Korista on moneksi.

Snurresta mukaani saama juuttinaru on muuntautunut mukaviksi virkatuiksi koreiksi. Ajattelin näitä ensin eteisen ikkunalaudalle, kaiken sellaisen pienen eteisromppeen säilyttämiseen, mutta suunnitelmat ovat eläneet, luonnolliseen tapaansa.
Tätä nykyä korit hoitavat ansiokkaasti tehtäviään keittiön hellässä huomassa ja säilövät sisuksiinsa päivästä riippuen sämpylöitä tai croisantteja, omenoita tai päärynöitä.

Karhealta näyttävä juuttinaru virkkautui kevyesti samalla, kun katselin lasten kanssa piirrettyjä. Ahma tanssi, isommat töröttivät sohvalla rivissä kuin tatit ikään ja minä virkkasin. Jännitin, mitä syntyy. Ja miksikö jännitin...
Virkkaaminen ei ole minulle kovin luontevaa puuhaa, pidän virkattujen asioiden ulkonäöstä, mutta kokemukseni tuolta käsityön saralta ovat melko mielenkiintoiset, ristiriitaisetkin. Joskus onnistuu ja joskus menee päin mäntyä niin, että rytisee.
Kerran virkkasin suuren mustan maton. Siitä tuli kuin jättiläismäinen sombrero. Joskus viime syksynä kannoin sen sisälle ja purin pois. Nyt minulla on mustaa trikookudetta kerillä kilotolkulla. Kenties teen niistäkin koreja, sillä ne tuntuvat onnistuvan.
Tämä juuttinarukorin virkkaaminen oli rohkaiseva askel virkkaamisen takkuisella taipaleella. Ja mikäli tuollainen särmikäs materiaali mielyttää niin juutti on kyllä siihen oikein oiva materiaali.

Korin virkkaamiseen löytyy kuvallinen ohje esimerkiksi Kotolivingin sivuilta.

Metsään mieleni tekevi.

On hyvä tehdä iltakävely metsäpurolle. Nojata näreeseen ja luistella vähän rakkaudella reikäisiksi kulutetuissa kumisaappaissa puron jäisellä kannella. Hengittää sumusta sakeaa ilmaa ja antaa korvien hukkua puron solinaan.

Metsä on hyvä.

Puiset päivät.

Kevät sekoittaa. Piha on kuralillua, talintintit säntäilevät aamusta iltahämärään omenapuun oksilla ja kumisaappaat on kengistä parhaimmat. Enää vaan kahdet tai kolmet hankittavana tänä keväänä sitä laatua! On tilattu perinteiset mustat Kontiot ainakin yhdeltä käyttäjältä, yksi sellaiset jo sai. Minä haluan saappaani lyhyemmällä varrella, mutta kun ei mieleisiä löydy niin en hanki. Kuljen vanhoissa reikäisissä ja tarvittaessa lainaan vanhimmalta tytöltä ehjiä. En halua edes kumisaappaiksi sellaisia, jotka eivät iske kuin metrinen halko.

Viikonloppuna laitettiin punaoksaista pensasta pihanreunalta nurin tolkuttomat määrät, kaunishan se on, mutta miten se valtaakin jokapaikan! Kasvin tuhovoimasta ollaan täysin yhtä mieltä, eikä sen hävittäminen näin ollen mietitytä lainkaan. Lisäksi kaatui kasvimaata ikävästi varjostavia puolilahoja haapoja.
Nyt on sitten piha kuralillun lisäksi myös täynnä oksaa ja puunkappaletta, jotka odottavat jatkojalostusta polttopuiksi. Kyllä niitä klapeja on jo hakattukin.

Vaan mikä ilo,  työmäärästä huolimatta, piha kasvoi silmissä.
Myös tuleva aitaprojekti kutkuttelee mieltä. Malli tulee olemaan kaikista simppelein, mutta väriä tässä vielä arvon. Mustaa, valkoista vai kenties jopa keltaista... Saa nähdä. Näissä jutuissa luotan intuiitioon. Maalihyllyllä käydessä sen oikean vaihtoehdon tietää heti.