Kesä on pitkällä. Puutarha muistuttaa villiniittyä, apilat kukkivat kilpaa koiranputkien kanssa. Mintut ovat kukassa. Lipstikan varret kurottelevat taivaita, humala venyy silmissä. Jostain ilmestyy uusia kukkia päivittäin. Omenat pullistuvat puunsa oksilla. Punarinta sirkuttaa oksalla, vaskitsan näkee varmasti joka viikko, taitaa täällä olla lepakoitakin.
Tämä paikka on ollut meidän nyt hieman yli neljä kuukautta. Siinä ajassa perhe on kasvanut yhden pojan verran. Aurinko-tyttö on oppinut valtavasti sanoja. Haitula puolestaan odottaa esikoulua, Tatti ensimmäistä vuottaan koulussa. Isoin tyttö venyy pituutta kilpaa puutarhan kasvien kanssa, puhuu hevosista ja polkupyöräilee pihalla niin, että rapa lentää.
Elämä on uomissaan. Vuorokaudessa tosin voisi olla lisää tunteja, että ehtisi kaiken minkä tahtoo.
Muutto oli viime viikonloppuna.
Kaikki varastot pullistelevat nyt huonekaluja, säkkejä, laatikoita ja nyssäköitä. Sisään kannettiin jotain vaatteita ja astioita.
Kodista valmiina on kaksi huonetta. Toinen alakerran kammari ja keittiö. Remontti siis jatkuu.
Kylpyhuone alkaa olla suhteellisen hyvällä mallilla. Kun vanha saatiin alta pois ja seinät rakennettua astui hommiin työmies. Tällä hetkellä meidän panos tuossa projektissa onkin vain kurkkia ovelta, miltä tänään näyttää. Vesieristykset seinissä!
Jos kantaisin nyt kodinhoitohuoneeseen pinkillä maalatun liinavaatekaapin, saattaisin voida kuvitella olevani jossain etelän maassa. Syvän turkoosit seinät ja kaareva ruutuikkuna sen saisi aikaan.
Turkoosit seinät saavat kuitenkin lähipäivinä kaakelia pintaan. Valkoista seiniin, mustaa lattiaan. Katon kanssa vielä pähkäillään. Puun omaa väriä, valkoista vai mustaa, onneksi ei ole kiire päättää.
Olen nauttinut mielettömästi tästä projektista, vaikka juuri tällä hetkellä esimerkiksi on sellainen olo, että milloinkahan joku nurkka valmistuu. On ollut mahtavaa miettiä oman kodin laittamista. Remontoida itse.
Katsoa kuinka hyvin perhe solahti tähän paikkaan. Täällä on hyvä henki ja se on tärkeää se.
Ihanaa! Onnea uuteen. Kotiin ja blogiin!
VastaaPoistaIhanaa, kun aloitit uuden blogin! Kovasti voimia remonttiin. Meillä alkaa olla hommat viimeistä vaille valmiina (pari tapettia ja listat enää uupuu), viime vuonna ostamassamme rivarinpäädyssä. On tosiaan ollut kivaa laittaa ja tehdä itse, mutta toki tämä on ollut haasteellista kahden lapsen kanssa.
VastaaPoista