Hetken vain.
Kamppailen riittämättömyyden tunteiden kanssa jatkuvasti. Olen lasten enkä maalitelan kanssa, vaikka pitäisi sitäkin. Rautakaupassa odottaa 450 metriä lattialankkua yläkertaan. Kylpyhuoneessa ei ole sisäkattoa. Mutta on aamuraivareita, lempeitä iltapäiviä, syksyn kaunis tuoksu ja purkissa mysliä. Päiväunet maidontuoksuisen vauvan vieressä muumipeiton alla.
On jalkapalloa, äidin kässäkerho, tanssitunti, ratsastustunti ja peuhu. Monta kauhallista soppaa ja maito jonka pinnalle noussut rasva ei sekoitu, vaikka purkkia kuinka ravistaisi. Päiväys ei ole näköjään mennyt.
Ahma on neljä kuukautta ja kaksi päivää. Hän on löytänyt kätensä, täytyy pukea kirjavia puseroita itselleen ja hänelle. Siitä hän tykkää. Hymyilee ja nauraa ääneen. Näyttää hyvin paljon isoveljeltään ja isältään. Olen niin onnellinen, että saimme hänet. Pieni poika, pikkuveli.
Tytöt pyytävät meidät istumaan yläkertaan johtavien portaiden kapeille askelmille, laittavan puhelimesta musiikin soimaan. Tanssivat, keinuvat kurkihirteen ripustetuissa renkaissa. Niiata niksauttavat, kun ablodit raikuu. Valot vilkkuu, joku sähköjuttu se on.
Hemmetin lasikuisti näyttää samalta kuin neljä kuukautta sitten. Maton heitin lattialle heinäkuussa. Imuroidakin pitäisi. Talvi tulee tänä vuonna liian pian.
Onneksi saa niin monta halausta päivässä kuin tahtoo.
Talvi ei tule vielä. Ihanasti kirjoitit! Kiitos.
VastaaPoistaJonna! Pitkästä aikaa. ONNEA näin pirullisen myöhään, mutta sitä sydämellisemmin. Olen ollut arjenpyörityksessä ja energiaa on ollut vain oman blogin pitämiseen, jos siihenkään...Ihana arki on vienyt aikani
VastaaPoistanäyttäisi siltä, että alan taas ehtiä blogitella tämän yhden lapsen ja kodin kanssa, miten ihmeessä sinä ehdit koko joukkueesi kanssa, sitä ihailem ja ihmettelem!
Ihana teksti, niin lämmin ja todellinen. Tulipa hyvä mieli tästä. Onneksi ei ihan vielä ole talvi, jos ehtisi pipot ja lapaset kutoa ennen lumia :)
VastaaPoistaSydän. Ja tiedän tuon remontin ristiriitaisuuden.
VastaaPoistaKyllä se siitä edistyy,
olet valinnut tärkeimmät eli lapset.
He kiittävät sinua joskus, mutta yläkerran lattia ei.
Ihana teksti. Täynnä elämää ja tutun oloisia tunteita. Virtuaalisen halauksen saa täältä päin!
VastaaPoistaIhana kirjoitus minustakin! Näin ainakin tuntuis, että osaat olla läsnä niin lapsillesikin, kuin hetkellekin, se on hieno, hyvä taito.
VastaaPoistaKuulostaa niin tutulle! Tuo riittämättömyyden tunne.
VastaaPoistaMeidän vanha taloa odottaa remppaa. Porraskäytävässä on seinä revittynä ollut jo vuoden. RUMA se on...
Puut on edelleen pressun alla, odottaen pientä katosta niitä varten. Talon katto odottaa edelleen maalaamista...ja kesäkuinen ruoho leikkaamista.
Saati sitten aita, orapihlaja-aita, kellari, yläkerta, sauna...lista on loputon. Sitä ei kannata miettiä.
Elää vain päivä kerrallaan ja koittaa olla ajattelematta "pitäisi tehdä".
Tekee sen minkä voi ja jaksaa ja haluaa. Muuten, elää ja nauttii niistä haleista.
Kokemusta on meinaan siitä todellisesta väsymyksestä....
Ihanaa syksyä teille!
Heippa!
VastaaPoistaMeilläkin maitoa, jonka pinnalle noussut rasva ei sekoitu. Poika antaa rasvat aina mun kahvin joukkoon, kun ei haluu juoda niitä. Onko äidin kässäkerho suljettu ryhmä vai avoin kaikille? Kyselee kutimia heilutteleva Sanna naapurikylästä
Kirjoitat omalaatuisella hienolla tavalla arjestanne. Tekstit kuvineen oikein tempaisevat mukaansa, ilmoittaudun uudeksi lukijaksi :)
VastaaPoistaKauniita, sateentuoksuisia syyspäiviä!
Rakastan lukea kirjoituksiasi. <3 ja kuvasikin ovat ihania. =) Nina
VastaaPoista