Tovi sitten tuli mittariin kolme vuotta ajokortillisena ihmisenä. Hetken kuluttua tulee neljä vuotta siitä, kun Helsinki jäi taakse, maaseutu kutsui. Jos jotakin nupinaa keksin täällä metsän keskellä asumisesta niin sen, että kävelemällä jokaiseen paikkaan on vähän turhan pitkä matka, ainakin tässä elämäntilanteessa. Kellon viisarit juoksevat todella lujaa.
Kenties joku kovanluokan downsiftaaja (että muuten inhoan tuota sanaa) kykenisi eloon ilman autoa tälläisenkin joukkion kanssa, mutta meille tuo kumipyöräinen toveri on uskomaton arjen helpottaja.
Silti välillä kaiholla muistelen Helsingissä kulkemista. Kävellen ja julkisilla pääsi kaikkialle. Ehkä aika on vähän kullannut muistoja, eihän se nyt aina niin juhlaa ollut sekään.
Vaan tänään käveltiin. Aurinkoisella oli puurojuhla ja se oli sellaisessa paikassa, johon kahden pikkutyypin kanssa tallusteli alle puolessa tunnissa. Oli muuten ihana! Ja mikäpä noissa maisemissa kulkiessa. Tykkään valtavasti asua täällä, missä aina voi kuulla ajatuksensa, säännöllisesti esiin pullahtavasta Helsinki-ikävästä huolimatta.
Ihanat maisemat!! <3
VastaaPoistaOn ne kyllä!
PoistaLöysin täältä blogin, jossa on paljon upeita kuvia. Jään seuraamaan!
VastaaPoistaKuvat tältä päivältä ovat kauniita, mutta kieltämättä hieman jo kaipaisin valkoista maahan. :)
Valkoista kaipaan minäkin!
PoistaKävely on tosi kivaa kun on riittävästi aikaa. Mutta kyllä se auto siellä maalla on ihan varmasti tarpeen ison porukan kanssa kulkiessa. Siellä kun ei enää taida nuo julkisetkaan niin hyvin liikkua.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Isoihin kaupunkeihin pääsee viiden kilometrin päästä läpi päivän tunnin välein, mutta bussilla pikkukylästä toiseen on ihan turha kuvitella pääsevänsä.
PoistaArvaat varmaan, että oon ajatellut näitä asioita paljon viimeaikoina. Miettinyt sitä voisiko muuttaa sinne pysyvästi. Tullut siihen tulokseen, että voisi. Mä tulisin teille sitten päivähoitoon, jos tulisi yksinäistä ;)
VastaaPoistaOli kiva tavata!
Meille mahtuu päivähoitoon, tervetuloa vaan! :D
Poista