Perus.

20.2.2014

Lankaterapiaa.

Piipahdin Snurressa jokunen aika sitten ensimmäisen kerran, kenties vaan pian palatakseni. Matkalla Helsingistä kotiin tein matkalla pienen koukkauksen totutulta reitiltä ja hain jokusen kerän pipolankoja, Puno Gepardia ja Semillaa. Uudet lankatuttavuudet ovat aina tervetulleita suureen syliini.


Snurre on aivan Hietalahden torin kupeessa oleva luonnonlankoihin erikoistunut lankakauppa. Viehättävä ja mahtava siitä syystä, että ainakin allekirjoittanut törmäsi siellä sellaisiin herkkuihin, jota muualta ei saa.
Jos Snurre olisi ollut tuolla jo silloin, kun asuttiin Töölössä, olisin saattanut aika monena kesälauantaina kirppisreissun kaveriksi poiketa myös lankakaupassa hypistelemässä.

Tuo hypistely on lankaterapiaa parhaimmillaan. Se on niin toimiva konsepti ainakin meikäläiselle, ettei sen viehätystä ja toimivuutta käy koskaan kieltäminen. Pehmeät lankakerät ja -vyyhdit saavat allekirjoittaneelta stressin kaikkoamaan ja mielikin on pumpulinpehmeää höttöä hetkessä, kun vaan hetken paijailee pehmoisia. Niitä luonnonlankoja juurikin. (Muovilampaasta peräisin olevat toverit saavat puolestaan aikaan lähinnä vilunväristyksiä.)
Ensi kertaa puikoilleni eksynyt Puno on uskomattoman hieno lanka. Rakenne on samankaltainen kuin ikirakkaudessani, villahahtuvassa, mutta tämä alpakan ja merinovillan sekoite juoksee puikoilla kevyemmin eikä katkeilun vaaraa juurikaan ole. Neule on jumalaisen pehmeää ja kevyttä. Yhdestä kerästä sai mainiosti neulottua pipon. Tämä olisi ihana lanka myös johonkin huiviin tai kauluriin. Puserosta puhumattakaan.

Nyt ollaan kyllä jälleen sellaisen neulekärpäsen ja lankaterapian mukanaan tuoman pureman alla, ettei mitään rotia. Tämän illan ohjelmaan kuuluukin saunan raikkaana neulomista sohvalla, yhdessä eka- ja tokaluokkalaisten kanssa.  Kerrassaan täydellistä lomapuuhaa.

19.2.2014

Talviretki Tampereelle.






Perjantaina hurautin yökylään Jonnalle. Luonnollisesti tähän yökyläilyyn liittyi neulomista, lankojen ihastelua ja kuulumisten vaihtoa. Myös munkkikahvit pitkään venyneen Neulojien yön jälkeen ja pitkään suunnitelmissa olleen Rikke-pipon neulomista. Sain valmiiksi, näytän pian! On meinaan sellainen kevyt pipoputki päällä...
Muuttaneen Kerän ihastelua reissu sisälsi myös. Sitä ennen kaikkea! Siinä sitä muuten on yksi niistä harvoista puodeista, joissa olo on kuin kotonaan. Liekkö syynä se kotoisa langan määrä vai osb-levyistä rakennetut kalusteet. Vai kenties ne kovin kaipaamani neuletapaamiset. Olisipa Tampere lähempänä niin Kerän ovi kävisi varmaan viikottain lauantaisin toimestani.

Ei se syy kyllä ole mikään noista. Suurin syy viihtymiseen on kaupantäti, ihana Jonna. Kaverin kanssa on aina kivempaa. Terkkuja sinne, nähdään pian!

12.2.2014

Ideariihen Lempi ja kaikki muut ihanat.


Sellainen rapsakka helmikuinen pakkassää on oikein oiva, kun sen saa viettää toverin lempeän lämpöisessä tuvassa.
Lempi-koira köllöttää auringon kilossa. Lapset keinuvat vuorotellen, pulkkailevat sisällä, kun ulkona lunta on siihen riemuun aavistus liian vähän. Aurinko-tyttö rymsteeraa hiiriperheen kotitalon.
Pikkupojat menevät jossain välissä päiväunille rattaisiinsa talon seinustalle tuulensuojaan. Me juodaan Ilonan kanssa ainakin aamukahvia, sitten päiväkahvia ja samalla tehdään töitäkin vähän.
Sellainen mieletön ideariihi käynnistyy väistämättä, kun suunsa avaa. Kun kirppiskasa sekä lintupussi on käyty läpi on aurinko kulkenut talon puolelta toiselle. Pojat alkavat heräillä. Ollaan iltapäivässä. Aika palata kotiin.

Kun auto starttaa, sitä tekee vielä sellaisen äkkinäisen päätöksen, että nyt oikein kovasti yritän. Rautakauppaan on nimittäin päästävä ja vielä saman iltapäivän puolella. Nopeusrajoitusten puitteissa siis sinne. Siitä sitten kotiin niiden visioiden toteuttamisen äärelle, jotka alkupäivän ideariihi pullautti päähän päälimmäisiksi ajatuksiksi, siellä toverin hellässä huomassa ollessa.

Laskiaispullat ja maitolasivalaisin.

Ilonan kotona sitä on kuin omassaan, paitsi että ei kuitenkaan. Toverin luona sitä nimittäin katselee nurkkia aina jossain toisessa mielentilassa, kaikki näyttää aina niin mukavalta!  Tämän lisäksi päässä alkaa ilakoimaan lähes poikkeuksetta inspiraation poikanenkin.
Ilona oli keksinyt laittaa valojohdon tuollaiseen vanhaan maitolasiseen lamppukupuun, toiseen laitettiin yhdessä tuumin tulppaanit ilahduttamaan kahvipöydässä istujaa. Ja kun siihen pöydän ääreen kerta oltiin päästy, päätettiin siltä istumalta syödä laskiaispulla ja sen kaverikin.

11.2.2014

Anniinan ihana huivi.


Tämä huivi on toinen puoli oravannahkakaupoista, jotka laitettiin pienen Instagram-keskustelun päätteeksi käyntiin vanhimman tytön kummitädin kanssa. Minä saisin pillihimmelin ja hän huivin. Himmeli saapui ennen joulua ja tuolla yläkerrassa sängyn kupeessa. Se ilahduttaa olemisellaan minua ja muistuttaa Anniinasta, jota tapaamme harmittavan harvoin.
Loppiaista edeltävänä sunnuntaina olin saunomassa armaan toverini luona ja siellä näin hänen aloittaman huivin. Sillä silmänräpäyksellä tiesin, että siinä on malli huiviin, jonka Anniinalle neulon. Loin silmukat ja aloin neulomaan seuraavalla silmänräpäyksellä.

Vaan kuinka sitten kävi. Tietenkin arki juoksi jalkoihin ja sai rämpimään kaikissa tärkeissä neuleajan totaalisesti syövissä jutuissa.
Huivi edistyi siis varsin hitaasti siihen nähden, kuinka ihanaa neulottavaa tuo Malabrigon Worsted on. (Siis aivan käsittämättömän ihanaa!) Onneksi eräs lankahamsteri, nimeltään Jonna, on hamstrannut sitä enemmänkin varastoihinsa.
Vaan valmiiksi se huivi lopulta tuli. Siitä tuli niin ihana, että melkein tekisi mieli tehdä jostain toisesta langasta vastaava. Luulen, että lankoja löytyisi ihan ilman lankakauppareissua.
Neulepinta on tuossa mallineuleessa ihan mahtavan nerokas, sillä se näyttää yhtä kauniilta sekä oikealta että nurjalta puolen.

Mallineule on seuraavanlainen:
1. kerros: 2 oikein, 2 nurin
2. kerros: oikeat oikein, nurjat nurin
3. kerros: oikein
4. kerros: nurin

10.2.2014

Talletettu hetki.


Kerhossa oli valokuvaus, eteisen seinissä uusi väri ja Aurinko sai pukea suosikkimekkonsa päälle. Ja Vimman kauniin virkatun korun, jonka Anu-täti antoi.
Kikattelivat siinä yhdessä Ahman kanssa, kenties ulkona lumella tanssiville auringonsäteille. Minä nappasin kameran, otin hetken talteen. Tämä olisi ehkä muuten sellainen, joka saattaisi unohtua.

9.2.2014

Winter Garden mekko.



Se oli varmaan syys- tai lokakuuta, kun piipahdin työjutuissa Priimassa Helsingissä ja sain sieltä mukaani muutaman vyyhdin ihanaa Debbie Blissin Winter Garden-lankaa. Kuvasin lankoja, silittelinkin niitä ja marraskuussa, kun lähdin viikonlopuksi kässämessuille Tampeereelle pakkasin vyyhdit lankapussukkaani. Odottelin inspiraatiota.
Messuilla kädet kaipasivat neulottavaa, Winter Gardenit huutelivat pussissa. Jonna ojensi Kerän osastolla omistuskirjoituksella ihanan Kerällä -kirjansa ja siinähän se sitten oli. Kirjassa oli ohje paksusta langasta neulottuun villapaitaan ja koska neulehistoriani alkaa olla komeassa yhdeksän vuoden iässä päätin tehdä jotakin vastaavaa, itselleni.
Loin silmukat perjantaina ja sunnuntaina iltapäivällä alkoi neljäs vyyhti olla loppumaisillaan, joten kipaisin vielä muutaman lisää Kerästä. Kotona sidoin itseni tiukkaan villamekonneulomisliekaan ja tikuttelin mekon valmiiksi.
Nyt kelpaa kulkea rinta rottingilla, kun on ihan itse tehty mekko käyttökunnossa. Kaupasta haetut toverit ovat nekin ihania, mutta kyllähän tämä talveksi omin käsin tehty on ihan omaa luokkaansa. Siitä tuli juuri sellainen perusvaate ilman krumeluureja, mitä kaipasinkin.

Tänään se on puettuna farkkujen kanssa, huomenna kenties sukkahousujen tai trikoiden. Hihat jätin tarkoituksella vajaamittaisiksi, jotta paksun neuleen fiilis ei olisi turhan raskas. Paljas iho keventää tälläisen kympin puikoilla neulotun mekon ilmettä melkoisesti.

Lanka: Debbie Blissin Winter Garden.
Puikot: 10mm pyöröt.
Ohje: Omasta päästä, Kerällä-kirjan vahvasti inspiroimana.

Seuraavaksi ollaankin sellaisen dilemman äärellä, että mitä siitä jäljelle jääneestä vyyhdistä neuloisi...

1.2.2014

Levystä seinäksi, osa 3.

Remontti-sana luo mielikuvia. Joillekin se tarkoittaa sellaista kämpän totaaliräjäyttämistä, toisille jotain joka on pakko tehdä, toisille se puolestaan on elämäntapa. Jos olemassa olisi vain nämä kolme ryhmää en osaisi laittaa meidän projektia yhteen niistä.
Kaikki taisi alkaa melko viattomalla ajatuksella "pientä pintaremppaa". Huone kerrallaan on kyllä edetty ja menty pintaa syvemmälle. Näkökulmat remontista ovat laajentuneet, mutta alun mielikuvat siitä, miltä täällä sitten näyttää, kun kaikki on valmista ovat pysyneet suhteellisen samoina. Kenties vain selkiytyneet.
Oli esimerkiksi aivan selvää alusta saakka, että jokaisessa huoneessa on puulattia. Vanhat kaikissa mahdollisissa, muihin on ladottu mökkilaadun mäntylankkua. Kaikki on maalattu valkoisella Betoluxilla. Kotimme huoneet eivät ole korkeat ja valkoinen katto ja lattia avartaa mielestäni tilaa aika mukavasti.
Lasikuisti, jonka osana tämä juuri valmistunut eteisnurkka on, revittiin viime keväänä maata myöten auki. Lisäeristettiin ja lattia rakennettiin uudestaan. Maalattiin. Revittiin seinät ja ikkunat paikoiltaan. Elettiin loppukesästä viikkoja ilman ulkoseiniä. Sitten rakennettiin ne uudestaan.
Saatiin tilaa näin järkevämmäksi ja ennen kaikkea lämpimämmäksi. Sellaiseksi, että täällä voi elää, mutta villasukista ei hevillä pakkasilla luovu. Vanhan talon täytyy saada hengittää.
Aivan selvää on myös koko ajan ollut, että lasikuistin katto ja seinät tehdään raakalaudasta. Ei pontatusta vaan siitä ihan kaikista raa'immasta. Pintaan on sudittu yksi kerros maalia, jotta puun rakenne jää esille maalipinnasta huolimatta.
Osb-levy on yksi suurista rakkauksistani näissä rakennusmateriaaleissa. Keittiön kaappien ovet on tehty siitä, samoin pyykkiparatiisin hyllyt. Ja nyt myös tuo eteisen seinäja myös eteisen vieressä olevan vaatehuoneen seinä tulee siitä. Sitten, kun sen valmistumisen aika on.
Keittiössä levy on maalattu mustaksi, pyykkiparatiisissa valkoiseksi. Eteisessä se jää luonnolliseen tilaansa.

Joku on joskus sanonut, että kotia pitäisi asua jonkin aikaa ennen kuin alkaa suuremmin laittamaan ja niin se varmaan on. Sillä loppujen lopuksi sillä saattaa säästää aikaa hyvinkin paljon, että alussa mittailee nurkat ja opettelee tuntemaan taloa ja kotia.
En ole hanakka neuvomaan, mutta sen vinkin haluan antaa, että aikaa säästyy vaan sillä niin arjessa kuin remontissa, kun ei tee väsyneenä mitään. Eikä hätiköidyt päätökset liion kanna, mutta intuiitioon täytyy luottaa!

Osallistun tällä tekstillä taloon.comin Raksaniksit kilpailuun kutsuttuna osallistujana!