En tykännyt lapsena kovin paljon suklaasta, ymmärsin tuon jalon aineen hienouden vasta tuossa toisella kymmenellä pyöriskellessäni. Tämä on jälleen osoitus hitaudestani... Sen jälkeen tavaraa onkin sitten kulunut. Patukka, levy ja kilo konsanaan.
Syksyn Helsingin reissuilla suuntasin nenäni aika usein Hymyyn, kaverini pitämään raakakahvilaan. Ehkä ideat raakaherkuista kotioloissa saivat pontta juurikin siellä, kakkujen ja kaupungin parhaan kahvin äärellä. Tätä pitäisi päästä itsekin kokeilemaan! Onneksi myös Timo innostui asiasta.
Joulun aikoihin kokeiltiin testausmielessä kaupasta löytyviä raakasuklaita. Suosikki löytyi ja mikä makumuisto siitä jäikään!
Satoi lunta hiljalleen, meillä oli yhteinen vapaailta. Oltiin menossa juhliin. Noustiin bussiin Ykköstien varresta, juotiin shampanjaa. Ihan vaan siksi, koska pystyimme tekemään niin. Matkalla haetiin kaupasta heijastimet, ja raakasuklaata! Mentiin metrolla, pidettiin käsistä tiukasti kiinni. Minua jännitti kamalasti. Kädet oli vähän kipeät edellisenä päivänä tehdyistä tatuoinneista. Kaivoin laukusta palan suklaata Timolle ja sitten minulle.
Juhlat olivat ihanat, rennot ja kivoja muistoja mieleenjättäneet. Mentiin paikallisen kautta hotelliin. Asvaltilla oli kevyttä lunta. Suussa maistuu kahvi sekä suklaa. Se suosikki, kaupasta ostetuista.
Joulupäivinä Timo työnsi oman lusikkansa suklaasoppaan, teki ensimmäisen satsin raakasuklaata flunssankourissa painiskeleville perheenjäsenille. Aloituspakkaus sai kurvaamaan kaupan kautta ja hankkimaan suuremman arsenaalin tarvikkeita tähän harrastukseen.
Eilen en enää malttanut minäkään olla kokeilematta!
*
Yksinkertainen raakasuklaa Rauhanmantereen tapaan
100 g kaakaovoita
1 rkl kookosöljyä
2-4 rkl agave-siirappia
6 rkl kaakaojauhetta
hyppysellinen ruususuolaa
3 tl maca-jauhetta
kaakaonibsejä ja luomucashewpähkinöitä
Kaakaovoi ja kookosöljy sulatetaan vesihauteessa korkeareunaisessa astiassa. Sulaneeseen rasvaan sekoitetaan agave-siirappi, joka toimii makeutusaineena suklaassa. Seuraavaksi joukkoon sekoitetaan joukkoon kaakaojauhe, maca-jauhe ja ruususuola. Joukkoon voi lisätä myös kaakaonibsejä ja rouhittuja luomucashewpähkinöitä.
Massa kaadetaan astioihin ja annetaan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Minä lisäsin eilen suklaakippojen pohjalle, ennen massan kaatamista, cashewpähkinän, kaakaonibseja ja kuivattuja mulpereita. Mulperi maistuu ihanalta!
*
Onko ruutujen toisella puolella muita raakasuklaaseen hurahtaneita? Entäs oletteko kokeilleet kakkuja? Minä olen kerran, vahingossa, vaan kokeilen toistekin. Ehkäpä palaan siihenkin asiaan.
Ihanaa viikonloppua!
Yksi raakasuklaaseen hurahtanut ilmoittautuu! Nam!
VastaaPoistaIhanasti kerrottu teidän omasta matkastanne! Raakasuklaata en ole kokeillut (vielä), muu suklaa kyllä menee aikamoisella vauhdilla. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaBlogeja lukiessa tulee aika ajoin vastaan asioita, joista näin ulkosuomalaisena en ole koskaan kuullutkaan - mutta joista kaikki Suomessa tuntuvat olevan hyvin perillä. Tässä postauksessa oli taas aika monta. Raakasuklaa ? Kaakaonibsit ? Maca-jauhe ? Ruususuola ? Ja täytyy sanoa, että en tiennyt mulperia syövän muutkin kuin silkkiäistoukat.
VastaaPoistaSitten tulee mieleen sellainenkin ajatus, että miten suklaa voi olla raakaa. Eli paljon on selvitettävää ennenkuin voi hurahtaa.
Muutama vuosi sitten hurahdin. Nyt on taantuma.
VastaaPoistaSilloin tein jopa niin, että joka aamu jokainen perheenjäsen otti aamupalalla yhden raakasuklaa napin ja päivä alkoi hyvin.
Pitää varmaan palata siihen hyvään tapaan.
Ihanaa alkanutta vuotta sinulle.
Mäkin oon hurahtanut. Tosin kaupasta ostettuun. Yritin kerran tehdä itsekin, mutta siitä tuli lähes syömäkelvotonta. Taidankin tällä viikolla testata tätä reseptiä.
VastaaPoistaNamnamnam ! Näytää hyvälle !
VastaaPoistaMä en ole vieläkään käynyt Hymyssä. Jotenkin pysähtynyttä täällä kai.
Kiitos uudesta reseptistä!
VastaaPoistaMeillä tykätään tai pitäisikö sanoa, että minä olen hurahtanut ja perhe yrittää ymmärtää :))) Pari kertaa olen tehnyt, tykkään kirsikoista ja laiton toisella kerralla niitä pilkottuna, tuli hyvää...minusta :)))