Tykkään Veerasta ja hänen neuleista niin (että halkeen).

 

Tiedättekö kuka on neulesuunnittelijoista parhain jos minulta kysytään? Ai ette.
No se on Veera Välimäki.
Mitä tahansa hän käsistään neulomalla päästääkin niin minä tykkään niistä (niin että halkeen).

Minun ja Veeran yhteinen historia on alkanut siitä, kun olen nähnyt Ravelryssä tai hänen blogissa hänen neulomiaan juttuja. Hehkutin niitä heti neuloville ystäville ja sitten vuonna 2010 laitoin Veeralle viestiä, kun halusin ostaa häneltä ohjeen Still Light tunikaan.
Veera oli lukenut minun silloista blogia ja antoi ohjeen minulle. Minä menin lasten kanssa Menitaan, ostin langat, mutta neule ei ole valmistunut vielä tänä päivänäkään. Syy ei ole suinkaan ohjeessa vaan allekirjoittaneessa.  Mutta tuolla laatikossa ne langat odottavat uutta tulemistaan!

Tatti-pojan kuningasvuoden kynnyksellä menin maalaamaan päiväkodin talkoisiin seiniä ja kukas se siellä olikaan. Itse neulejumalar Veera Välimäki. Niin, tuollaiset sanat siinä huokaisin ilmoille, kun hänet näin. Ei oltu kohdattu aiemmin.
Hiljalleen siitä kohtaamisesta alkoi viritä ystävyys, jota yhdisti alkuun varmaan tuo mielipuolinen halu neuloa. Mutta nyt se on paljon, paljon muutakin. Sellaista vaikka, että kun kuulen radiosta porinmurretta alan itkeä jos en ole tavannut Veeraa hetkeen. Koska porinmurretta se Veera puhuu.

Syksyllä 2012 Veera teki ensimmäistä kirjaansa, Lankaleikkiä, ja minä sain kunnian seurata projektia hyvin läheltä. Ihastelin neuleita, mutta ojensin myös auttavan käteni ja esimerkiksi päättelin, luonnollisesti hyvin tärkeänä tästä kunniatehtävästä, valmistuneiden töiden langanpäitä. Ehkä neuloinkin jotain, ainakin muutaman rivin. En kyllä oikeasti muista.
Kirjaa kuvattiin kylmänä marraskuisena viikonloppuna vanhassa kivinavetassa. Sinne raahattiin yhdessä niin mattoa, valoja kuin ruokakattiloita. Veera kuvasi. Minä jatkoin ihastelua ja miten olikaan mahtava seurata tuollaista valtaisaa luovaa projektia niin läheltä!

Viime viikonloppuna oli jälleen kuvausten vuoro. Veeralta on tulossa toinen kirja ja Rauhanmantereen lähimaastot toimivat kuvausten taustana. Allekirjoittanut puolisoineen ja lapsineen saivat kunnian olla myös malleina. Mutta älkää huoliko, oli siellä muitakin!
Kiivettiin sammaloituneille kalliolle, mentiin metsäpurolle ja pellollekin.
Naputettiin äitienpäivän aamuna naulat vanhaan hirsiseinään ja Veera kuvasi. Minä asettelin neuleita ja kerroin äärettömän hyviä juttujani.

Oli hirmu ihana viikonloppu! Ja aika mahtava äitienpäiväkin, kun sen sai aloittaa ystävän perheen kanssa. Oltiin kaikki euroviisujen tuijottamisesta yhtä väsyneitä, mutta kakku oli kyllä hyvää. Koirakin tykkäsi. Kahvista tykkäsin myös ja kaunokirjaimilla kirjoitetuista äidille-teksteistä.

Mutta ihan mahtavan hieno kirja tulee taas! En melkein malta odottaa!

Kun sain sen Veeran ensimmäisen kirjan käsiini olin ollut ystävien häissä edellisenä iltana (Veera oli lapsenvahtina) ja aamulla, kun heräsin minulle ojennettiin tuo painotuore neulekirja.

Ette arvaa mitä sitten tapahtui. Ai arvasitte.
Niin, aloin tosissaan itkemään (olen varmasti ollut joku karjalainen itkijänainen joskus, sellainen vetistelijä nimittäin olen). Itkin ihan vaan siitä syystä, kun olin niin mahdottoman onnellinen. Veeran puolesta.
On se nimittäin ihan uskomattoman hienoa, kun saa tehdä sellaista työtä mitä rakastaa! Sitä on myös mahtava seurata vierestä.

*

Kurkkaa: http://www.rainknitwear.com