Kuopus.

Pienet varpaat on niin ihanat! Pehmeät, kippuraiset ja niin kovin pussattavat kesänihkeyksineenkin.
Yritän ehtiä nauttimaan tästä vauva-ajasta oikein kunnolla, sylitellä, pusutella, rakastaa.
Sillä vaikka kuinka näitä pieniä ja isoja rakastaa, jonkun täytyy olla kuopus.

Joskus yritän muistella millaista elo oli esikoisen kanssa. Erilaista ainakin. Rauhallisempaa. Toisaalta jokaista uutta asiaa odotti ihan eri tavalla. Nyt nauttii toisella tavalla niistä, mitä on nyt. Ei niin kiirettä seuraavaan.
Kyllä me saadaan Ahmankin kanssa hetkiä kahden. Silloin tuijotellaan antaumuksella toisiamme silmiin, hymyillään ja kerrotaan juttuja.

Aina minä sanon vauvalle, että kerro äitille joku juttu. Useimmiten hän kertoo. Ja hymyilee. Ja minä katson häntä silmiin.

Miten paljon vauvan silmissä on viisautta, joka isommalta puuttuu.



Kuvat on ottanut Matti Itäranta.