30.9.2013

Kuuluisat viimeiset sanat.



Sauna ja kylpyhuone kiteyttää aikalailla koko tämän meidän remontin. Ajateltiin vaan, että laitetaan pinnat uusiksi. Ne olivat ne kuuluisat viimeiset sanat.

Koko entinen kylpyhuone räjäytettiin atomeiksi. Siinä missä nyt on kodinhoitohuone (=pyykkiparatiisi), kylpyhuone ja sauna oli kesän alussa 2012 hiekkamonttu, jossa oli ulkoseinät ympärillä ja katto päällä. Että pitkälle oltiin päästy siitä "pinnat vaan uusiksi" ajatuksesta.
Jo monen monta vuotta sitten, kun asuttiin vielä Helsingissä olin sanonut Timolle, että jos ikinä päästään remppaamaan kylppäri jossain niin sinne tulee valkoiset peruslaatat seiniin ja kuusikulmaiset kaakelit lattiaan. Ja niin tuli. Tosin sellaiset täällä oli ennestäänkin, lattialaattaa ei vaan ollut koko lattiassa, osassa oli pelkkä betoni.
Kylpyhuone, sauna ja tuo suurperheen pyykkiparatiisi on kolmisenkymmentävuotta sitten rakennetussa tiilirunkoisessa laajennuksessa talon kyljessä ja sen vieressä. Kodinhoitohuone mukailee talon sivua, mutta sauna ja kylpyhuone ovat mutterinmallisessa lisäsiivessä. Puolet saunaa, puolet kylpyhuonetta.
Heinäkuussa -12 tuli urakoitsija tekemään betonivalut lattiaan yhdessä T:n kanssa, siitä eteenpäin homma oli ihanan Markun käsissä ja me odoteltiin. Ahman ristiäisiin oltiin haaveiltu sisävessaa, mutta haaveeksi jäi. Elokuun alussa päästiin sitten suihkuun ja sisävessapissille.
Sisäkatto valmistui ennen kuin ulkona oli järkyttävän kylmä ja katto sai puhallusvillaeristeet. Saunaa odoteltiinkin sitten huhtikuulle saakka.
Saunan malli vaati hieman päänraapimista, jotta siitä saatiin kaikki mahdollinen irti. Tilaa jokaiselle pyllylle istua esimerkiksi. Aikansa se otti, että valmistui (melkein valmiiksi), mutta kyllä kannatti rasittaa aivonystyröitään. Lopputulos on ihana.

Saunasta piti tulla alunperin kokonaan musta puuosiltaan, mutta kun sormipaneelit oli lyöty seiniin ja kattoon niin mieli muuttui. Päätettiin jättää puunväriseksi. Lauteiden väristä käytiin pientä kädenvääntöä puolison kanssa, mutta minä sain tahtoni läpi vannomalla, että ei se niin paljon kuumempi voi se käsitelty olla. Ei se olekaan. Lupasin käsitellä lauteet kernaasti ja sen teinkin. Muuten saunanrakennushommat hoisi Timo.

Yhteenveto: Meillä on pieni, mutta mukava sauna. Ja saunominen on vaan niin parasta.

9 kommenttia:

  1. Taitaa olla aika yleistä vanhan talon rempassa, että "pienellä pintarempalla selvitään...", mutta totuus on jotain muuta. Näin kävi meilläkin kesäkodin kanssa aikanaan.

    Voi miten kauniilta näyttää. Muistan nähneeni jossakin kuvassa ne laatatkin. Ovat myös mun toivelistalla, jos joskus kylppäriä jossain kaakeloidaan. Just tuo yhdistelmä. Mutta toistaiseksi ei ole laatoitusta näkyvissä...

    Tsemppiä viikkoosi. Voiton puolella taidat jo olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, laatat on kyllä vilahteneet kanssa jossain kuvassa aiemmin tänä vuonna. Tummanharmaat ovat.

      Ja kyllä, voiton puolella ollaan. Enää viisi yötä jäljellä.

      Poista
  2. Anonyymi10.44

    Oi ihanaa! Just näitä remonttikuulumisia oon ootellu. Sauna näyttää ja kuulostaa mahtavalta!

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remonttikuulumisia tiputtelee tänne aina silloin tällöin, kun joku kohta on esiteltävässä kunnossa. Kyllä niitä tässä alkaa ilmestyä enemmänkin. Ollaan hyvällä mallilla!

      Poista
  3. Meilläkin ensi kesänä luutavasti kylppärin ja saunan räjäytys edessä. Tämä rohkaisi hieman, jos tekin noin monen ja pienten lasten kanssa olette remontin keskellä selviytyneet, ehkä sitten mekin...Olisi kiva nähdä vielä kokonaiskuvia kylppäristä ja siitä kodinhoitohuoneesta, jos haluat laittaa.

    VastaaPoista
  4. Kaunis sauna tuli! Hyvä väriyhdistelmä.

    VastaaPoista
  5. Näyttää niin kauniilta ja lempeältä saunalta.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi22.43

    Kaunis tuo sormipaneeli, ihanaa että jätitte puunväriseksi!

    Anna

    VastaaPoista
  7. Mulla on ikävä saunaa. Meillä on täällä kyllä taloyhtiön yhteinen sauna ja siinä kiva fiilis, kun on alkuperäinen... mutta oma sauna olisi tietysti oma sauna :)

    Lattialaatoista vielä. Miten te saatte ne pysymään puhtaina? Meillä ne on ihan kalkkiutuneet tms. Vai olenko vaan liian laiska siivooja...?

    VastaaPoista