26.8.2014

Listen to your heart.


Neulemallin ja puhuttelevan värin valinta on oikeastaan hyvin yksinkertaista. Yleensä siihen tarvitaan tapauksessani kuva neuleesta (kiitoskiitoskiitos sille, joka kertoi minulle Pinterestistä). Lisäksi toki kuva herättää jonkin sortin lankavision ja seuraava askel onkin sitten se, kun on päästy silittelemään lankakaupan hyllyille (tai vaihtoehtoisesti pienen lankakaupan kokoisille omille lankavarastoille). Siinä se sitten onkin!

Tänään köpöttelin Mäkelänkadulle Eiran lankojen kauppaan uskoen haluavani harmaata tweediä seuraavaan neuleeseeni, mutta kuten arvata saattaa, ei se mennytkään niin.
Harmaa oli hyllyssä liki lopussa ja oikeastaan se oli enemmän kuin hyvä, sillä tuo tiilenpunainen oli juuri se mitä halusin.
Punainen on niin tämän syksyn väri! Näen tuossa langassa jotain sellaista punertuvan ruusunmarjan punaistakin, mutta tiiltä myös. Mutta niin tai näin, toveri Jonnaa ja Roxettea on jälleen kerran uskottu. Kuunneltu sydäntä.

Laatikkopaita tiilenpunaisena pomppaa puikoille, jahka talon pikkuihmiset on saatettu unien hellään huomaan. Lapsen nälkävuoden mittainen neuletoivelista on hetkeksi unohdettu ja tämä täti keskittyy nyt itseensä, omaan neuleeseensa. Edellisestä onkin jo aikaa, puolisen vuotta?

1 kommentti:

  1. Anonyymi21.48

    Oih! Olen tässä huhuillut neulomisfiilistäni. Tavallisesti se on jo saavuttanut minut tässä vaiheessa, juuri ennen syyskuuta. Kiitos, Jonna. Taidan lähteä huomenna lankakaupoille. Jos sitä neulois jotain pehmeää ja lämpöistä omalle nassikalle. Tyttäresi neulemekko nappiriveineen oli kutkuttavan ihana!
    terv. rv K

    VastaaPoista