Kaksi kertaa tällä viikolla olen törmännyt tilanteeseen, jossa minulle ennalta tuntemattomat ihmiset ovat alkaneet päivitellä lapsilukuamme. Niin, että minä olen kokenut itseäni loukattavan ja miettinyt ihmisten sanojen olleen tökeröitä.
Siinä sitä on tullut purtua hammasta ja hymyillen vastattua, että kukin tallaa tyylillään. Tämä on omani, minulle hyvä.
Tuollaisissa tilanteissa tekisi mieli alkaa selittämään valintojaan, ikään kuin puolustelemaan. Joskus siihen heikkouttaan tai typeryyttään sortuukin, vaikka missään nimessä ei pitäisi.
Tälläisissa asioissa valinnoillani, kun ei ole (tai ei ainakaan pitäisi olla) minkäänlaista merkitystä, ainakaan kenellekään tuntemattomalle, jonka elämässä olen lapsineni vain ohikiitävän hetken.
Ja eivätkö lapset todellakin ole yksi hienoimmista elämän ihmeellisyyden näytteistä. Vai olenko todellakin yksin ajatuksineni?
Ja mikä on se taika, joka tekee standardista tai tavallisuudesta hyväksyttävämpää? Ja missä se raja menee, kun jonkun tekemistä valinnoista tulee yleinen puheenaihe tai hyväksytty päivittelyn kohde?
Ihmisenä ihmiselle oleminen ja erilaisuuden ymmärtäminen ovat niitä avainajatuksia, joita pyörittelen täällä sirkuksessani päivittäin päässäni.
Uskon, että lapsi ei tuomitse jollei hänelle opeteta sitä. Lapsella on sisäsyntyinen taito ymmärtää. En kiellä etteikö lapsi saattaisi olla joissakin asioissa hyvinkin konservatiivinen, mutta lapsi oppii ymmärtämään erilaisuutta ja erilaisten valintojen mahdollisuutta, mikäli sellaisille ajatuksille annetaan tilaa. Lapsi on tulevaisuuden aikuinen.
Lapsi on luonnostaan oppimishaluinen ja tiedonjanoinen. Se on elinehto, niin on ollut jo vuosituhannet. Ilman oppimisen- ja tiedonjanoa ei voi kehittyä.
Vanhempana koen, että minun on ruokittava tätä sisäsyntyistä oppimisenhalua, tiedonjanoakin. Välillä on myönnettävä, että en tiedä, mutta selvitän ja näin sanoessani niin myös teen. Itselleni uusi asia kasvattaa myös minua ja lapsen kanssa keskustellessa omat ajatukset saavat usein uusia, raikkaita näkökulmia ja suuntia.
Vanhempana minulla on oiva mahdollisuus avata verhoja, kaataa aitoja rajojen välillä. Kuitenkin tehdä se kunniottaen lapsen ikää ja ymmärryksentasoa.
Se miten meillä asiat tehdään ei ole yksi ja ainoa tapa. Eikä missään nimessä ainoa oikea. Ihmiset elävät eritavalla ja tekevät ratkaisunsa erilaisista lähtökohdista. Ei ole yhtä oikeaa, ei väärää.
Jonkun kotona syödään iltaruoka jo viideltä, meillä vasta seitsemältä tai kahdeksalta.
Me herätään myöhään jos se on mahdollista, toiset ennen kuin päivä nousee. Meillä katetaan posliinilautasille, toisilla muovisille. Joku paistaa possua lounaaksi, me höyrytetään mielummin papuja. Eikä muuten omisteta mikroakaan eikä kahvinkeitintäkään, aika monet muut omistavat ja hyvä niin.
Me ollaan täällä onnellisessa asemassa, meillä on mahdollisuus valita monissa asioissa. Kunnioitetaan sitä.
Lapset eivät kuitenkaan kuulu tuohon valintojen valtakuntaan. Jokainen lapsi on onnenlahja, ihan sama onko lapsia yksi vai viisi. Kunnioitetaan myös sitä.
Toivon, että lapseni löytäisivät elämässään ajatusten kultaisen keskitien. Mielestäni ääripäät ovat usein, asiassa kuin asiassa, hieman pelottavia.
Toivon, että lapseni havannoisivat ympäristöään kunnioittaen sitä ja sen monimuotoisuutta, oli sitten kyse puista tai hammasharjojen määrästä lavuaarin reunalla.
Koitan tässä kai sanoa, että tilannetajun taito on monilta aikuisilta kadoksissa. Lapsilta ymmärtää ihmettelyn, kummallisetkin lausahdukset, mutta jos aikuinen tölväisee suustaan loukkaavia sanoja kuin tervehdyksiä ikään, on joku ajatus sen aikuisen pääkopassa pahasti vinossa.
Minulla on vahva usko siihen, että asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin. Kenties näilläkin kohtaamisilla on ollut jälleen tarkoituksensa.
Kenties kannan tätä suurperheellisen äidin viittaa taas hieman vahvemmin hartion. Kestän päivittelyt enkä loukkaannu tai tule surulliseksi ihmisten ajattelemattomuudesta ihan niin helposti.
Peace and love,
Jonna
Meitä oli 12. Ja äiti oli ÄITI. Kylällä ihmeteltiin, kun äiti leikki, retkeili, teki nuken vaatteita ja harjasi hiuksia, laittoi rehellistä ruokaa - rakasti. - Mieheni sanoi jo hänen eläessään, että joillekin anoppi on haukkumasana, mutta hänelle "todellinen ihminen".
VastaaPoistaHyvin sanottu. Musta on myös tavallaan hassua, että viisi lasta on nykyään suurperhe! Mun vanhemmat on tahoillaan kolmilapsisista perheistä, isovanhempien sisarussarjoissa on ollut 3, 3, 14 ja 15. Näistä kaksi jälkimmäistä _on_ suurperheitä. Minulla on biologinen veli, mutta kysyjille vastaan, että veljiä on kolme. Jos lasken kaikki vanhempieni uusperheiden piirissä olevat, meitä on 7.
VastaaPoistaVoi, surullista että tuollaisia kommentteja olet saanut! Toisten lapset ovat yleensäkin ottaen asia, johon minusta ei olisi tarve puuttua kenenkään yhtään missään mielessä. Ei määrä, ei ikäerot, ei ihonväri, ei vaikka ja mikä ole yhtään kenellekään muulle kuuluva asia. Itse sain esikoiseni kolmekymppisenä, kuopukseni hiukan päälle nelikymppisenä, ja sekös on joitakin puolituntemattomia jaksanut häiritä. Ystävällisimmissä kommenteissa on vain hämmästelty meidän rohkeuttamme hankkia lapsi vielä noin ylettömän vanhoilla päivillä, tiesimmeköhän me riskeistä... Tai sitten,että lapsilla varmaankin on eri isät, kun on tuota ikäeroakin? En sitten ole yleensä viitsinyt kertoa, että esikoista tehtiin viisi vuotta kaikilla mahdollisilla hoidoilla, ja että näin ollen kuopus on auttamattoman onnellinen luomuvahinko, jonka ei koskaan pitänyt meille olla edes mahdollinen.
VastaaPoistaNiin monenlaisia tarinoita on päällepäin yksinkertaisilta näyttävien ratkaisujen takana, eikä koskaan lopulta tiedä, mitä tarinoita toisen elämänvalintojen takana on. Jaksuja, Jonna! <3
Hei. Ihana kirjoitus! Ymmärrän täysin mistä puhut. Tulen iiisosta perheestä, meitä on 8 lasta( kaksi sisarpuolta). Olen nuori ja perheeni on siis nykypäivänä. Olen satoja kertoja puolustellut ja ihmetellyt ihmisten ilmeitä. Ja joutunut vastaamaan :"Ei, ei olla lestadiolaisia." Siis tuotakin vain kysytään, ihan vaikka teiniltä. Itse haluaisin paljon lapsia. En tiedä suurempaa rikkautta kuin sisarukset ja suuressa perheessä kasvaminen. Nyt nuorena aikuisena sisarukset ovat parhaita ystäviä ja olemme tekemisissä päivittäin. Se ymmärrys ja toisten huomioiminen ja tunneäly, joka kehittyy isossa perheessä on suuri lahja.
VastaaPoistaTuosta töksäyttelystä. Voi luoja. Olen ollut ihan äimänä, kun taannoin Kemikaalikocktailin Noora ilmoitti olevansa raskaana, niin hänen saitillaan oli komentti ja linkki siitä kuinka lapsen hankkiminen on suurin epäekoteko! huh. Tsemppiä sinulle ja nauti ihanasta elämästä, jota elelette!
T.Saara
Sinulla on hieno asenne ja ajatusmaailma. Jokainen tyylilläään. On niin monia eri tapoja hoitaa lapset ja ne arkiset jutut, ei ole yhtä oikeaa ja väärää. Samoin kuin lapsiluku. On se sitten 0 tai 10 (tai siltä väliltä) niin turha sitä on muiden lähteä ihmettelemään. Jokaisella on se oma lukunsa, kaikki on hyvä.
VastaaPoistaValtavan tärkeitä ja hyviä ajatuksia. Kiitos, että kirjoitit. Nämä kaikki sopivat ihan meidän jokaisen väliseen kanssakäymiseen. Että oltaisiin oikeasti läsnä tässä kaoottisessa yhteiskunnassa. <3
VastaaPoistaTämän päivän ihmiset ovat suurimmaksi osaksi mielestäni äärettömän ymmärtämättömiä siitä, mitä toiselle voi sanoa ja missä kulkee kohteliaisuuden rajat. Kaikki töksäytetään "päin näköä" eikä lainkaan ajatella, että sanominen voi loukata toista. Saat kyllä kantaa suurperheen äidin viittaa tosi ylpeänä, siihen hommaan eivät kaikki pysty. Tietysti suurperheet ovat melko harvinaisia nykyään, mutta on ihanaa, että joku uskaltaa ja haluaa tehdä enemmän lapsia tähän maailmaan.
VastaaPoistaHyvää tulevaa äitienpäivää!
Hei! Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä. Olen itse ensimmäistä kertaa raskaana ja täten vasta astunut maailmaan, jossa minun henkilökohtaiset asiani ja valintani alkavat saada kommentointia. Ennen ne eivät tuntuneet ketään kiinnostavan, nykyisin näppäriä neuvoja satelee ja kuka milloinkin kertoo, että nyt pitäisi tehdä näin ja näin, ostaa auto, mennä naimisiin, mitä milloinkin. Olen ollut hieman kauhistunut, kun lapsikin on vasta vauvana kohdussa, että tästäkö se alkaa ja mitä on vielä edessä. Olen ajatellut, että on pakko opetella suhtautua asiaan huumorilla. Vähän huonosti on toistaiseksi sujunut se.
VastaaPoistaNo niin: asiaan. Minä koen, että lapset kuuluvat valintojen valtakuntaan. Lapsi on aina lahja -ajatus on minulle vain yksi mielipide. Sinä koet päinvastoin, niin hyvin monet. Kun sanot "Lapset eivät kuulu valintojen valtakuntaan. Jokainen lapsi on onnenlahja, ihan sama onko lapsia yksi vai viisi. Kunnioitetaan myös sitä.". Niin niin, miten sen muotoilisin. Olen miettinyt, onko tämä todella yleispätevä totuus, jota kaikkien tulee kunnioittaa? Itse koen, että kävin pitkän harkinnan, lapsia vai ilman. Jonka jälkeen olen nimen omaan valinnut perheen lisäyksen, että lisäystä tulee sillä tavallisella tavalla tai ellei, niin jollain toisella tavalla. Lapsi on minulle valinta ja olen huomannut, että tämä ajatus "lapsi on aina lahja, lapsiahan ei tehdä." on ajatus, jota kuulen jonkunlaisena absoluuttisena totuutena monesta suunnasta. En ihan ymmärrä, kuka sen lahjan antaa. Koen olevani primus motor tässä lapsi-asiassa ja minun ja kumppanini valinnoista johtuen tämä lapsi nyt potkii vatsassani. Onnea on mukana toki. En yritä mitenkään vaikuttaa mielipiteeseesi, olen vain kiinnostunut. Vastaa jos haluat, pakko ei ole.
On totta että monet ihmiset laskettelevat suustaan paljon asioita ihan tuosta vaan. He eivät ehkä (siis ehkä) tarkoita pahaa, mutta heiltä puuttuu jonkinlainen itsekritiikka sen suhteen mitä ja miten voi sanoa. Olisiko se nimenomaan tilannetajun puutetta myös.
VastaaPoistaAjatellahan saa mitä vaan ja niin tietysti ajatellaankin.
Minä olen jonkun verran saanut tyhmiä kommentteja ja heittoja siitä että puolisoni on ulkomaalainen. Ne ovat vähentyneet ja lopulta oikeastaan loppuneet, koska ajat ja ajatukset ovat kai muuttuneet jo tässä n. kahdessakymmenessä vuodessa kuin olemme olleet kimpassa. Ja alkuun se oli sitä että "saat nähdä, joku gigolo se on ja jättää sinut kohta kuin nalli kalliolle"...ja kun näin ei käynytkään vaan taipaleemme jatkuu niin miehestäni on kai tullut jotenkin "vakavasti otettava". Annettakoon valtavan suuri kiitos vanhemmilleni ja hyville ystävilleni, jotka eivät milloinkaan ole kyseenalaistaneet suhdettamme. Ainakaan ääneen:)
Piilomajan Kati
Olipa valaiseva kirjoitus. Olen täysin samaa mieltä kaikesta mistä kirjoitit. Silti joudun myös tunnustamaan, että sorrun itsekin joskus päivittelemään ja sitten myöhemmin huomaan, että niin, eihän se minua oikeastaan edes liikuta. Tuo lapsiasia on ehkä kuitenkin kohdallani enemmänkin sitä, että ihmettelen kuinka tosiaan joillakin ihmisillä on voimia, organisointikykykyä ja monenlaisten haastavienkin tilanteiden haltuunottoa suuren lapsikatraan kanssa. Itsestäni kun ei siihen olisi (tämä kolme sisältäen eriyislapsen on mieheni ja minun voimille maksimi). Se ei siis suinkaan ole kauhistelua vaan hämmästystä ja ihailua :) Ja myös meidän perhe joutuu usein päivittelyn kohteeksi. Esimerkiksi kun meilläkin siellä kattilassa porisee pavut eikä potka. Tai kun isokaan lapsi ei osaa käyttäytyä tilanteiden vaatimalla tavalla (tuntemattomathan eivät voi tietää, että meidän iso lapsi ei ole samanlainen kuin muut ikäisensä) jne. Päivitteleminen ja kritisoiminen ei ole kiellettyä, mutta aikuisten ihmisten tulisi kuitenkin tietää mitkä asiat voi sanoa ääneen ja mitä asioita voisi pohtia vain omassa mielessään :)
VastaaPoistaKirjoitat hyvin viisaasti.
VastaaPoistaHienosti sanottu! Pyh ja pöh mokomille suustaan sammakkoja päästäville! Iloitset vaan täysillä omista pienistäsi :)
VastaaPoistaViisauksia tosiaan! Tosi ikävää, että lapsien määrää päivitellään. Kullakin on omanlaisensa voimavarat ja kaikki muutkin asiat ja tilanteet -- toinen ei voi ymmärtää täysin toisen elämää tuomitakseen häntä. Minulle on onneksi lapsilukuun liittyen sanottu ikävästi vain kerran (meillä neljä lasta), sillä kyllä sellainen sattuu. Kysymys niin rakkaasta ja "pyhästä", omasta oikeasta.
VastaaPoistaMulla on 4 sisarusta. Olen se keskimmäinen... Joskus teininä yläasteella, -kun KAIKKIEN muiden perheissä oli 1-3 lasta - mua jotenkin nolotti sanoa että meitä on viisi. Kun jotkut ihmetteli nostelin vaan hartioitani ja sanoin et no, mun vanhemmat tykkää lapsista niin siks meitä on näin monta... Ikinä kuitenkaan en oikeasti harmitellut suurta perhettä, päinvastoin, nahisteluista huolimatta meillä oli ja on edelleen läheiset välit. Ja olen suorastaan ylpeä kun sanon että kaksi siskoa ja kaksi veljeä löytyy! Mulle sisarukset on rikkaus. Olen enemmän kuin kiitollinen että vanhemmat jaksoivat katraansa hyvin hoitaa. Haluan itsekin ainakin kolme lasta, jos niin on tarkoitettu.Olen harmissani että sulle on ajattelemattomasti lauottu, ja toivotan ihanaa äitienpäivää! Teija
VastaaPoistaItselläni on viisi sisarusta, pikkusiskollani kahdeksan lasta - eikä kummassakaan perheessä ole ollut kyse esimerkiksi uskonnon sanelemasta lapsilukumäärästä (kuten toisinaan on ihmetelty) vaan lapsirakkaudesta! Itse olen onnellinen useasta sisaruksesta, vaikka emme aina kovin tiiviisti yhteyttä pidäkään. Mutta tietty samanlaisuus, yhteys ja turvallinen yhteisö, johon kasvoimme lapsuudenkodissa, säilyy aina.
VastaaPoistaNauti omista ihmeistäsi, elämän sulostuttajista, rakkaasta katraastasi, jossa kasvetaan elämään ja pitämään yhtä erilaisten persoonallisuuksien kanssa, jakamaan, huolehtimaan, olemaan sosiaalinen, ottamaan ja antamaan toisille oma tila. Suuressa perheessä kaikki tärkeä on lähellä.
Neljän lapsen kanssa törmää oikeastaan aina kommentointiin, jos suuntaamme koko pesueella kaupungille.
VastaaPoistaUseimmiten kommentointi on supinaa, jonka havaitsee. Esim. viime kesänä huomasin, että eräs pariskunta katseli meitä torilla ja kuulin kuinka mies kommentoi: "ja äitikin tuollainen nuori tyttö". No ei ihan tyttö, vaan 37-vee :) Tuosta ei siis tullut paha mieli.
Usein on myös käynyt niin, että uppo-oudot mummelit tulevat ilmoittamaan, että minäkin olisin halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta...ja sitten tulee selitys. Nämäkin tilanteet ovat lähinnä huvittaneet.
Joulun kieppeillä meitä on yksi enemmän, katsotaan sitten, mitä kukakin sanoo...Sanokoot mitä lystäävät, olen pesueestamme ylpeä. Kasvatamme monta veronmaksajaa, jotka oppivat jakamaan ja kantamaan vastuuta tavallisesta elämästä. Isossa perheessä ei tule kaikki valmiina nenän alle, vaan on opittava tekemään myös itse ja kantamaan vastuuta sopivassa määrin. Se on se, mitä haluan lapsilleni opettaa, arjen taitoja. Samoin iso perhe opettaa minusta lapsillekin hyvällä tavalla yksinkertaisempaa elämää, jossa kaikki ei voi pyöriä kuluttamisen ympärillä.
Olen sitä mieltä, että jonkinlainen oma erilaisuus, olkoon se vaikka sitten perheen koko, kasvattaa lapsissakin erilaisuuden ymmärtämistä, sitä ettei standardi ole edes kaikkien tavoite, elää voi niin monella tavalla.
Jos on vain yksi lapsi, siitäkin kuulee. Mutta se on minun valintani, enkä muiden puheista piittaa.
VastaaPoistaMinusta on kunkin oma asia kuinka paljon lapsia haluaa, jos vain kantaa heistä vastuun loppuun asti. Valitettavasti kohtaan liian paljon äitejä, jotka ovat halunneet "vauvoja", mutta kun vauvat kasvat teini-ikään, se tuntuu olevankin yllätys. Eikä aina niin mieluisa.
ps. eräs musta paita on meillä nyt loppuunrakastettu, puhkikulutettu, liian pienenäkin vielä väkisin päälle ängetty. kiitos siitä:)
Lapset ovat ihan parasta. Jos ja kun se on oma valinta. Ja kun heistä huolehditaan. Omistani en yhtään antaisi pois. Nautin omalla tavallani jokaisesta päivästä heidän kanssaan. He ovat minun suurennuslasi ja kaukoputki. Ilman heitä ajattelisin maailmasta kovin toisin. Päivääkään en antaisi pois. Valikoiva muisti armahtaa. Ja sinä nouset kaiken yläpuolelle. Eikä ihmettelyt eikä tölväisyt tunnu. Ole ylpeä perheestäsi!
VastaaPoistaTerveisiä hoodeilta. Perhekahvilassa kauan sitten joku virkkasi ja joku oli jo viiden äiti :)