7.4.2014

Synttärityttö jäätelökioskilla.






Keväänlapsonen, kukkaistyttö Aurinko, täytti muutamia viikkoja sitten neljä. Syntymäpäiviä juhlittiin hieman jälkijunassa, lyhyellä varoitusajalla, mutta olipa ihanat kekkerit.
Isi rakensi päivänsankarille lahjaksi jäätelökioskin ja juhlissa pyöriteltiinkin sitten jäätelöpallo tovereineen, kipattiin päälle strösseliä ja suklaarullavohveleitakin. Kakkua oli myös!
Hyvä juhla tuntuu syntyvän ennen kaikkea siitä, että juhlittava nauttii. Siksi pöydässä oli myös sylillinen pinkkejä ruusuja ja kakun päällä pienen pieniä vaahtokarkkeja. Aurinkoisen suosikkeja!
Hän on nimittäin se lapsi, joka vaatii leikkokukkia kotiin ja kavereille. Nuuhkuttelee niitä ja ihastelee kasvun ihmettä.

Neljä vuotiaana on kuulema kivaa olla, mutta kolme vuotiaana oli myös. Isona hänestä tulee toiveidensa mukaan äiti, kummitäti, postitäti tai laulaja. Mahdollisesti kaikkea niitä.

3 kommenttia:

  1. Onnittelut teidän synttäritytölle!
    Jäätelökoju on aivan mahtava ja synttärikuvat oli upeita! Myös minun mielestäni leikkokukat ovat tosi ihania.

    VastaaPoista
  2. Onnea sankarille! Jäätelökoju on hieno ja leikkokuvat ihania.

    VastaaPoista
  3. Ihania juttuja täälläkin :)

    VastaaPoista