Sumu kahdelle - Together in the fog.

 

 

On kiireistä, elämäntäyteistä. Aion tuhat, ehdin sata, hädintuskin sitäkään.
Välillä sitten karkaan. Eli silloin, kun kaikille lapsille löytyy hoitaja (<3).
Seison pöllämystyneenä Narinkatorilla ja mietin, että mitä pitikään. Leikkautan hiukseni lyhyeksi, haen Ruohonjuuresta mattameikkivoiteen ja menen kahville Hymyyn.

Se oli hääpäivä, kymmenes, kun nämä hetket elettiin. Oltiin käsikädessä kahvilassa, kadulla, ravintolassa, itämaisen ruuan kaupassa. Tyytyväisinä rannalla sumun hiljentämässä kaupungissa, jonka elämä tuntui olevan kuin elokuvasta.

Sumu teki hyvää. Hiljensi suonissa kuplivana juoksevan veren ja teki hetkestä taikamaisen. Maasta löytyi musta sulka ja suuri irlanninsusikoira löntysteli, oman arvonsa tuntevana, pienessä maistissa olleen taluttajansa vieressä.

Ruuhkaisia arkipäiviä siis eletään. Maanantaina toivon, että löydän aikaa blogin kirjoittamiselle. Ja nyt onkin jo perjantai, kun se aika on.
Arki, se tuntuu nyt olevan hyvin vahvasti sitä, että juostaan paikasta toiseen ja toinen puoli perheen aikuisista lentää ympäri maailmaa työasioissa. Lähtee maanantaina aamulla, palaa perjantaina illalla. Fyysisesti läsnä muulloinkin, vaan yhteiset illat ja yöt ovat kovin lyhyet.
Tälläistä tämä suurperheen äidin arki. Niin kovin täyttä, ja tärkeää.

Onneksi saatiin kuitenkin yhteinen hetki sumussa. Usein tuntuu, että arkena niiden sumujen ohi kulkee yksin lasten kanssa. On parempi kuin vieressä on toinen aikuinen.

//

The life of a mother of five is hectic and busy. I'm at home but sometimes I get the chance to escape to the city.
It was a foggy day, our 10th wedding anniversary. The quiet moment together was important.

Tatti, tule esiin!

S:llä alkava suuri suosikkini on täällä. Syksy suloinen. Tekee mieli metsään.

Lauantaina oltiin pienimmän pullavarpaan kanssa iltaretkellä omassa puolen hehtaarin metsässä. Siellä hän kulki kanssani ja huuteli: "Tatti, tule esiin!"
Tulihan niitä, iso korillinen hetkessä.
Tänään vietiin aamulla Aurinko kerhoon ja mentiin tutun sienitaiturin kanssa metsään uudestaan. Löytyi niitä tatteja, rouskuja, haperoita ja lampaankääpäkin. Opin uutta ja halajan jälleen metsään. Tosin luulen, että seuraavalla kerralla silmäilen vaan rouskuja ja suppilovahveroita. Tattisaalis riittänee tältä erää.

Mutta sellainen juttu tässä sienihuumassa vielä on, että reseptit eivät ole hallussa kovin hyvin. Tänään tein sienisalaatin, piirakankin olen joskus pyöräyttänyt ja jonkun kastikkeen kyhännyt. Mutta mitäs muuta?
Sen olen huomannut, että sienen rakenteen pitää olla suussani napakka, ei lainkaan löysä, muuten ei tahdo mennä alas, vaikka millä huuhtelisi. Kertokaa suosikkinne, sienistä ja miten niitä laitatte!

Sellainenkin tuli mieleen, että kelpaisihan tuonne pihalle joku värjärin patakin laittaa pystyyn jos oikeat sienet siihen puuhaan sattuisivat löytymään. Taidan siis kaivella kirjahyllystä kirjaläjästä seuraavaksi luonnonväreillä värjäämisoppaan ja kaivella mieleni syviä sopukoita lankavarastojani koskien...

Sohvamudissa.

Niistetään. Vajotaan sohvamutiin lehtien ja tyynyjen kanssa. Leikitään pikkuautoilla ja pukeudutaan sen enempää ajattelematta raitoihin päivästä toiseen. Keitetään muutama purkki hilloa ja kuivataan omenoita oman pihan hyvin pienestä sadosta.
Joka päivä todetaan, miten jonkun lapsen sukat, sukkahousut, paidanhihat tai housunpuntit ovat muuttuneet liian lyhyiksi tai pieniksi.

Ahdistun villasukkien neulomismaratonista, joka minua väistämättä odottaa... Pyydän olkaa onnellisia neulovista mummoista ja mammoista, jotka sukittavat koko suvun!

Illalla sytytän taas kynttilät, keitän teetä ja siirryn sohvamoodiin. Neulon, laatikkopaitaa itselleni tai raitapaitaa Haitulalle. Lykkään vielä villasukkamaratonia ja toivon, että eteeni tupsahtaisi syksyinen villasukkasade.